Joulu sukulaisissa
Te ihmiset, jotka menette viettämään joulua sukulaisten, miksei ystävienkin luo. Osallistukaa töihin. Kysykää, voitteko auttaa. Ja jos viivytte pitempään, osallistukaa kykyjenne mukaan myös kustannuksiin. On se käsittämätöntä, että jotkut hyvätuloisetkin lapsiperheet menee esim. mummolaan viettämään pitkän joululoman valmiiseen jouluun osallistumatta rahallisesti mihinkään, mitä sinne on hankittu. Helppoahan se on! On siivottu juhlapaikka, ruuat laitettu, herkut hankittu, kuusi valmiina, sauna lämpiää. Ei muuta kuin vieraat yhdessä hengailemaan!
Ja osa on niin ymmärtämättömiä, että alkavat jo aatonaattona kyselemään, voidaanko hengailla yhdessä, kun isäntäväellä on vielä työpäivä (palkkatyöpaikassaan) ja jouluvalmistelut kesken.
Kommentit (29)
Menen aina valmiiseen pöytään. Syön ja juon, sitten mennä sohvalle istumaan ja odottamaan kahvia ja saunan valmistumista.
En ole ikinä tehnyt yhtään mitään .
En vie edes lahjoja.
Tänään ne yhdet loisijat taas tulee ja ovat melkein viikon. Puheet on kaupunkilaisilla suuret, mutta mitään ei tehdä.
Kelpaa tulla valmiiseen pöytään palveltavaksi.
Vierailija kirjoitti:

Ihanaa joulumieltä sinulla!
Jätän väliin, kiitos. Olemme perheen kesken kotona, emme aja minnekään, emme ole muiden nurkissa ja saamme olla rauhassa. Jouluna pitää olla kivaa.

- Ihannevieras, ilolla odotetaan tätä parasiittiä

Miksi kutsuttu ihmisiä, joita inhoatte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään ne yhdet loisijat taas tulee ja ovat melkein viikon. Puheet on kaupunkilaisilla suuret, mutta mitään ei tehdä.
Kelpaa tulla valmiiseen pöytään palveltavaksi.
Ihanaa joulumieltä sinulla!
Siitä on ihanuus kaukana kun sukulaiset tulee loisiin viikoksi eikä osallistu askareisiin tai kustannuksiin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menen aina valmiiseen pöytään. Syön ja juon, sitten mennä sohvalle istumaan ja odottamaan kahvia ja saunan valmistumista.
En ole ikinä tehnyt yhtään mitään .
En vie edes lahjoja.
- Ihannevieras, ilolla odotetaan tätä parasiittiä
Ihanaa joulumieltä sinulla!
Onkohan missään enää ihan niin? En tiedä ketään, joka ei osaisi sopia sukulaistensa kanssa miten jaetaan kustannukset ja mitä voi tehdä. Myös ne, joiden luona ollaan, yhtä lailla osaavat avata suunsa ja sopia. Jos ei osaa kärsikööt. Tuttuja, ikänsä toisensa tunteneet ihmiset, niin pitää olla pahasti päin peetä suhteet, jos ei voi mitään sopia ja sanoa.
Meille saa lapset tulla lapsineen valmiiseen pöytään rentoutumaan eikä todellakaan haluta mitään rahaa tästä. Ja kyllä meillä lapset auttaakin monessa asiassa, vaikka ei tarvitsisi.
Viimeksi sukulaisten luona jouluna 20 vuotta sitten. Vietän joulun aina kotona leväten.
Vierailija kirjoitti:
Tänään ne yhdet loisijat taas tulee ja ovat melkein viikon. Puheet on kaupunkilaisilla suuret, mutta mitään ei tehdä.
Kelpaa tulla valmiiseen pöytään palveltavaksi.
Hohhoi. Ja sitten, kun ne ei tule tai menee toiseen mummolaan, niin alkaa katkera parku.
Kyllä, maalle lähdetään sähköautolla ja saamme myös ladata autoa kyläpaikassa.
Vierailija kirjoitti:
Jätän väliin, kiitos. Olemme perheen kesken kotona, emme aja minnekään, emme ole muiden nurkissa ja saamme olla rauhassa. Jouluna pitää olla kivaa.
Näin juuri. Minun äitini suuttui tästä, kun ensimmäisen kerran ilmoitimme tämän. Olisi KUULUNUT mennä sinne. Ja he eivät todellakaan kuulemma ajele tänne... Juupa juu, onhan se niin helppoa katsos lähteä kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa autoon ja vieraaseen yöpaikkaan, mutta kahdeltä hyväkuntoiselta aikuiselta se ei onnistu...
Jos noin vituttaa vieraat, niin miksi kutsut heitä, ap?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätän väliin, kiitos. Olemme perheen kesken kotona, emme aja minnekään, emme ole muiden nurkissa ja saamme olla rauhassa. Jouluna pitää olla kivaa.
Näin juuri. Minun äitini suuttui tästä, kun ensimmäisen kerran ilmoitimme tämän. Olisi KUULUNUT mennä sinne. Ja he eivät todellakaan kuulemma ajele tänne... Juupa juu, onhan se niin helppoa katsos lähteä kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa autoon ja vieraaseen yöpaikkaan, mutta kahdeltä hyväkuntoiselta aikuiselta se ei onnistu...
Tämä! Onneksi mulla on ihana anoppi, joka kyllä kutsuu joka joulu. Mutta ymmärtää hyvin, vaikkei aina tullakaan . He eivät ole kutsuista huolimatta tulleet koskaan meille. Heillä on omat perinteet, joita eivät halua rikkoa. Suotakoon se heille.
Onpas aloittajalla kammottavia jouluvieraita! Miksi kutsutte heitä teille?
Siivellä eläjät laiskiaiset!