Saako kaupan punalaputettuja tuotteita piilottaa?
Näin henkilön noin tekevän mitä otsikossa kysyin.
Ihmettelin et mitä hää häärii lihakaapilla ja urkkii,mietin et jemmaako sinne jotain.
No, juustohyllyllä käänteli kaikki punalaputetut tuotteet niin ettei ne punaset tarrat näy.Tsiikailin touhuu ja muija huomas et hoksasin mitä tekee.Yritti olla ja pälyillä.Ei ollut myyjää lähellä, olisin maininnut.Kyllä ne myyjät asettelee tavarat myyntiin.
Se oli S kauppa jossa on ensin -30%ale ja sit 20 jälkeen -60%ale.Kello oli varmaan jotain 18 paikkeilla.Tais piilotella ja hakee sit illalla.
Eihän noin saa tehdä.
Ei ollut kantasuomalainen, tuosta jostakin itänaapurista.
Kommentit (28)
Ei ole asiallista toimia tyhmästi.
Noin minäkin teen ja eihän se ole missään kielletty. Kielletään kääntelemästä tuotteita??
Itsekin menen aina alennuksien alkaessa piilottelemaan punalaputettuja tuotteita. Yleensä vien ne omassa kassissa jonnekin toiselle osastolle, missä on runsaasti erilaisia hyllyjä joiden väliin piilottelen tuotteet. Sen jälkeen usein itse menen kassalle ja ostan olutta ja makkaraa, jotta en näyttäisi epäilyttävältä. Menen piileskelemään makkaran ja oluiden kanssa miesten vessaan siksi aikaa kunnes alennus on kasvanut 50 %. Pienessä hiprakassa sitten etsin piilottamani tuotteeet ja ostan ne alennuksella, usein koko kärryllisen. Joskus jos viitsin, niin piilottelen myös muita tuotteita ja juuri viimeisenä myyntipäivänä vien ne takaisin paikalleen odottamaan punalaputusta. Olen ollut piilossa tämän ajan muutaman kerran kaupan juomaosastolla.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole asiallista toimia tyhmästi.
Sinulla moukka ei kysytä. Pälise mi mitä lystäät.
Mun lempipuuhaa on käännellä ja siirrellä esiin kaikki piilotetut aletuotteet.
Minä teen niin että ketään lapputuotteet koriin ja menen vaatepuolen sovituskoppiin odottelemaan. Minulla on sellainen jakkara reppu, se on kätevä. Aikani kuluksi selaan puhelinta ja saattaapa siinä samalla tulla vähän maistelua jotain. Otan silmänlumeeksi pari takkia muka sovitteelle ja pyörähdän välillä kaupan puolella. Joissakin kaupoissa on siivouskomerot, niissä voi kans odotella ja haistella samalla kaikkia pesuaineita aikansa kuluksi ja altaassa voi pestä alushousut ja rintaliivit.
Ei se tietenkään rikollista ole.
Ei nyt hyvien tapojen mukaista kuitenkaan. Monet ei siitä piittaa.
Vierailija kirjoitti:
Noin minäkin teen ja eihän se ole missään kielletty. Kielletään kääntelemästä tuotteita??
Ne vanhenee pilalle sinne jos et muista niitä itse rohmuta. Olet osa hävikkiongelmaa, et sen ratkaisua.
On sulla elämä ankeaa kun hengailet iltatunnit marketissa.
Kai te urpot tajuatte että teitä vahditaan niistä valvontakameroista?
hyi. likaisilla käpälöillään kähmii ruokapaketteja
Vierailija kirjoitti:
Mun lempipuuhaa on käännellä ja siirrellä esiin kaikki piilotetut aletuotteet.
Menen jo tuntia ennen hamstraamaan. 😂😂😂
Työttömien persujen kokoontumisajot? Jemmataan punalapputuotteet, ostetaan kaljat, viedään ne Corollan takapaksiin ja palataan takaisin odottamaan, että tiuku pamauttaa 21.00 ja rohmutaan ne piilotetut, vanhentuneet lihat, jos satutaan muistamaan mihin ne jemmattiin. Hohhoijaa, onneksi itsellä on paremmat harrastukset ja isommat tulot ja taipumus äänestää fiksuja puolueita eikä ääliöpaskasakkia.
Käyn yleensä aamupäivällä piilottamassa tuotteita ja illalla käyn ne ostamassa. Ei ole kiellettty, enkä koe tekeväni mitään väärin.
Vierailija kirjoitti:
Mun lempipuuhaa on käännellä ja siirrellä esiin kaikki piilotetut aletuotteet.
Säälittää jos sun lempipuuhasi on noin noloa. 🤣🤣🤣🤣🤣
Eikait siinä muuta kuin, että sitä kun niitä ei käydäkään ostamassa niin ne menee hävikkiin. Ja näitä punalappuja löytyy milloin mistäkin ja menee pilalle kun joku pässi unohtaa ne jonnekin huoneenlämpöön.
Mutta joo, oon nähnyt kans kun kansallishameestakin tunnettu ihmisryhmä tuota harrastaa. Viimeksi oli varmaan 10 lootaa sushia.
No en kassalle asti seurannut, mutta sushista saa vaan sen 30 prossaa ja lienee tullut selkkaus kun nämähän pitää oikeuksistaan kiinni kovaan ääneen.
Vierailija kirjoitti:
Noin minäkin teen ja eihän se ole missään kielletty. Kielletään kääntelemästä tuotteita??
Täällä Valkeakoskella ostellaan kiekkarilta tavaroita ja viedään ne kirppikselle tai laitetaan Toriin myyntiin. Asialla Venäjältä ja Thaimaasta tänne muuttaneet...
Miksi se on sinulle ongelma jos muut niin tekee? En osta koskaan punalaputettuja mutta minulle ei ole ongelma jos joku muu niin säästää.