Työelämä Suomessa vuonna 2026: Ihmiskauppakäräjät käynnissä, jopa poliisit voi pahoin, oksentelua pilaantuneista kalanpäistä, 12 tunnin työ
Tänään mediassa otsikoita siitä, miten työntekijöitä, etenkin ulkomailta tänne houkuteltuja osaajia kohdellaan tässä maassa. Majoitetaan homeparakkeihin, tarjoillaan mädäntyneitä kalanpäitä, otetaan passit pois, jätetään maksamatta palkkoja, lisiä ja ylityökorvauksia. Samalla meillä on hallitus, joka on alusta lähtien ollut ainoan työntekijöiden puolia pitävän tahon, eli liittojen kimpussa. Kuulemma liittoja ei nykypäivänä enää tarvita, kun asiat ovat kunnossa työelämässä. Niinkö todella? Mistä tämä osaajahoukuttelu kolmansista maista kertoo tilanteessa, jossa maassa on koko EU:n korkein työttömyys?
YLE: "Puolalaiset paiskivat jopa 12 tunnin päiviä Googlen työmaalla Haminassa sitten tarkastaja sai eteensä oudon sopimuksen
Työsuojelutarkastajan mukaan alipalkkausta tapahtuu varsinkin telakoilla, teollisuudessa ja rakennustyömailla.
Viranomaisen mukaan tapaus on tyypillinen esimerkki ulkomaisen työvoiman hyväksikäytöstä Suomessa."
YLE: "Poliisillekin tuli huono olo thaipoimijoiden majoitustiloissa"
"Homeisia asuintiloja, pelkoa, pilaantunutta ruokaa. Poliisin esitutkinta-aineisto koskien suurta ihmiskauppaoikeudenkäyntiä paljastaa useita epäkohtia thaipoimijoiden kohtelussa."
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Silkkaa talousneroutta. Kiitos Riikka-Petterin!
Lisää ulkomaisten halpatyöläisten tekemiä palvelinkeskuksia pitää saada. Vaikka ne ei työllistä suomalaisia lainkaan.
Samalla kotimaiset työttömät eivät edes pandemian aikaan kelvanneet poimimaan marjoja.
Tällaisista pitäisi tulla yritykselle todella kovat taloudelliset sanktiot. Ehdolliset vankeustuomiot ovat päänsilittelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silkkaa talousneroutta. Kiitos Riikka-Petterin!
Lisää ulkomaisten halpatyöläisten tekemiä palvelinkeskuksia pitää saada. Vaikka ne ei työllistä suomalaisia lainkaan.
Ja varsinkin Kiinan valtion hybridi-vaikuttamis-järjestelmä Tiktokin palvelinkeskuksia.

Ikuinen liiketoimintakielto, vankeusrangaistus ja kaikkien työntekijöiltä varastettujen tuottojen palautus heille korkojen kera.
Vierailija kirjoitti:
Tällaisista pitäisi tulla yritykselle todella kovat taloudelliset sanktiot. Ehdolliset vankeustuomiot ovat päänsilittelyä.
Ei suomessa ole mikään ongelma rikkoa lakeja. Käytännössä tuomio on aina vitsi, kun liukumaa on liikaa. Aina lähtökohtaisesti annetaan mahdollisimman lievä tuomio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silkkaa talousneroutta. Kiitos Riikka-Petterin!
Lisää ulkomaisten halpatyöläisten tekemiä palvelinkeskuksia pitää saada. Vaikka ne ei työllistä suomalaisia lainkaan.
Ja varsinkin Kiinan valtion hybridi-vaikuttamis-järjestelmä Tiktokin palvelinkeskuksia.
Suomea ja suomalaisia muutenkin uhkaa energiaköyhyys tulevaisuudessa. Nämä keskukset tulevat viemään valtavia määriä sähköä.
Woke-poliisin pahoinvoinnit voi ohittaa agendan ajamisena...
Miksi meidän työministeri ei kommentoi näitä suuria työntekijöiden kaltoinkohtelun rikosvyyhtejä?
Thaimaan työministeri kielsi thaimaalaisten tulon Suomeen ja määritteli Suomen ihmiskaupan riskimaaksi tämän tapauksen takia.

Eli on "Woke" kohdella työntekijöitä, etenkin muista maista tulleita, asiallisesti ja lakien mukaan?
Vierailija kirjoitti:
Miksi meidän työministeri ei kommentoi näitä suuria työntekijöiden kaltoinkohtelun rikosvyyhtejä?
Thaimaan työministeri kielsi thaimaalaisten tulon Suomeen ja määritteli Suomen ihmiskaupan riskimaaksi tämän tapauksen takia.
Onneksi tuolloinen työministeri Arto Satonen kävi ahkerasti neuvotteluita ja sai Thaimaan työministerin ja viranomaiset vakuutettua siitä, että Suomeen kannattaa tulla. Ilman Satosta marjanpoimijoiden tulo Suomeen olisi saattanut loppua.
Marjanpoimijaneuvottelut olivatkin Satosen kauden merkittävin meriitti.
Siis entä jos Suomessa myös työministeri pitäisi työllisten ja oman maan kansalaisten puolia? Nythän Marttinen on luvannut irtisanomiskynnyksen mittavaa madaltamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisista pitäisi tulla yritykselle todella kovat taloudelliset sanktiot. Ehdolliset vankeustuomiot ovat päänsilittelyä.
Ei suomessa ole mikään ongelma rikkoa lakeja. Käytännössä tuomio on aina vitsi, kun liukumaa on liikaa. Aina lähtökohtaisesti annetaan mahdollisimman lievä tuomio.
Silloin, kun rikosta tekemällä on saatu taloudellinen hyöty, pitää aina mennä yrityksen omistajan lompakolle niin kovaa, että hyödyt otetaan pois moninkertaisesti. Sellainen toimii varoituksena muille.

"Moninkertaisesti"? Onko se oikeudenmukaista?
Jos rangaistuksia ei kovenneta, ei mikään muutu. Miten on ylipäätään mahdollista, että moderni orjuus nostaa päätään Suomessa 2020-luvulla? Meidän pitäisi olla rehtiä ja reilua, maailman onnellisinta kansaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silkkaa talousneroutta. Kiitos Riikka-Petterin!
Lisää ulkomaisten halpatyöläisten tekemiä palvelinkeskuksia pitää saada. Vaikka ne ei työllistä suomalaisia lainkaan.
Ja varsinkin Kiinan valtion hybridi-vaikuttamis-järjestelmä Tiktokin palvelinkeskuksia.
Suomea ja suomalaisia muutenkin uhkaa energiaköyhyys tulevaisuudessa. Nämä keskukset tulevat viemään valtavia määriä sähköä.
Niin, tuosta tulee tavallisille sähkönkäyttäjille lasku maksettavaksi. Ja minkä takia? Että saadaan tänne ulkolaisten riistotyöntekijöiden rakentamana oikea "käenpoika", Kiinan valtion hybridi vaikuttamis keskus tänne hyrräämään.... onko meidän päättäjät j malauta ihan tyhmiä, lahjottuja vai kiristettyjä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silkkaa talousneroutta. Kiitos Riikka-Petterin!
Lisää ulkomaisten halpatyöläisten tekemiä palvelinkeskuksia pitää saada. Vaikka ne ei työllistä suomalaisia lainkaan.
Ja varsinkin Kiinan valtion hybridi-vaikuttamis-järjestelmä Tiktokin palvelinkeskuksia.
Suomea ja suomalaisia muutenkin uhkaa energiaköyhyys tulevaisuudessa. Nämä keskukset tulevat viemään valtavia määriä sähköä.
Niin, tuosta tulee tavallisille sähkönkäyttäjille lasku maksettavaksi. Ja minkä takia? Että saadaan tänne ulkolaisten riistotyöntekijöiden rakentamana oikea "käenpoika", Kiinan valtion hybridi vaikuttamis
Jos mietitään Suomen ilmastoa ja sääolosuhteita sekä meidän kantaverkon kestokykyä, niin on kyllä varsinainen älynväläys tämäkin.