Lue keskustelun säännöt.
Suomalaiset ovat hirveitä epäsosiaalisia zombieita lapsesta lähtien.
18.04.2007 |
Inhottaa, kun oma iloinen, sosiaalinen kohta 3-vuotias poikani puistossa yrittää innoissaan ottaa kontaktia muihin lapsiin, niin joko sieltä tulee oman ikäisiltä heti turpiin ja " et koske mun tavaroihin" -karjuntaa. Pahimpia ovat isommat n. 10-vuotiaat tytöt jotka jähmettyvät ilmeettömiksi patsaiksi kun pieni lapsi lähestyy heitä. He tuijottavat mykkinä suolapatsaina niin kauan kunnes lapsi lähtee pois. Ymmärrän että haluavat leikkiä omia leikkejään mutta voisi kai sen jotenkin vaikka nätisti sanoa?
Säälittää poika kun saa tällaista kohtelua. Oppii jo pienestä pitäen että tämä on umpimielisten jöröjukkien maa jossa sosiaaliset käytöstavat ovat hukassa lapsesta asti :-(
Ja tämä siis kärjistettynä, on niitä ihan ystävällisiäkin lapsia onneksi, mutta hyvin paljon tällaisia kuvailemiani lapsia ja aikuisiakin riittää Suomenmaassa.
Ja olemme itsekin ihan suomalaisia pellavapäitä, mistään rasismista ei ole siis kyse.
Kommentit (28)
Jos vanhemmat ovat ulospäin suuntautuneita ja sosiaaliset taidot omaavia, kasvaa lapsista todennäköisesti samanlaisia. Ja em. tilanteissa joissa lapsi " jäykistyy" kun joku puhuu hänelle voisivat hänen vanhempansa olla avuksi ohjaamassa ja näyttämässä kuinka noissa tilanteissa voi toimia. Jo sekin että toteaa omalle jäykkikselle, että katsoppas kun oli kiva kaveri kun tuli juttelemaan sulle, haluis varmaan leikkiä sun kanssa. Toinen hommeli on vanhempien asenteet jotka välittyy halus tai ei. Suomi on valitettavan lapsivihamielinen maa. Lapset ei täällä ole varsinaisesti ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
epäsosiaaliset jurottajat kun on meilläpäin ihan vähemmistöä vaikka toki niihin joskus törmää. Päinvastoin kun muutettiin tänne Klaukkalaan oli kerrassaan ihanaa kun ventovieraat juttelee.
Juttukavereita löytyy niin puistosta kuin pyörätieltä. Mutta sen olen huomannut, että kun joskus on väsynyt ja huonotuulinen niin saa olla yksin. Ja hyvä niin, ei ole seurustelupakkoa.
Vierailija:
Pisti silmään lomalennolla takaisin Suomeen palatessamme, että kaikki lapset ja aikuiset tuijottivat zombieina televisioruutuja, harvat puhuivat toisilleen ja jos puhuivat, joko riitelivät tai olivat kännissä.
Tähän olen kiinnittänyt huomiota: tuntuu, että Suomessa lapsille puhutaan vähän. Sanotaan, mitä saa tai ei saa tehdä, mutta ei puhuta " turhia" . Mieheni on espanjalainen, ja kadehdin terveesti hänen taitoaan pitää lapset koko ajan mukana perheen yhdessäolossa. Kärsivällisesti selittää kaikenlaista " turhaa" , kyselee, huomioi. Yritän oppia ja ottaa mallia, vaikka multa samanlainen jatkuva jutustelu lasten kanssa ei tule yhtä luonnostaan.
ja puhua häiritsevästi. Et taida olla juurikaan matkustellut kun et tiedä että valtaosa maailman asukkaista on hyvin hiljaisia, paljon hiljaisempia kuin suomalaiset.
Vierailija:
Pisti silmään lomalennolla takaisin Suomeen palatessamme, että kaikki lapset ja aikuiset tuijottivat zombieina televisioruutuja, harvat puhuivat toisilleen ja jos puhuivat, joko riitelivät tai olivat kännissä. Oli aika iso ero lomakohteemme paikalliseen kulttuuriin, jossa lapset leikkivät keskenään ja mummot ja vaarit hymyilivät lapsille. Ensitöikseen meille lentokoneessa edessä istuva humalainen täti karjaisi kiltisti paikallaan istuvalle kaksivuotiaallemme, että " älä saakelin kakara potki sitä tuolia" . Tervetuloa Suomeen...
" Suomi/suomalaisuus/suomalaiset ovat perseestä, muualla on ihanaa ja täydellistä!" (kärjistin tahallani)
Ei se ruoho ole sen vihreämpää aidan toisella puolellakaan...
Sosiaalisuus onkin kiintoisa aihe! Itse en ole kovin sosiaalinen, mies vielä vähemmän. Emme koe tarpeelliseksi muuttua väkisin lapsemme takia. Hänestä kasvaa sellainen kuin kasvaa, ja me olemme mitä olemme.
Hän moikkailee iloisesti satunnaisille vastaantulijoille - useimmat moikkaavat takaisin :) Itse en kiellä lasta, mutta en lähde moikkailuun mukaan.
Lapsi morjestaa myös saapuessaan pihan hiekkikselle, mutta ei tunge muiden leikkeihin mukaan, mikä minusta on ihan jees.
Lähipiirissämme on erilaisia aikuisia laidasta laitaan, joten pelkkiä mörriköitä lapsemme ei näe :D
Täällä joku jo virnisteli sille, että kaikki yritetään kasvattaa samaan muottiin. Opetelkaa myös asia niin päin, että antakaa meidän ei-sosiaalisten olla sellaisia kuin olemme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei helvetti. Muistan lukeneeni tämän tuolloin vuonna 2007, nyt taitaa kyllä olla korkea aika lopettaa palstailu lopullisesti. Elämä valuu ohitse kun minä jumitan palstalla. Kiitos vaan sulle joka nostit tämän ketjun.
Kuinka monessa maassa olette asuneet sen verran pidempään, että olette nähneet, millaista siellä oikeasti on vai perustuuko kaikki mielikuviin? Toki kulttuurieroja on, mutta mä en kyllä lähtisi hehkuttamaan, miten ihanaa on joka paikassa " muualla" .
Jokaisella kolikolla on vielä se kääntöpuolensa. Italialaiset (eivät tietenkään kaikki) ovat usein juuri sellaisia iloisia ja sosiaalisia, mutta negatiivisetkin tunteet purkautuvat usein yhtä railakkaasti ja äänekkäästi kuin positiivisetkin. Englannissa etenkin tietyissä väestönosissa on hyvinkin yleistä kommunikoida lasten kanssa lähinnä silloin, kun niille pitää rähistä ja sitten ihmetellään, kun kasvaa huonosti käyttäytyviä nuoria ja suorastaan nuorisorikollisia. Ei tietenkään kaikki ole tällaisia, mutta eivätpä kaikki suomalaisetkaan ole samanlaisia. Oli mullakin niin Italiaan kuin Englantiinkin muuttaessani kaikenlaisia romantisoituja käsityksiä siitä, millaisia ihmiset siellä ovat, mutta yllätys yllätys... joka paikasta löytyy niin hyvät kuin huonotkin puolensa.