Miksi sairaaloissa terveetkin vanhukset pumpataan mielialalääkkeillä ja sidotaan sänkyyn?
Sukulaisen 80 v pirteä ja omatoiminen mummeli oli sairaalassa viikon verran, syy oli veriarvot. Hänen unirytmi on aika myöhäinen, ja uni tuli aina vasta 3 aikaan aamuyöllä. Tämä ei ollut ongelma hänelle. Aamulla sitten oli pakko herätä 8 aikaan. Hoitajien/lääkärin mielestä unettomuus oli ongelma. Hoikalle ja pienikokoiselle määrättiin vahvat unilääkkeet, jonka seurauksena alkoi sekavuus yöllä, tasapaino hävisi, hän putosi sängystä, ei pystynyt kävelemään vessaan, jne.
Hän valitti asiasta: Ei ole mukavaa tämä. Johon sairaala vastasi antamalla mielialalääkkeet.
Tämän jälkeen hänen puheesta ei saanut enää selvää, puhui ihan pehmoisia. Sairaala selitti, että kyse on hapen puutteesta. Hän oli selkeästi pihalla. Yöllä kusihädän tullen hän ei päässyt enää vessaan taaskaan, jonka jälkeen kaatui. Sairaala vastasi tähän niin, että hänet sidottiin sänkyyn. Selitys oli hänen oma turvallisuus.
Tätä sitomista kesti useamman päivän, ja hänet väkisin nukutettiin illalla klo 22. Aamulla häntä joutui syöttämään, koska kuntooli todella huono.
Sairaalassa tuli ruuhkaa, ja hänet kotiutettiin.
Hän toipui tästä lääkemäärästä, ja nyt jo 3 kk ajan käy kotonaan itse vessassa, tekee ruokaa itselleen, käy saunomassa, jne. Kotihoito käy katsomassa. Itse sairaus, jonka takia kävi sairaalassa, on hallinnassa, ja eri asia. Haluan kiinittää huomion tähän huumaamiseen ja sitomiseen. Se ei ole ihmisarvoista.
Vaikka on resurssien puute, niin ihmiselämän arvostaminen on ensi-sijalla. Sanokaa edes suoraan, että ei ole resursseja, älkääkä vääristelkö asioita ihmisen terveydentilasta ja lääkityksen tarpeesta. Muuten, Hän ei ole koskaan tarvinnut mielialalääkkeitä, ei vanhanakaan. Hän ei ole masentunut.
Kommentit (18)
Miksi terve vanhus edes hakeutui lääkärille?
Koska sen vanhuksen on elettävä kuten tuhansien muidenkin jos on ns yhteiskunnan huomassa. Ei siitä mitään tulee kun muut yrittää nukkua yksi touhuaa omiaan.
Vierailija kirjoitti:
Koska sen vanhuksen on elettävä kuten tuhansien muidenkin jos on ns yhteiskunnan huomassa. Ei siitä mitään tulee kun muut yrittää nukkua yksi touhuaa omiaan.
Myös ruuat, lääkkeet, yms tarjotaan tiettyyn aikaan. Kun vastuulla on satoja ihmisiä ei se arki pyöri yhden mummelin ympärillä.
Vierailija kirjoitti:
Koska sen vanhuksen on elettävä kuten tuhansien muidenkin jos on ns yhteiskunnan huomassa. Ei siitä mitään tulee kun muut yrittää nukkua yksi touhuaa omiaan.
On se nyt kumma jos ei lukea saa keskellä yötä. Eri asia jos vanhus oli yöllä koko ajan pyrkimässä tekemään laitoshuoltajien hommia tai pimputtamassa soittokelloa koska ei keksi tekemistä.
Miksi terve mummeli on viemässä sairaalapaikkaa oikeilta sairailta, jos ainoa vaiva on veriarvot?
Kokeissa ja tutkimuksissa voi käydä kotoa käsin.
Ja ei sairaalassa voida noudattaa jokaisen omaa vuorokausirytmiä. Se nyt puuttuu että yhdelle tarjotaan aamupala klo 8 ja toiselle se täytyy olla klo 14, kun on menty nukkumaan vasta aamuyön tunneilla.
Ja verikokeet pitää sairaalassa ottaa jo aamu seitsämältä, koska tulokset pitää ehtiä samaan monesti jo samalle päivälle.
Vierailija kirjoitti:
Koska sen vanhuksen on elettävä kuten tuhansien muidenkin jos on ns yhteiskunnan huomassa. Ei siitä mitään tulee kun muut yrittää nukkua yksi touhuaa omiaan.
Sairaalassa ei kukaan koskaan nuku kunnolla. Minä ainakin sain ihan rauhassa valvoa yöt ja selata puhelinta tai haahuilla käytävällä. Syötävää en saanut riittävästi joten eipä se uni tule tyhjällä mahalla. Kotona on omat iltarutiinit joiden jälkeen uni tulee nopeasti. Harva pystyy heti käskystä muuttamaan rytmiään sairaalan rytmiin. Ja ne hoitajat kuitenkin kolistelee yöllä huoneisiin mittailemaan mitä milloinkin ja tarkistamaan ettei kukaan ole kuollut. Herkkäuninen herää siihenkin.
Vierailija kirjoitti:
Huono 0/5
Eipäs vaan erittäin hyvä vaikka olisi provokin. Tuota oikeasti tapahtuu ja pahimmillaan potilas kuolee tai päätyy loppuelämäksi petiin.
Hoikka äitini joutui vanhusten hoitolassa syömään 5-6 lääkettä, joista ainakin 3 oli täysin turhia. Soitin hoitopaikkaan ja sanoin, että milloin äidistäni on hullukin tullut, kun oli määrätty jotakin p:n mielialalääkettä. Samoin sanoin, että kallis Alzheimer-lääke oli määrätty ilman geriatrian tai psykiatrian erikoislääkärin määräystä. Siis ilman Kelan korvausta 250 e/kk. Tutkin Googlea. Lääke oli Briteissä todettu huuhaa-lääkkeeksi. Sellaista. Ja äitini ei ollu mikään yövalvoja.
Vierailija kirjoitti:
Miksi terve mummeli on viemässä sairaalapaikkaa oikeilta sairailta, jos ainoa vaiva on veriarvot?
Kokeissa ja tutkimuksissa voi käydä kotoa käsin.
Ja ei sairaalassa voida noudattaa jokaisen omaa vuorokausirytmiä. Se nyt puuttuu että yhdelle tarjotaan aamupala klo 8 ja toiselle se täytyy olla klo 14, kun on menty nukkumaan vasta aamuyön tunneilla.
Ja verikokeet pitää sairaalassa ottaa jo aamu seitsämältä, koska tulokset pitää ehtiä samaan monesti jo samalle päivälle.
No minäpä kerron: jos veriarvot on todella pielessä niin potilas viedään sairaalaan. Kyse on vastuusta. Vaikka potilas tuntisi olonsa hyväksi ja vannoo että pärjää, niin romahdus voi tulla ihan muutamassa tunnissa. Syyllinen on sitten lääkäri. Siksi minutkin vietiin viikoksi vaikka vannoin että olen ihan hyvävointinen. Tehohoidosta ei kaukana oltu eli hengenlähtö oli lähellä. Viikon makasin siellä "täysin turhaan", saman hoidon olisi voinut järjestää terveyskeskuksessakin jos olisi etukäteen tiedetty että toivun niin nopeasti. Kristallipalloa ei ole kenelläkään.
Onpas yksinkertaista porukkaa kommentoimassa taas. Opetelkaa sisäistämään lukemanne te, jotka jatkaatte siitä "terveydestä". Ja eihän mummo valittanut aamulla aikaisin heräämisestä, mummollahan ei ollut mitään ongelmaa vaikka valvoikin kolmeen.
On aivan totta, että mielialalääkkeitä määrätään aivan liian herkästi. Se on surullista ja se on väärin. Se aiheuttaa paljon ongelmia. Rauhottavia ei enää määrätä kenellekään koska ne on koukuttavia ja vaarallisia, mutta milloin ihmeessä herätään mielialalääkkeiden koukuttavuuteen ja vaarallisuuteen?
"Koska hoitohenkilökunta ei ehdi"?
Jotkut ovat kokeilleet lääkkeetöntä vanhuutta ottamalla omaisensa pois vanhusten hoitolasta. Lähes kaikki ovat piristyneet, kun lääketokkurassa ovat olleet aivan naatteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska sen vanhuksen on elettävä kuten tuhansien muidenkin jos on ns yhteiskunnan huomassa. Ei siitä mitään tulee kun muut yrittää nukkua yksi touhuaa omiaan.
Sairaalassa ei kukaan koskaan nuku kunnolla. Minä ainakin sain ihan rauhassa valvoa yöt ja selata puhelinta tai haahuilla käytävällä. Syötävää en saanut riittävästi joten eipä se uni tule tyhjällä mahalla. Kotona on omat iltarutiinit joiden jälkeen uni tulee nopeasti. Harva pystyy heti käskystä muuttamaan rytmiään sairaalan rytmiin. Ja ne hoitajat kuitenkin kolistelee yöllä huoneisiin mittailemaan mitä milloinkin ja tarkistamaan ettei kukaan ole kuollut. Herkkäuninen herää siihenkin.
Sama kokemus mulla. Tosin sillä, mitä öisin tekee, ei kuitenkaan saa häiritä muita samassa huoneessa olevia potilaita. Pienen yövalon saa yleensä jättää päälle ja jos siinä valossa näkee lukea, niin yleensä se on ihan ok.
Ihan sama täällä Nousiaisissa 10v sitten. Mummo kuoli tuohon.
Mielialalääkkeet on pahempia kuin rauhoittavat.
Terveet vanhukset eivät pääse edes lääkärille.