Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Erosin nelikymppisenä
29.11.2025 |
ja siitä on jo 15v. Aika kovasti saisi rakastua, että haluaisin jonkun miehen arkeeni pyörimään. Olen tottunut elämääni ja tyytyväinen siihen näin. Yhden kerran rakastuin kunnolla tässä välissä mutta se ei tainnut olla molemminpuolista, eli ei sekään sotkenut sitten arkeani kuin tunnetasolla.
Kommentit (6)
Erosin 46-vuotiaana ja olen oikein tyytyväinen elämääni. En todellakaan halua uutta suhdetta enää vaan näin on hyvä olla.
N56
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaa ihan vtusti
t. Kivi
Kommentoit kuitenkin, eli kiinnostaa. T. sora
Vertailun vuoksi minä mies en ollut noin 40 vuotiaana ollut ensimmäsitäkään kertaa pidemmässä parisuhteessa, jossa olisin esimerkiski asunut ja elänyt kumppanini kanssa saman katon alla, - Olennaisempaa nyt tuo -yksinkertaistaen- parisuhteen pituus; eihän Ap kertonut asuiko hänkään kumppaninsa kanssa kimpassa. Ja yksinkertaistaen siksi, ettei pelkkä pituus aina kerro mitään paljoakaan parisuhteen laadusta
Yhtä kaikki kun olen elänyt sinkkuna niin kauan kuin olen viihtynyt ja nauttinut elämästäni ja vaikka edelleen tosinaan, aika ajoin e. en jatkuva särkynä tai kipuna kaipaan ja haaveksin läheisyydestä ja asioiden jakamisesta toisen tuntemisesta ja kosketttamisesta niin henkisesti kuin fyysisesti jne, sanalla sanoe rakkaudesta: halusta saada rakastaa ja kokea tulevansa itse rakastetutksi, niin koen ja uskon, että voisin ehkä olla parempi kumppani siksi, että en tarvitse kuitenkaan tosita (kumppania) lopulta kuin oikeastaan mihinkään. Sen sijaan odottaisin hänen vain lähinnä täydentävän -kuten kenties minäkin hänen toivoakseni elämäänsä.
Tai kuten joskus olen tiivistänyt: tehdä meidän kahden: hänen ja minun hyvän elämästä yhdessä jotain parempaa.
Mutta totta on, että ikävuosien lisääntyessä ei kumppanin löytäminen ja kohtaaminen ole tehnyt hänen löytämistään, mitenkäämn erityisen paljin helpommaksi. Pikdemminkin päinvastoin. - En edes yritä kiistää, jos joku sanoo, että olen kranttu ja vähän nirso.Mutta mitä sitten? Tiedän jo kokemuksesta, että sinkkunakin voi elää oikein hyvää ja mukavaa elämää. Ei minust aole oikein optimi lähtökohta yleisimminkään yrittää elää parisuhteessa kenen hyväns kanssa. Mutta toki ääripäiden väliin varmasti mahtuu monta erinomasien hyvää vaihtoehtoa. Minulle riittäsi heistä yksi, vaan mistä häne kohtaisin ja löytäsin? Tai hän minut?
En tiedä mutta toivon ja ja haluan uskoa, että tunnistamme sitten kyllä tosiemme, jos ja kun kohtaamme ja tulemme kyllin lähelle toisiamme.
Alue: Aihe vapaa
Olen vasta eronnut, ikää noin 40v. Olen samaa mieltä kanssasi, en kaipaa miestä elämääni. Viihdyn hyvin yksin. Elämä on paljon vapaampaa ilman miestä. Avioliitossa olin pelkkä kotiorja. Mies meni menojaan ja minä hoidin lapset ja kodin. Mahdollistin miehen vapaan elämän. Nyt haluan mahdollistaa oman vapaan elämän.