Pääseekö kiusaamisesta koskaan yli?

Kuinka siitä ei pääse yli? Kaikkia kiusataan jossain vaiheessa ihan vaan testinä, siinä halutaan naureskella jonkun heikkoudelle. 

Jos koet olevasi heikko, niin ehkä se sitten vaan jatkuu, en tiedä. Mutta useimmat löytää jotain omia vahvuuksia ja ystäviä, jotka saa unohtamaan kiusaajat.

Pääsee. Sitten, kun on aikuinen.

Vaikka elämä toisi ystäviä, perheen ja taloudellisen vakauden, sielun sopukoihin jää epäilys: miksi minua kohdeltiin niin?  Olenko sittenkin vaillinainen?  Herkässä iässä isketyt haavat  saattavat arpeutua mutta revähtävät välillä auki. 

Voimia sinulle ap. 

Mielestäni vanhat ikävät kokemukset unohtuvat mielestäni parhaiten kun menee kohti uutta, elää täysillä ihan joka tavalla ja kerää paljon uusia kokemuksia, hyviä ja huonoja. Omat kokemukset jäävät taustalle kun hankkii lapsia ja keskittyy heihin oman elämän vatvomisen sijaan. 

Taitaa aika moni meistä jossain elämän vaiheessa joutua vaikeaan paikkaan. Koulu ei ole ainoa ympäristö kiusaamiselle, myös yliopisto, työpaikat, järjestöt tms ovat aikamoisia taistelukenttiä joissa aseena on vehkeily, juonittelu, panettelu jne. Itse olen aina yrittänyt vaan laput silmillä ja kuulokkeet korvilla keskittyä itse työhön ja unohtaa kaikki kahvihuonejuoruilut. Sillä olen pärjännyt toistaiseksi aika hyvin.

Kirsikkana kakun päällä on vielä kaikki parisuhdepelit, mustasukkaisuudet, pettämiset, kostonhimot jne.

Voi päästä.

Kokeile vaikka kirjoittaa kaikki ylös, ihan kaikki tunteet mitä aiheuttaa.

Sitten sulje se kirja tai mikälie äläkä lue niitä.

Itse tein niin parikymppisenä, päätin etten anna niiden ihmisten enää vaikuttaa tekemisiini tai ajatuksiin.

(Siis tottakai ne on muokannut sinua, mutta Itselläni ainakin helpotti toi lähestyminen).

Nyt yli 40, en ole ikinä lukenut mitä silloin kirjoitin asiasta. Jossain se päiväkirja on.

Vierailija kirjoitti:

Vaikka elämä toisi ystäviä, perheen ja taloudellisen vakauden, sielun sopukoihin jää epäilys: miksi minua kohdeltiin niin?  Olenko sittenkin vaillinainen?  Herkässä iässä isketyt haavat  saattavat arpeutua mutta revähtävät välillä auki. 

Jos hankkii riittävästi uusia kokemuksia, iloja, huolia ja pettymyksiä, vanhat muistot unohtuu ja haalistuu. Terapiasta on apua myös. Kun asiat vatvoo ja selittää huolellisesti terapeutille tai vaikka vaan ystävälle, ne voi unohtaa.

Tarvitseeko siitä päästä kokonaan yli, katkeruudesta ja sen sellaisesta toki on hyvä päästä, mutta muuten sen voi ottaa oppimiskokemuksema ihmisen käyttäytymisestä, motiiveista ja siitä millainen maailma on.

Ei siittä kannata edes yrittää päästä yli. Sen avulla voi kätevästi uhriutua koko elämän ja hakea huomiota muitla kun silloin ala-asteella hieman kiusattiin

Vierailija kirjoitti:

Pääsee. Sitten, kun on aikuinen.

Elämäni suurimpia pettymyksiä oli tajuta, että Suomen kolmesta tunbetuimmasta huippulukiosta, jonne päösin 9.5 keskiarvolla tapahtui kiusaamista.Kuvittelin, että kiusaaninen jäisi kun aloittain yliopisto-opintoni. 

En tiedä kumpi oli isompi pettymys tajuta oma naivius, miten saatoin tällaista kuvitella vai huomata ja seura läheltä kuinka kiusaamista tapahtui myös yliopistolla. - Yksi vastenmielisempiä kiusaajia oli tuolloin eräs laajasti tunnettu professori. 

Muutama päivä sitten luin viimeksi kuinka joku kirjoitti presidentti Stubb olisi myös ollut kiusaaja. En tarkkaan tiedä mitä hän teki mutta sen tiedän, että yhdenlaista kiusaamista on se, että asiioita kaivellaan ja nostetaan esille enemmän ja vähemmän värittynein motiivein.

 Sen sijaan, että yritettäisiin mennä eteenpäin sen jälkeen kun on pyydetty anteeksi ja pahoiteltu ja yritetty korja rikkoutuneet asiat. Unohtaminen ei ole helppoa ja tuskin utsekään oystyn täysin siihen mutta ainakin se on (unohtaminen) on vaikeampaa, jos niistä asioista toistuvasti muistutetaan. Minä voin kaivaa vahoja päiväkirjojani esiin, jos haluan jonkin asian palauttaa taipaleeltani mieleeni. 

Olen onnekas, että sinkkuudestani huolimatta minulla on läheisiä, jotka auttavat katsomaan kohti huomista ja utse voin yrittää elää enempi tässä ja nyt uskoen, että kakki voi muuttua ja koska en tiedä miten niin toivon ja yritän, että ainakin omalta osaltani paremmaksi.

Aivan varmasti tulet unohtamaan kokonaan, ainakin jos satut olemaan naispuolinen, tunnetaso muuttuu vaihdevuosissa, mikä selittää myös sitä myöhemmällä iällä nostamista, ei aiheuta enää kipua. 

Eihän naiset koskaan mistään pääse yli kun mistä sitten naiset uhriutuisi ja mitä naiset sitten käyttäisi huomion hakuun jos ulkonäkö ei riitä että sen avulla saisi. Jännä vaan kuinka naiset aina vaativat että miesten pitää unohtaa mahdollisimman komeasti kaikki paha mitä nainen on tehnyt mutta nainen ei suostu koskaan unohtamaan tuollaisia asioita. 

"Kehu naista kauniiksi niin nainen unohtaa sen välittömästi Mutta haukutaan naista kerran läskiksi niin nainen muistaa sen lopun elämän. Niinhän ne sanoo että norsut ei unohda koskaan"

Vierailija kirjoitti:

Eihän naiset koskaan mistään pääse yli kun mistä sitten naiset uhriutuisi ja mitä naiset sitten käyttäisi huomion hakuun jos ulkonäkö ei riitä että sen avulla saisi. Jännä vaan kuinka naiset aina vaativat että miesten pitää unohtaa mahdollisimman komeasti kaikki paha mitä nainen on tehnyt mutta nainen ei suostu koskaan unohtamaan tuollaisia asioita. 

"Kehu naista kauniiksi niin nainen unohtaa sen välittömästi Mutta haukutaan naista kerran läskiksi niin nainen muistaa sen lopun elämän. Niinhän ne sanoo että norsut ei unohda koskaan"

No vittuako pitää haukkua ollenkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Voi päästä.

Kokeile vaikka kirjoittaa kaikki ylös, ihan kaikki tunteet mitä aiheuttaa.

Sitten sulje se kirja tai mikälie äläkä lue niitä.

 

Itse tein niin parikymppisenä, päätin etten anna niiden ihmisten enää vaikuttaa tekemisiini tai ajatuksiin.

 

(Siis tottakai ne on muokannut sinua, mutta Itselläni ainakin helpotti toi lähestyminen).

 

Nyt yli 40, en ole ikinä lukenut mitä silloin kirjoitin asiasta. Jossain se päiväkirja on.

Lisään vielä.

Siis tein tietoisen päätöksen: kirjoitan ylös kaikki mitä haluan asiasta sanoa. En nyt tarkkaan muista mutta taisin vähän haistatella? Sille pääkiusaajalle. Etc. Tein koska päätin että tämän ajan saan vielä vatvoa tätä ja laitan kaiken surun ja kiukun tähän kirjaan ja sitten en enää vatvo sitä. Enkä Anne heille enää valtaa.

Ja itselläni se auttoi. "päätin yhden kappaleen" elämästä siihen kun suljin sen päiväkirjan mihin olin kirjoittanut.

Toki on muokannut minua etc. Mutta jotkut niistä muokkauksista olen yrittänyt kääntää näkemään positiivisestikin.

Pointtina se,että lakkasin vatvomasta sitä ja niitä ihmisiä.

Tsemppiä ap!