Karppeja paikalla? Lipsumisesta/karppauksen kyseenalaistamisesta tilitystä..

Eli tarina on tämä:

Olen oikeastaan koko kevään ja kesän karppaillut. Olen ns. hyväkarppi, ja oikeastaan ainoa muutos ns. entiseen elämään on ollut sokerin poisjättö, sekä pastan, perunan ja riisin poisjättäminen. Vähitellen olen syönyt täysjyväpastaa tai -riisiä.



Mutta kokoajan on ristiriitainen olo. En ole syönyt punaista lihaa sitten vuoden 1992. Kanaa syön silloin tällöin, kalaa syön sekä kanamunia. Mutta enemmän ja enemmän minua tökkii niin eettisistä syistä kuin ekologisista syistä etenkin kanan syönti. Kalaa lähinnä saamme omasta järvestä/lähiseudun kalastajilta ostaen. Kananmunat on aina luomua.



Jotenkin vain tökkii. Rakastan kasvisruokaa, lähiruokaa suosimme jne.

Jotenkin karppaus sotii arvojani vastaan, ei siis omani, joka on aika rennolla otteella suoritettua.



Riisin syömistä olemme vähentäneet koko perhe, ekologisestihan riisinviljely on todella kuluttavaa.



Makeutusaineita en suostu käyttämään, joten olenkin kieltäytynyt kokonaan kaikesta makeasta, no tummaa prosenttisuklaata ja hedelmiä syön, mutta talvea kohti jää hedelmien syömienenkin, marjoja on onneksi pakastin täynnä.



En nyt tiedä mitä haen tällä kirjoituksella, ehkä jotain samaa ajattelevia ihmisiä.

Oloni on ollut ihan ok, paino on tippunut muutaman kilon kesän aikana. Olen normaalipainoinen ollut aina, kolmen lapsen äiti. Mies ja lapset ovat sekasyöjiä, eivätkä karppaa, syövät kyllä aika karpisti hekin.



En vain tahdo että ruoka määrää ajatuksiani, äsken oikeasti olin kahden vaiheilla, purskahtaa nauruun vai itkuun. Ai miksi? Keitin lapsille lounaaksi täysjyvämannapuuroa jonka tarjoilin luomumaidon ja omien mustaviinimarjojen kanssa. Niin, ja "ratkesin" syömään sitä itsekin.



Onpa vaarallista. Maailmassa kun on miljuuna vakavempaakin asiaa. Toisaalla maailmassa lapset ei syö ehkä mitään tänään, ja minä pohdin mitä syön. Sairasta.



Ajatuksia?