Toiveet...

Mutta mulla on ollu toivelappu mukana. Ekassa se jäi antamatta, kun mentiin suoraa ponnistamaan, mutta yksi toive ehti toteutua, sain jakkaran kun jaksoin vaatia. Tokassa annoin lapun salissa vastassa olleelle kätilölle. Mulla oli tokassa toiveena mahdollisuus liikkua, olla pystyssä, ammeen käyttö kivunlievityksessä, ponnistusvaiheeseen jakkara ja etten halua mitään toimenpiteitä jollei ole ihan välttämätöntä esim. lapsen voinnin vuoksi. No, mites kävi. Altaaseen ei ehditty ja jakkaralle en käynyt edes istumaan kun seisoin koko ajan, tyttö syntyi sitten seisaaltaan. Haaveilen edelleen vesisynnytyksestä, toivottavasti se onnistuu 3.kerralla.



Minua ärsyttää jos kommentoidaan suunnitelmia tyyliin " turha suunnitella, ettet pety" . Kyllä jokainen ymmärtää, että synnytys noudattaa omaa kulkuaan, mutta mun mielestä itselle tärkeät asiat on hyvä kirjata ylös jos kommunikointi henkilökunnan kanssa ei oikein suju siinä supistusten keskellä. Mä kannatan sitä, että synnyttäjä on se aktiivinen osapuoli, eli oli toiveet sitten mitä tahansa toteutettavissa olevia, pitäisi saada olla niin kuin oma kroppa parhaaksi neuvoo. Mulle oli tosi vieras ajatus mennä sairaalaan ja " antaa ammattilaisten hoitaa asia" . Synnytys on niin henkilökohtainen kokemus, mikä sopii toiselle, ei sovi toiselle jne.

kirjaa toiveita ja niitä toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.

Tarkoitin vain sitä, että on turha suunnitella omaa synnytystään kirjaimellisesti, koska synntyksessä voi sattua mitä vaan yllättävää.

Esim. synnytys voikin päätyä yllättävään tai hätäsektioon yms. Niin, kun ei ihan pilkintarkasti suunnittele, vaan ajattelee, että tilanne voi " elää " , niin ei tule pettymyksiä. Toki synnyttävä on se jota kuunnellaan. Mutta en minä ainakaan ensikertalaisena osannut edes kovin suunnitella, kun en tiennyt millaista se on. Mielummin elin hetkeen ja tilanteen kerrallaan. Mutta me ihmiset olemme niin erilaisia, yksi tapa sopii toiselle. toinen toiselle. :)

Tämä on vain oma kokemukseni, ei sen kannata antaa ärsyttää. :)

Synnytyshuonessa kätilönä työskentelevänä henkilönä voinen kertoa että lappuun voi toki liittää toiveina mitä tahansa. Julkisen terveyden huollon resurssit toteuttaa toiveitanne ovat kuitenkin HYVIN rajalliset. Perhehuoneita ei riitä kaikille niitä haluaville ja kivunlievityksen suhteenkin lapun merkitys lienee todellisuudessa olematon.



Mutta toivooko kukaan loppujen lopuksi vain sitä että synnytys menisi olosuhteet huomoon ottaen hyvin ja että perheeseen syntyisi mahdollisimman terve lapsi. Tätä ei vielä kukaan ole koskaan toivonut. Ehkä meidän maailmamme on vain liian hyvä ja kaunis, niin että em. asia nähdään jo silkkana itsestään selvyytenä. Onko asia kuitenkaan näin.



Miksi synnyttämisestä ja synnytyssairaaloista on tullut loppumattomien toiveiden täyttäjiä. Eikö mikään enää riitä. Miksi kuolevat ja muuten oikeasti sairaat jätetään terveydenhullon resurssoinnissa terveiden synnyttäjien varjoon.



Onko oikein että yhteiskunta panostaa kyllä perhehuoneisiin, mutta yhdenhengen huoneen saaminen terminaali vaiheessa olevalle kuolevalle vanhukselle tuntuu olevan nykyisessä julkisessa terveydenhuollossa yhä mahdottomampaa. Viimeiset hetket omaisten kanssa ennen kuolemaa vietetään yhä useamissa sairaaloissa osaston kylpyhuonessa. Mutta perhehuoneita merinäköalalla, omalla suihkulla + WCllä, plasma televisiolla, parisängyllä jne.pitäisi kyllä riittää kaikille. Ainakin jos sitä erikseen jo neuvolasta synnytyssairaalaan lähetetyssä kaavakkeessa toivotaan.

Varmasti hoitoalan ihmisenä tiedät, että nuo ongelmat vanhusten ja kuolevien hoidossa ovat olemassa. Uskon sinua.

Mutta älä silti liioittele, ei synnyttävät mahdottomia toivo, en minä ainakaan koe, että olisin mahdottomia toivonut.

Ja se, että saimme perhehuoneen, niin säästi hoitajien aikaa muuhun hoitotyön ( aika kiire heillä näytti olevan ja monet joutui tekemään tuplavuoroja ), koska olin siinä kunnossa että tarvitsin paljon apua ja MIEHENI HOITI SEKÄ MINUT ETTÄ LAPSEN, hoitajia emme tarvinneet.

Ja perhehuoneeseen ei kyllä mitään hienouksia vaadita.

kyllä synnytäjiä pitää kohdella asiallisesti ja kipua pitää hoitaa.

Pelottavaa, että sinä olet kätilö.

JustJaDet:

Mutta toivooko kukaan loppujen lopuksi vain sitä että synnytys menisi olosuhteet huomoon ottaen hyvin ja että perheeseen syntyisi mahdollisimman terve lapsi. Tätä ei vielä kukaan ole koskaan toivonut. Ehkä meidän maailmamme on vain liian hyvä ja kaunis, niin että em. asia nähdään jo silkkana itsestään selvyytenä. Onko asia kuitenkaan näin.

Se on Luojan käsissä miten käy...

En ärsyyntynyt sinun sanoistani, vaan siitä kun olen saanut kuulla sitä kaikilta. Esim. jopa mieheni sanoi ennen ensimmäistä synnytystäni kun sanoin etten halua puudutusta, että " niin minunkin työkaverini vaimo oli sanonut, mutta heti oli ovelta vaatinut epiduraalia" . Olipa rohkaisevaa!



Ja siihen että synnyttäjät vaatii liikaa. Minä olen saanut tuntea olevani vaativa asiakas, sillä halusin ponnistaa jakkaralla ja sanoin ettei lapselleni saa antaa lisämaitoa vain varmuuden vuoksi. Tuskin kukaan vaatii mahdottomuuksia. Jokaisen kroppa varmasti neuvoo, mikä esim.asento tuntuu parhaalta olla. Itse olen rampannut molemmat synnytykset pystyssä ja pystyssä olen myös lapset ponnistanut. Olisi tuntunut tosi hankalalta käydä siinä sängylle, kuten kätilö olisi halunnut minun tekevän. Kätilön pitäisi olla mielestäni ennen kaikkea kuuntelija ja tukija, puuttua asiaan vain kun apua ja puuttumista tarvitaan. Itse en ole tarvinnut mitään toimenpiteitä kun olen saanut olla rauhassa ja synnyttää. Kun synnyttäjällä on olo, että häntä kuunnellaan ja hänen toiveensa otetaan lukuun, voi olla rauhallisin mielin ja antaa homman sujua.



Olen kuullut jopa äidin, jonka vauva menehtyi, sanovan että synnytyksestä jäi kaunis muisto juuri kätilön ansiosta. Sellainen kätilö on kultaakin kalliimpi.

Aasa:

En ärsyyntynyt sinun sanoistani, vaan siitä kun olen saanut kuulla sitä kaikilta. Esim. jopa mieheni sanoi ennen ensimmäistä synnytystäni kun sanoin etten halua puudutusta, että " niin minunkin työkaverini vaimo oli sanonut, mutta heti oli ovelta vaatinut epiduraalia" . Olipa rohkaisevaa!

Ja siihen että synnyttäjät vaatii liikaa. Minä olen saanut tuntea olevani vaativa asiakas, sillä halusin ponnistaa jakkaralla ja sanoin ettei lapselleni saa antaa lisämaitoa vain varmuuden vuoksi. Tuskin kukaan vaatii mahdottomuuksia. Jokaisen kroppa varmasti neuvoo, mikä esim.asento tuntuu parhaalta olla. Itse olen rampannut molemmat synnytykset pystyssä ja pystyssä olen myös lapset ponnistanut. Olisi tuntunut tosi hankalalta käydä siinä sängylle, kuten kätilö olisi halunnut minun tekevän. Kätilön pitäisi olla mielestäni ennen kaikkea kuuntelija ja tukija, puuttua asiaan vain kun apua ja puuttumista tarvitaan. Itse en ole tarvinnut mitään toimenpiteitä kun olen saanut olla rauhassa ja synnyttää. Kun synnyttäjällä on olo, että häntä kuunnellaan ja hänen toiveensa otetaan lukuun, voi olla rauhallisin mielin ja antaa homman sujua.

Olen kuullut jopa äidin, jonka vauva menehtyi, sanovan että synnytyksestä jäi kaunis muisto juuri kätilön ansiosta. Sellainen kätilö on kultaakin kalliimpi.

Toiveisiin saa laittaa mitä kukin haluaa. Ekaan synnytykseen mennessä ei osaa usein vielä toivoa mitään järkevää(minä en ainakaan). Mutta toisella kertaa tietää jo mitä voi tulla eteen ja mitä ei ainakaan halua kokea. Itse kirjoitin niin ettei rivit meinanneet riittää. Eikä toiveeni olleet plasma-tv-toiveita! Vaan esim sellaisia hoitotoimenpiteitä koskevia, joihin en muuten pysty itse vaikuttamaan, varsinkaan jos joudun sektioon, enkä ole tajuissani tai järjissäni lääkehuurujen takia. Eli esim. jos lapsi joutuu keskoskaappiin, tai on sairas tms ja en saa pitää vauvaa vierihoidossa, niin minulle täytyy informoida hänen kunnostaan mahdollisimman maallikon kielellä, selväsi, totuuden mukaisesti, ja kertoa selviytymismahdollisuuksista selvästi esim kuinka monen prosentin mahdollisuus selvitä. Ja haluan nähdä vauvani+pitää sylissä, varsinkin jos on suuri vaara että se menehtyy. Näin ei nimittäin kaikkialla kuulemma toimita!! Lasten osasto on eri puolella sairaalaa kuin synnyttäneiden, yms ongelmia. Varsinkin jos äiti joutuu sektioon, hän voi olla kyvytön hoitamaan vauvaa ensi hetkinä tai jopa useana päivänä. Joten pyysin myös että lisämaitoa ei saa antaa varmuuden vuoksi, perusteettomasti. Eikä antaa tuttia. Myös sektion jälkeisestä kivunlievityksestä tein toiveita (joista tosin jouduin vielä vääntämään kättä hoitsun kanssa, kun hän olisi halunnut pumpata minut täyteen turhia lääkkeitä). Toiveitani noudatettiin melko hyvin ja minulle jäi hyvä muisto tästä ainutkertaisesta kokemuksesta.

JustJaDet:

Synnytyshuonessa kätilönä työskentelevänä henkilönä voinen kertoa että lappuun voi toki liittää toiveina mitä tahansa. Julkisen terveyden huollon resurssit toteuttaa toiveitanne ovat kuitenkin HYVIN rajalliset. Perhehuoneita ei riitä kaikille niitä haluaville ja kivunlievityksen suhteenkin lapun merkitys lienee todellisuudessa olematon....

Kuten joku jo ylempänä mainitsi, pelottavaa että tällaisia kätilöitä löytyy. Se, että SINULLE sillä toivelistauksella ei ole mitään merkitystä, ei tarkoita sitä etteivätkö pätevät, potilaistaan huolta pitävät kätilöt sitä lukisi. Tietty sillä, mitä etukäteen toivoo ja sillä, mitä sitten tositilanteessa haluaa/voi saada on iso ero. Siksi sitä kutsutaankin TOIVOMUSlistaksi, ei VAATIMUSlistaksi. Ja tuosta synnytyksen hyvin menemisestä ja terveen lapsen saamisesta: eiköhän nyt jokainen täyspäinen ihminen sitä toivo, ei kai sitä tarvitse siihen listaan kirjoittaa, johon laittaa henkilökunnalle tiedoksi toiveitaan synnytyksen kulusta. Vai eikö mielestäsi synnyttäjällä saisi olla minkäänlaisia ajatuksia OMASTA synnytyksestään?

En tosiaan usko, että synnyttäjän saama kivunlievitys olisi pois joltain toiselta potilaalta. Eikö synnyttäjiä mielestäsi kaivata sairaaloihin? Pitäisikö kaikkien synnyttää kotona? Vai ilman kivunlievitystä? Millä tavalla perhehuone synnytysosastolla vie resursseja muilta sairaalan osastoilta?

Onneksi tuon kirjoituksen on pakko olla provo, ei kai kukaan ammatti-ihminen voi olla noin kapeakatseinen.

***

Omaan synnytykseeni kirjoittelin pitkän listan, lähinnä ajatuksia siitä kuinka toivoisin synnytyksen menevän. Mm:

- että minulle neuvottaisiin lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja

- että voisin liikkua mahdollisimman paljon

- ettei minulle tehtäisi toimenpiteitä kertomatta ja niiden tarpeellisuus perusteltaisiin

- saisin lapsen heti rinnalle synnytyksen jälkeen

- hätätilanteessa joku kertoisi isälle mitä tapahtuu ja mitä hän voi tehdä/miten toimia

- että pääsisimme perhehuoneeseen, jos sellainen on osastolla vapaana.

Meillä ehti olla pitkä rivi kätilöitä, sillä viivyimme synnytysosastolla 37 tuntia ennen siirtoa synnyttäneiden osastolle. Kaikki olivat selvästi lukeneet paperini ja noudattivat toiveitani siinä määrin kuin oli mahdollista. (kun supistukset olivat jatkuneet niin pitkään, että olin kahjona kivusta, mietimme lääkkeellistä kivunlievitystä sen sijaan että olisin sisseillyt pelkän suihkun ja kauratyynyn kanssa) Synnytyksen tiimellyksessä kätilö jopa kysyi minulta, haluanko epparin vai en, eikä sitten leikannut kun kieltäydyin (eikä ollut pakollista sitä leikata siinä vaiheessa)

En ollut missään vaiheessa kirjoittanut mitään toiveita siihen esitietolomakkeeseen, kirjoitin kaikki toiveet neuvolakorttiin kohtaan Äidin toivomukset ja huomiot voinnista. Mielestäni kaikenlaiset ajatukset kannattaa kirjoittaa ylös ja jutella niistä etukäteen miehen/muun tukihenkilön kanssa, että hänkin voi kertoa omista ajatuksistaan synnytyksen suhteen. Siinä itse tilanteessa voi olla pää sen verran tyhjä, ettei osaa kertoa omista ajatuksistaan kovin selkeästi. Jokainen ammattitaitoinen kätilö varmasti kunnioittaa toiveita siinä määrin kuin se on mahdollista.

-v-

laitoimme tuohon lappuseen, että emme halua lastamme hätäkastettavan, jos tulee sellainen tilanne, emmekä antaneet nimiä sitä varten, koska emme ole kristittyjä.

Eli tämmöinenkin asia kannattaa ottaa huomioon.

toiveisiin että epiduraali ja perhehuone. Tosin molemmissa synnytyksissä ehdittiin puhua kivunlievityksestä sitten kun aika koitti, eli ei tarvitse tietää vielä tarkalleen että mitä tahtoo :)

kannattaa tietysti laittaa siihen paperiin kaikenlaista mitä tulee mieleen, mutta mulle on sanottu synnärillä, että riippuu tosi paljon synnytyksen kulusta ja esim. lääkärin saatavuudesta (jos synnytys yöllä, niin päivystäjällä voi olla kiireempi kuin päivällä, kun enemmän lääkäreitä paikalla), mitä kivunlievitystä saa. Eikä muutenkaan kannata liian tarkkaan suunnitella sitä synnytyksen kulkua, kun se ei todennäköisesti kuitenkaan mene niinkuin itse oli ajatellut. Tästä minulla kaksi kokemusta.

kyllä siihen kannattaa toiveita laittaa mitä tulee mieleen.

Esim itse laitoin, että:



- Toivomme perhehuonetta.

- En halua miespuolisia hoitajia tai lääkäreitä eli ei muita miehiä synnytykseen kuin oma mieheni.

- Mainitsin myös kipupelkoni.



Kaikki otettiin hyvin huomioon, vaikkakin synnytys päättyi yllätyksellisesti. Onneks en ollutkaan ns. tarkkaan suunnitellut synnytyksen kulkua, niin ei tullut pettymyksiä.

Saimme perhehuoneen, epiduraalinkin laittoi naislääkäri ja kipupelko otettiin huomioon, vaikkakaan ei niin kipeää tehnytkään kuin luulin.

mukana missä olitoiveita lähinnä koskien sitä jos jostain syystä en ite pysty päätöksien tekoon osallistumaan. tosin, se lappu jumitti laukussa jossain missä lie sairaalan kaapissa kotiin tuloon asti :)



tällä kertaa aion mainita, pyytää miestä mainitsemaan ja vielä paperillekkin pistää että minulta menee kuulo kivusta ja kaikissa asioissa on varmistettava että varmasti ymmärrän ja tiedän mitä tapahtuu. viimeksi en tiennyt että minulle oltii laittamassa epiduraalia, koska kivun takia en kuullut mitään enkä tajunnut mitä tapahtuu.