Miksi julkisuudessa on niin vähän hyvistä talousuutisista?
Hallituksen aiheuttama kansan kurjistaminen on minulle aivan vierasta. Ei omassa taloudessa näytä ollenkaan siltä mitä medioiden jutuissa maalaillaan.
Missä on jutut siitä miten Suomeen nouseva uusi teollisuus nostaa taloutta. Minäkin olen saanut siitä nosteesta osani, ja se on ihan positiivinen.
Samoin olen saanut osani omaisuuden sukupolvenvaihdoksesta. Sitä on tapahtunut aina, ja sitä tapahtuu tälläkin hetkellä. Silti puhutaan vain kurjuudesta, vaikka suurilta ikäluokilta siirtyy tällä hetkellä massoittain omaisuutta nuoremmille.
Liiketoimetkin sujuvat ihan hyvin. Korot eivät ole enää pahimmilaan. Ja joulumyynti nousi 10 % viime vuodesta. Mutta uutisointi on vain kurjuudesta ja kulutuksen vähyydestä. Vähemmästäkin tulee tunne, että ei saisi kuluttaa, kun muutkaan eivät kuluta. Mutta kyllä muut kuluttavat ihan normaaliin tapaan ja vilkkaasti ja kulutusta kasvattaen.
Toki tilastot kertovat kokonaisuuden. Mutta yksipuolinen uutisointi ei ole koko totuus.
Ruokkivat vasemmiston kannatusta. Itse olen sijoittanut 15 vuotta muualle ja indeksirahastoni arvo on kasvanut 60%.