Millä eteenpäin kun yksi jumittaa kuolinpesän arvottoman irtaimiston kanssa?

Anoppi kuoli reilu 2 vuotta sitten. Appi elää edelleen heidän vanhassa asunnossaan ja käydään siellä muutaman kerran vuodessa. Käly otti äitinsä kuoleman -joka ei ollut yllättävä, nopea ja tapahtui hoitokodissa useamman vuoden laitosasumisen jälkeen eli hyvin sairaan ihmisen kuolemasta kyse- hyvin raskaasti. Hän halusi välttämättä hoitaa itse kaiken hautajaisista perunkirjoitukseen, kukaan muu kuin hän ei olisi osannut hoitaa mitään pienintäkään asiaa. Kukaan ei hänen kanssaan jaksa tapella, joten kaikki taipuivat kälyn tahtoon.

Nyt kahden vuoden jälkeen, anopin vaatteet ja kaikki muu irtaimisto (esim. kymmenisen vuotta sitten kesken jäänyt neulontatyö) on vanhassa asunnossa just niinkuin oli ennen hoitokotiin siirtymistä. Käly haluaa käydä ne kaikki omassa rauhassaan läpi osana omaa surutyötään. Apen kämppä on hirveässä sotkussa ja tavaraa pitäisi raivata pois urakalla että olisi helpompi pitää puhtaana ja siellä mahtuisi asumaan. Tavarat ei kuulu mulle pätkääkään mutta olisin ollut valmis viemään kaiken turhan kierrätykseen/lahjoittanut käyttökelpoiset vaatteet johonkin hyväntekeväisyyteen, jotta asunnossa olisi helpompi elää rollaattorin kanssa.

Mutta kun ei ole kälyllä vielä(kään) voimavaroja käydä niitä äitunsä vaatteita ja kenkiä läpi. Haluaa katsoa mitkä ottaa itselleen eikä mitään saa hävittää minnekään niinkaun kuin hänen surutyönsä on kesken - ja kyseessä on jo eläkeikäinen perheetön henkilö - kiirettä muun elämän kanssa ei pitäisi olla. Appi ei osaa olla mitään mieltä ja mun mies välttelee isänsä tapaamista kun se tavara/roina/kaaos ahdistaa häntä. Kukaan muukaan ei pääse elämässä eteenpäin kun yksi piehtaroi ja märehtii menetystä -joka ei ollut yllätys-