Lasten vuoroviikko eroperheissä

Ei toimi. Tavarat hujan hajan eri osoitteissa. Ovi käy miten sattuu, koska lapsilta ei voi kieltää menemisiään (ts sääntökyvyttömät vanhemmat). 

Kyllähän siinä joka toinen viikonloppu vanhemmuudessa kodinvaihtoja tulee ihan yhtä paljon. Lapsi hyötyy siitä, että hänellä on kaksi osallistuvaa vanhempaa eikä lähivanhempi ja etäinen setä/täti, jonka luona kyläilee.

Vierailija kirjoitti:

Ei toimi. Tavarat hujan hajan eri osoitteissa. Ovi käy miten sattuu, koska lapsilta ei voi kieltää menemisiään (ts sääntökyvyttömät vanhemmat). 

Lapsen molemmat kodit ovat hänen kotejaan ihan joka viikko. Miksi kukaan kieltäisi lastaa tulemasta omaan kotiinsa? Eihän ydinperheissäkään niin tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän siinä joka toinen viikonloppu vanhemmuudessa kodinvaihtoja tulee ihan yhtä paljon. Lapsi hyötyy siitä, että hänellä on kaksi osallistuvaa vanhempaa eikä lähivanhempi ja etäinen setä/täti, jonka luona kyläilee.

Tuon ymmärrän, mutta jos vaihto on joka viikko.. niin eihän tuohan hotellielämää, kukaan lapsi jaksa.

Miten tuo toimii jos lapsi harrastaa vaikka kitaransoittoa, jääkiekkoa ja partiota? Kitara, makuupussi, ja jääkiekkokamppeet kuljetetaan mukana joka viikko vai onko molemmissa kodeissa nämä tavarat?

Kaksipiippuinen juttu. Lapsella molemmat vanhemmat enemmän läsnä mutta tuskin tuollainen ees taas vatkaaminen on helppoa lapselle. Ainakin oma lapsi itkeskeli kun piti mennä isälle vaikka isän luona ei ollut mitään ongelmia ja viihtyi siellä. Hän vaan ikävöi minun perään. Yläasteella ilmoitti ettei enää jaksa vuoroviikko järjestelyä ja kävi isällään parina viikonloppuna kuussa. Kävi useimminkin mutta ei ollut yötä. Se onnistui kun lapsi oli iso ja pystyi itse kulkemaan. Asuimme lapsen isän kanssa melkein vierekkäisissä taloissa eli ei ollut isoja siirtymisiä ja meidän vanhempien välillä ei ollut riitoja. Silti se oli hankalaa etenkin lapselle ja tunnen aina piston sydämessäni kun ajattelen asiaa. 

En minä tiedä kumman vanhemman olisi pitänyt luopua arjesta lastensa kanssa eli kääntäen, kumman kanssa vietetystä arjesta lasten olisi pitänyt luopua. 

Lapsemme ovat nyt 17 ja 18 ja yhä edelleen he haluavat jakaa arkensa molempien kanssa. Kai se tarkoittaa että jotain olemme oikein tehneet. 

Lapselle tuo on kamalaa, koska hän joutuu elämään kahta kotia, ei vanhemmat. Jostain syystä kuvitellaan, että lapselle tärkeintä on aika vanhemman kanssa, mutta vanhemman ei tarvitse muuttaa elämässään mitään tämän takia, lapsi on se, joka reissaa. Vanhempi ei halua luopua, joten lapsi joustaa.

Valitettavasti harvalla lapsella on kaksi kotia, monella ei ole yhtäkään, koska se oma tila on joka toinen viikko muiden käytössä. Harvalla on ihan oikeasti kaksi omaa huonetta omine tärkeine tavaroineen, yleensä toinen koti on se oikea koti ja toinen on etäkoti, vaikka vanhempien mielestä he ovat tasa-arvoisia vanhempia ja pitävät lapsen asioista yhtä paljon huolta.

Moni lapsi päättää yläkoulun alkaessa, että ei enää reissaa paikasta toiseen. Toinen vanhempi kutsuu tätä vieraannuttamiseksi.

Ei ole kahta kotia vaan kaksi asuntoa. Järjetöntä miten eroon syytön osapuoli saa kantaa kaikki seuraamukset.

Meillä mennyt aina hyvin. Lapsi nyt 17v ja haluaa vieläkin mennä viikko/viikko, kun ollaan asiasta puhuttu.

Eiuuten pöllömpi sais paljon omaa aikaa ja luitenkin lapsiperhearjen. Pitää hommata vuoroviikkojuttu jos saan lapsia joskus

Totta kai perheitä ja ihmissuhteita on erilaisia, mutta jos vanhemmat ovat yhtään tolkun vanhempia, lapsi ansaitsee kumpaankin kunnon suhteen. Toisaalta lapsi ansaitsee myös oman kodin. Eli 50/50 vanhemmuus, lapsi tai lapset asuvat yhdessä kodissa ja vanhemmat vaihtavat paikkaa sopivalla syklillä.

Tietenkään tämä ei sovi niille, joilla on kovasti kiire uusioperhettä perustamaan. Mutta näin lähtökohtaisesti vaikkapa kymmenen vuotta on vanhemmille kokemuspohjaisesti lyhempi aika kuin lapsille, ja siksi päätökset pitäisi tehdä lasten etu edellä.

Vähän ehkä kyseenalainen termi "kodinvaihto". No ehkä jos äiti asuu Karvialla ja isä Huittisissa. Mutta kun jos molemmat asuu siinä ihan tyyliin muutaman kilometrin säteellä. Ja vittujako ne teidän elämät on niin köyhiä, jos laps' parat joutuu jotenkin roudaamaan tavaroitaan kotien välillä. Normaalituloisilla lapsella on vaatteet, pleikkarit ja sähköhammasharjat ihan molemmissa kodeissa. Ei niitä tavaroita tarvi roudata. Vittuku taas vituttaa köyhät.

Vierailija kirjoitti:

Vähän ehkä kyseenalainen termi "kodinvaihto". No ehkä jos äiti asuu Karvialla ja isä Huittisissa. Mutta kun jos molemmat asuu siinä ihan tyyliin muutaman kilometrin säteellä. Ja vittujako ne teidän elämät on niin köyhiä, jos laps' parat joutuu jotenkin roudaamaan tavaroitaan kotien välillä. Normaalituloisilla lapsella on vaatteet, pleikkarit ja sähköhammasharjat ihan molemmissa kodeissa. Ei niitä tavaroita tarvi roudata. Vittuku taas vituttaa köyhät.

Olen ihan normaalituloinen, mutta minua v*tuttaa kaikkinainen roina ja jätteen tuottaminen. Lapsille muutenkin tarvitaan hirveästi erilaisia vipstaakkeleita ja esimerkiksi luistimet tai polkupyörä jäävät pieniksi kun toiseen suuntaan katsoo. Kauhea ajatus olisi, että lapsella pitäisi olla kaikkea kaksin kappalein. Millainen läjä olisi vanhentuneita pleikkamalleja?

Ei hyödy. Olin aina pihalla siitä mitä "kotona" oli puuhattu se viikko kun olin toisella vanhemmalla, aina tuntui vieraalta mennä paikkaan jossa tavarat oli vaihtanut paikkaa, vanhempi selvästi väsyi meistä lapsista viikon edetessä. Sitten siirtymä toiseen kotiin. Aina ikävöi toista vanhempaa ja silti tuntui ettei kumpikaan koti ollut oma koti, vaan meni ns toisten reviirille. 

Lapsi ei hyödy mitenkään matkalaukkuelämästä. Lapsen takia ne asumisjärjestelyt pitäisi tehdä, ei aikuisen. Lapsella on oikeus vanhempiinsa ja kotiin. Lapsia kun on tehty, niiin aikuisten olisi syytä olla hyvissä väleissä aina. Aikuiset voi vierailla lapsen luona useammi kuin toisinpäin.

esim jompi kumpi hankkii yksiön läheltä ja asuu siellä ja toinen vanhempi lasten kanssa. Toka maksaa lastenkin asumista ja käy siellä tapaamassa ja elämässä arkea. Pääsääntöisesti lähtee omaan kotiinsa yöksi.