Työteekki Satonen ja Työteekki Regina Saari sekä Ilmari Nurminen ovat kotoisin Vammalasta
Vammalan lahjat Tampereelle. Mikä voisi mennä pieleen!
Kommentit (9)
Virasto oli tutkinut 54:n työttömän kohtelua: heistä 1520 oli ohjattu kuntouttavaan työtoimintaan ilman syytä.
Kun kerromme etukäteen kunnan työllisyyspalvelupäällikölle Tiina Leppäniemelletulevamme kylään, puhelun sävy on erikoinen.
Hän kertoo, ettei Työteekkiin saa tulla. Leppäniemi perustelee tätä sillä, että sosiaalihuoltolain mukaisessa palvelussa olevia asiakkaita ei saa ahdistella.
Mutta Leppäniemi ei järjestä meille mahdollisuutta tutustua Työteekin tiloihin edes aukioloaikojen jälkeen, kun kaikki ihmiset ovat poistuneet paikalta.
Sastamalassa meidät ohjataan rautatieasemalle, jonne Työpalvelut on kunnostanut omia tilojaan.
Sinnekin saamme mennä vasta sulkemisajan jälkeen.
Käymme myös Trelleborgin tehtaalla kysymässä heidän alihankinnastaan.
Kuinka paljon sitä tehdään Työteekin kanssa?
Joitakin pahvilaatikollisia välillä, en osaa sanoa tarkasti. Toiminta on ollut ennen paljon isompaa ja yhteistyö on kestänyt yli 10 vuotta, myyntipäällikkö Pekka Nurmi kertoo.
Hän on ollut tehtävässään vasta vähän aikaa, siksi arvio on summittainen.
Trelleborgista tulee Nurmen kommentin jälkeen sähköposti.
Yhtiö ilmoittaa tylysti, ettei vuosia kestäneen Työteekki-yhteistyön määriä kerrota julkisuuteen ollenkaan.
Myös toisen alihankintaa käyttävän yhtiön Finnmirrorin toimitusjohtaja vastaa, ettei osaa sanoa määriä.
Työteekki tekeekin alihankintatöitä
Sen sijaan Finnpig-yritys kertoo avoimesti yhteistyön laajuudesta.
Me teetetään Työteekissä kaikki siemenpakettien lämpöpussimme. Suolat tilataan suoraan Työteekkiin, he sekoittavat suolat veteen, pussittavat pusseihin, pakkaavat laatikoihin ja toimittavat laatikot meille. Pusseja valmistetaan noin 30004000 vuodessa. Maksamme tästä Työteekille työpalkkaa 40005000 euroa vuodessa, Finnpigin toimitusjohtaja Heikki Hassinen kertoo.
Jokainen toimitus painaa yli sata kiloa.
Sastamalan työllisyyspalvelupäällikkö Tiina Leppäniemi myöntää, että Finnpigille tehdään alihankintaa. Hänen mukaansa se on kuitenkin pienimuotoista ja siitä vastaavat palkatut ihmiset, ei työttömät.
Ei pussitusta ole joka päivä.
Aluehallintovirasto ihmettelee kunnan selityksiä.
Jos tietty tuotantovaihe on ulkoistettu kokonaan, siihenhän pitäisi palkata henkilö ilman kuntouttavaa työtoimintaa. Eikä toiminta saa korvata palkkatyötä. Se sotii lakia vastaan. Yrityksen toiminta ei saa miltään osin riippua kuntouttavasta työtoiminnasta, AVI:n ylitarkastajaNiina Lehtinen sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Työteekki tekeekin alihankintatöitä
Sen sijaan Finnpig-yritys kertoo avoimesti yhteistyön laajuudesta.
Me teetetään Työteekissä kaikki siemenpakettien lämpöpussimme. Suolat tilataan suoraan Työteekkiin, he sekoittavat suolat veteen, pussittavat pusseihin, pakkaavat laatikoihin ja toimittavat laatikot meille. Pusseja valmistetaan noin 30004000 vuodessa. Maksamme tästä Työteekille työpalkkaa 40005000 euroa vuodessa, Finnpigin toimitusjohtaja Heikki Hassinen kertoo.
Jokainen toimitus painaa yli sata kiloa.
Onko Työteekki siis joku kaupungin kehitysvammaisia ja pitkäaikaistyöttömiä kuntoutujia tukityöllistävä säätiö?
Leppäniemi väittää vastaan: kunta ei riko lakia, sillä työtä ei teetetä yritysten tiloissa vaan työllisyyspalveluiden rakennuksissa.
AVI:n ylitarkastaja ei tätä niele.
Ei sillä ole konkreettista merkitystä, missä työ tehdään, Lehtinen sanoo.
Lain mukaan yrityksen alihankintatyö kuntouttavana työtoimintana ei saa korvata virka- tai työsuhteista työtä.
Sastamalan kunnan valtuustoon on tehty keväällä valtuustoaloite, jossa on pyydetty selvittämään Työteekin mahdollisia epäkohtia.
Tämä ei ole asianmukaista toimintaa, Niina Lehtinen sanoo.
Alihankinnan teettäminen ei ole laitonta. Kyse on siitä, vältetäänkö sen avulla todellisten työpaikkojen luomista.
Vierailija kirjoitti:
Leppäniemi väittää vastaan: kunta ei riko lakia, sillä työtä ei teetetä yritysten tiloissa vaan työllisyyspalveluiden rakennuksissa.
AVI:n ylitarkastaja ei tätä niele.
Ei sillä ole konkreettista merkitystä, missä työ tehdään, Lehtinen sanoo.
Lain mukaan yrityksen alihankintatyö kuntouttavana työtoimintana ei saa korvata virka- tai työsuhteista työtä.Sastamalan kunnan valtuustoon on tehty keväällä valtuustoaloite, jossa on pyydetty selvittämään Työteekin mahdollisia epäkohtia.
Tämä ei ole asianmukaista toimintaa, Niina Lehtinen sanoo.
Mahtavaa kuulla, että Leppäniemi, tuo harvinaisen mielenvikainen kusipää, on vihdoinkin joutunut viranomaisten hampaisiin.
Seuran toimittaja kävi Työteekissä ja otteita siitä
Lain mukaan työttömillä saa teettää firmojen alihankintatöitä, mutta vain pienimuotoisena kuntouttavana työtoimintana.
Keskuksen toiminnasta kerrotaankin erikoisia tarinoita joten haluamme varmistaa itse mitä täällä oikein tapahtuu.
Kuntouttavaan työtoimintaan patistetaan sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ole syrjäytyneitä eivätkä erityisesti kuntouttamisen tarpeessa. Näillä teetetään halvalla työtä, johon paikalliset yritykset joutuisivat muuten palkkaamaan omia ihmisiä.
Samaa kertovat muutkin seudulla työttömänä olleet. Aluehallintovirastosta löytyy tarkastusraportti, joka kehottaa Sastamalaa ja samaan yhteistoiminta-alueeseen kuuluvaa Punkalaitumen kuntaa muuttamaan toimintatapojaan.