Olen miettinyt, pystyykö esim musiikkia tai näyttelemistä arvioimaan objektiivisesti
Mietitään vaikka jotain soittajaa, paljon kuullut musiikkiystäviltä, että yhtye x on niin sysipaska eivätkä osaa soittaa, silti näitä yhtyeitä tai artisteja saattaa kirjaimellisesti kuunnella miljoonat, onko tässä jotain universaalia mittaria tietyn rajan jälkeen, että pystyy arvostella vai onko tämä 100% subjektiivinen kokemus sen jälkeen kun on vaikka oppinut tunnistamaan eri kitaran kielet tai rummun sävelet.
Ja näyttely mielestäni on vielä haastavampi, paljon kuulee, että suomalaiset eivät osaa näytellä. Mutta ottaen huomioon kuinka paljon eri persoonallisuuksia maailmassa on, se, että joku näyttää tönköltä ja kiusalliselta suomalaisessa elokuvassa ei mielestäni vie sitä faktaa pois, että se on todellisuutta ja suomalainen kulttuuri ylipäätänsä on tosi erilainen kuin vaikka jenkkien. Puhutaan rakkauskohtauksista, komediasta, toiminnasta, ihan kaikesta, niin onko tässäkään mitään objektiivista mittaria kertomaan mikä on paskaa näyttelemistä ja mikä hyvää, sen tietyn rajan jälkeen kun on oppinut ne selkeimmät jutut pois kuten kameraan katsomiset sun muut?
Kommentit (3)
Jep tietyn rajapyykin jälkeen, joka ei loppupeleissä ole hirveän korkealla missäkään taiteen eri muodoissa, on mielestäni täysin subjektiivista ja yleensä henkilöiden omaa egoa sekä ylimielisyyttä, että hän on ainoa tässä koko maailmassa joka tietää mitä on hyvä musiikki, näyttely tai taide.
Suomeesa viralliset tahot tietävät parhaiten, mikä on korkeatasoista taidetta tai musiikkia yms. Parhaimmat laulajat ja näyttelijät kutsutaan Linnan juhliin.
On se subjektiivista. Toki teknistä taitoa voi arvioida tietyllä tasolla, mutta esimerkiksi tunnelma, sävy, jne. ovat henkilökohtaisia. Joissakin taideoppilaitoksissa painotetaan, että ei saa tuottaa esim. negatiivista musiikkia, sitten on ihmisiä jotka pitävät noisea "musiikkina" vaikka sen vaikutus on täysin päin vastainen eli disruptiivinen, siinä missä harmoninen musiikki harmonisoi