Se miten havannoit maailmaa ei ole objektiivinen totuus
Esimerkiksi narsistinen persoonallisuus uskoo kaikkien ihmisten kahdehtivan toisia, ja häntä itseään. Hänen mielestään kaikki ihmiset ovat kieroja. Pelkäävä ihminen taas uskoo kaikkien ihmisten olevan uhkaavia muita kohtaan. Masentunut ihminen näkee kaikki asiat vaikeina ja harmaina.
Kommentit (13)
Lapsi on ku tyhjä taulu syntyessää, sen sijaan että se lapsi itse maalaisi sitä taulua kasvaessaan, sen vanhemmat ja ulkoinen maailma tekee sitä sen puolesta maalaamalla sen taulun samanlaiseks ku omansa, vaikka tavote olisi avustaa lasta maalaamaan siitä hienomman ja paremman kuin omasta taulusta. Lapsi kasvaa ja elää kokonaisen elämän tiedostamatta ollenkaan että taulu oli valmiiksi maalattu. :(
Kannattaako uskoa hyvää toisista yhtä paljon kuin itsestään? Entä olla huonomuistinen ikävien asioiden osalta? Yllättyä joka päivä uudestaan siitä miten toiset on erilaisia kuin sinä?
Mä tiedän. Siksi olen valmis myöntämään vajavaisuuteni.
Tuo olisi tärkeää muistaa.
Itse en ole ollut kuin kerran kateellinen. Se kesti 2 viikkoa ja tapahtui kolmekymppisenä.
Se oli niin vahva ja ikävä tunne, että aloin ymmärtää maailmaa paremmin, en silti kunnolla.
Kateus on kuulemma hyvin yleistä. En ole osannut varoa toisten kateutta. Moni asia on todennäköisesti johtunut juuri muiden kateudesta.
No ei noin. Pelkuri tiedostaa vaaran mahdollisuuden muita herkemmin - eikä niin että luulee kaikkea vaaralliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Tuo olisi tärkeää muistaa.
Itse en ole ollut kuin kerran kateellinen. Se kesti 2 viikkoa ja tapahtui kolmekymppisenä.
Se oli niin vahva ja ikävä tunne, että aloin ymmärtää maailmaa paremmin, en silti kunnolla.
Kateus on kuulemma hyvin yleistä. En ole osannut varoa toisten kateutta. Moni asia on todennäköisesti johtunut juuri muiden kateudesta.
Monella ihmisellä piilevää kateutta. Se tunne nousee pintaan kun menetät jotain tärkeätä, jolloin ihminen kadehtia sitä muilta ihmisiltä.
Narsistiset ihmiset ovat usein myös erittäin kateellisia.
Maailmakin on pelkkä sana puhumattakaan kaikesta muusta.
Vierailija kirjoitti:
Tuo olisi tärkeää muistaa.
Itse en ole ollut kuin kerran kateellinen. Se kesti 2 viikkoa ja tapahtui kolmekymppisenä.
Se oli niin vahva ja ikävä tunne, että aloin ymmärtää maailmaa paremmin, en silti kunnolla.
Kateus on kuulemma hyvin yleistä. En ole osannut varoa toisten kateutta. Moni asia on todennäköisesti johtunut juuri muiden kateudesta.
Kateus on hyvä moottori mikä pistää funtsinaan ja tekemään itekkin jotain. Ei aina huono homma
Ih.iset kadehtii toisiaan. Valtiot kadehtii toisiaan eli vertaileevat miten menestyvät
Ei tarvitse olla mitenkään sairas ollakseen kyvytön näkemään objektiivista todellisuutta, ei kenenkään ihmisen maailmankuva oka täysin objektiivinen.