Meidän perhe on siirtänyt bisneksensä kokonaan K-kauppoihin
S-mafiaan verrattuna kaupat (etenkin K-Supermarketit, K-Citymarket) ovat huomattavasti viihtyisämpiä. Ei tunnu siltä kuin kävelisi suoraan takaisin 90-luvulle, toisin kuin Prismassa. Valikoima on parempi, toki hieman hintavampi. Mutta tästä epäsuorana boonuksena kaupassa on vähemmän suuhengittäjiä tukkimassa käytäviä, eläkeläisiä jahtaamassa 5snt alennuksia, alkoholisteja, nistejä yms. vähävaraisia. Ja pitkään Prismassa asioineena meille oli täysi shokki, että isossa supermarketissa on mahdollista pitää enemmän kuin 3 kassaa auki samanaikaisesti. Edes pahimpaan ruuhka-aikaan ei tarvitse ikinä jonottaa paria minuuttia kauempaa kassalla.
Viimeinen niitti oli, kun S-mafia ilmoitti, että alkaa boikotoimaan israelista tuotuja tuotteita. Ärsyttävää vasemmistolaista hyvesignalointia.
Kommentit (72)
Aika moni muukin on tehnyt samoin. K-ryhmä on parin kk:n aikana vienyt markkinaosuutta S-ryhmältä 0,5 prosenttiyksikköä. Tämä tarkoittaa että ainakin 15000 - 20 000 on vaihtanut pääasiallista asiointikauppaansa, enkä ihmettele. Luulen, että siirtymää tulee vielä lisää alkaneen vuoden aikana, kun ihmiset ymmärtävät S-ryhmän viime syksyn Israel-boikotin tarkoitushakuisuuden ja poliittisen luonteen. Irania kohtaan ei ole tehty samanlaista boikottia, vaikka se parissa viikossa on tappanut kymmeniä tuhansia aseettomia mielenosoittajia ja tehnyt paljon muitakin julmuuksia. S-kaupat myyvät myös muiden ihmisoikeusrikkomuksista tunnettujen maiden tuotteita, mm. Syyrian, Ugandan, Kambodzan, Kiinan, Afganistanin, Myanmarin ja Pakistanin.
S-ryhmän hallinnon poliitikot ovat saaneet osuuskaupassa liian suuren vallan edistää omia poliittisia tavoitteitaan ja tällaiseen se on johtanut. Yksi maa tuomitaan, mutta pahempiin ihmisoikeusrikoksiin ei reagoida mitenkään. Tällainen linjattomuus herättää epäluottamusta ja saa monet vaihtamaan kauppaa.
Cittareiden ja K-supermarketien hedelmät ja kasvikset ovat selkeästi tuoreempia ja parempilaatuisia kuin Prismojen ja S-marketien vastaavat. Monesti ihan niidenkin vuoksi tulee Cittariin tai K-supariin mentyä.
Asioin K-Supermarketissa sekä S-Marketissa. K-Superissa enemmän uutuuksia ja paremmat valikoimat. Miinusta hinnat. Jotkut tuotteet taas haen S-kaupasta. Molemmat kaupat lähekkäin joten fiiliksenkin mukaan asioin. Mitkään boikotit ei kiinnosta. Pyrin ostamaan suomalaisia tuotteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tulisi mieleenkään ruokkia kusettavaa k-kauppiasta
Millä tapaa kusettavat?
Tienaavat miljoonia mutta maksavat työntekijöille vain 10€/tunti.
Jos et nyt levittäisi tämmöistä skeidaa. Ensinnäkin sekö s- että k- ryhmät maksavat tessin mukaista palkkaa. Itsellä yli 15€
Ja läheskään kaikki kauppiaat eivät tienaa miljoonia.
Vierailija kirjoitti:
Cittareiden ja K-supermarketien hedelmät ja kasvikset ovat selkeästi tuoreempia ja parempilaatuisia kuin Prismojen ja S-marketien vastaavat. Monesti ihan niidenkin vuoksi tulee Cittariin tai K-supariin mentyä.
Tämä on itselläkin tärkeä syy käydä K-ryhmän kaupoissa. Kasvis-hedelmä-osasto on laadukkaampi ja toiminta on muutenkin vastuullisempaa ja ammattimaisempaa. Karsastan myös S-ryhmän hallintojen politisoitumista. Mielestäni sellainen ei kuulu kaupan toimintaan.
Mitä helevetin bisneksiä teillä siellä on?
Vierailija kirjoitti:
Ai K-ryhmä boikotoi israelilaisia tuotteita? Miksi sitten aina on saanut ja saa nytkin Sodastream tuotteita cittarista?🤔
Ja Jaffa-mandariineja.. ovat olleet tosi maukkaita ja tuovat kesän aurinkoa ja vitamiineja talven kylmyyden keskelle.
En maksa samasta tuotteesta enemmän. Eikä tarvita enempää valikoimaa mitä Prismasta löytyy. Cittarin tarjoukset herkkua herkun perään. Ei kiinnosta meitä. Voitte käydä ihan vapaasti missä haluatte. Meillä perheenä ruokaan menee niin paljon että keskitetään ostokset.
K-kauppias miljonääri on taas herännyt. Käynyt avaamassa kauppansa ja loppupäivä propagandaa . K-kaupan ylihinnoiteltu tavara joutaa hävikkilaariin.
Keskon propagandisti noukkii kommenttinsa suoraan Keskon markkinointiosastolta ja kirjoittaa itse itselleen vastauksia. Kommenttien pituudesta ja kielenkäytöstä päätellen Keskoa kovasti potuttaa S-ryhmän 50 % markkinaosuus ja S-bonukset, verrattuna Keskon vaatimattomaan 33 % markkinaosuuteen ja olemattomiin etuihin .
Keskon kateus S-kauppaa kohtaan on oikein huvittavaa ja yleinen naurunaihe. Kuulin että K-rautakaupoilla menee niin huonosti että joutuvat sulkemaan monta ylsikköä jos Kesko ei ala tukea rahallisesti. Kauppa ei käy .
Ei ole, israelilaisia tuotteita on siellä edelleen myynnissä. Koskee vain pientä aluetta heidän tuontirajoitteensa.