IS: Lasse Lehtonen syytti kohusta Kelan viestintää - poisti yöllisen viestin vähin äänin
Onko jokin syy, minkä takia tästä aiheesta ei saa keskustella? Kun se on useassa medialähteessä tänään esillä.
Eilisen Kelan hätäkokouksen myötä Lehtonen esitti anteeksipyynnön, mutta sitten menikin viime yönä X:ään ja alkoi julkisesti sättiä Kelan viestintää tästä kohusta väittäen, että olisi ollut vältettävissä, jos Kelan viestintä olisi valmistellut viestintämateriaalin, niin näitä "sammakkoja" suusta ei olisi tullut. IL:lle Lehtonen myös osoitti syyttävää sormea median suuntaan, kun media oli kirjoittanut negatiivisia juttuja liittyen etätyöhön ja etätyöohjeistuksiin, kuulemma mediassa on ihmisiä, jotka vain odottavat, että pääsevät kaivelemaan.
Ensinnäkään, johtaja ei aamuyön pikkutunneilla ala purkaa itseään ja pyykätä työpaikan likapyykkiä julkisesti somessa, sättien ja julkisesti nolaten omia alaisiaan. Johtaja ei myöskään vieritä syytä omasta toiminnastaan muille.
Kommentit (236)
Viestinnän kannalta tämä koko homma on täysi katastrofi. Ylipäätään se, että johdon ja työntekijöiden välit pääsi tulehtumaan niin pahasti, että sitä puitiin mediassa ja oli hätäkokous. Ja sitten vielä päälle yöllistä somettamista ja muiden syyttelyä.
Olisi pitänyt alunperin ymmärtää, että jos aiotaan muuttaa niitä etätyön käytäntöjä, niin a) ihmiset on todella huonoja luopumaan saavutetuista eduista ja osalle se voi käytännön tasolla ja logistisesti olla hankalampaa kuin toisille b) se pitää tehdä vaiheittain ja siirtymäajan puitteissa c) ja perustella asiallisesti työntekijöille, mitä haittaa siitä etätyön tekemisestä on ja mitä hyötyä toimistolle palaamisesta on, jos tässä on taustalla jokin ihan oikea syy muuttaa toimintatapoja.
Viraston johtaja sekoilee yöaikaan Twitterissä? 😳 Nyt Kelan hallitus valoja päälle siellä ja äkkiä!
Nyt oli Hesarissa, että Lehtosen äiti ja vaimo käskeneet Lehtosen pitää taukoa somessa...
Uskoisikohan tuota, että pitää sormet poissa näppikseltä? Varmaan joku sammakko taas alta aikayksikön tulee.
Aivan järkyttävää käytöstä. Miten voi olla näin tunne edellä käyvä mies johtoasemassa? Selittyisikö andropaussilla, pitäisikö testauttaa hormoniarvot? Häpeäksi koko Kelalle ja romuttanut työnantajakuvan muutamassa viikossa.
Kuulin eilen kelalaisilta juoruja että uus johtaja oli viikkoja sitte menny työpaikan tapahtumaan missä ois pitäny jutella kaikkien alaisten kanssa ja esittäytyä, mut ei jutellu eikä puhunu mitään, oli vaan istunu siellä kännyä naputellen, twiittaamassa varmaan? Ne oli ton jälkeen katsoneet että sillä oli twiittiä twiitin perään Xssä, viikkokaupalla! Onks toi sen työ?
Tommostako se lähityö toimistolla sitten pitäis olla, ei jutella, istutaan vaan kännyjen kaa?
Saisko ne jostain läsnäolevan johtajan itelleen? :D
Kelalla niiltä vietiin toimistotiloja alta, ja käskettiin olla kotona. Tuli halvemmaksi ja valtio säästää, kun ei tarvinnut enää maksaa vuokria, rempata tiloja. Istumapaikoista jäi murto-osa, ja niille joilla ei etätyömahdollisuutta esim. kotitoimistohuoneen puute.
Nyt kun ne tottu koronasta saakka olemaan kotona ja tekemään hommat sieltä, niin käsketään toimistotiloihin, joita ei enää ole! Parkkipaikat irtisanottu toimistotilojen pienentyessä, tottakai.
Monena päivänä istumapaikkoja ei ole riittänyt, joten aamuruuhkissa ajamaan takaisin kotiin, joten työaikaa hukkaan tunti pari, vaikka kaikki omat hommat pitäisi tehdä.
Tuo se vasta kiusaamista on :(
Vierailija kirjoitti:

"En vihaa naisia, äiti ja vaimokin on mokomia"

Moukka.
Vierailija kirjoitti:
Aivan järkyttävää käytöstä. Miten voi olla näin tunne edellä käyvä mies johtoasemassa? Selittyisikö andropaussilla, pitäisikö testauttaa hormoniarvot? Häpeäksi koko Kelalle ja romuttanut työnantajakuvan muutamassa viikossa.
Ihan vaan narsismi. Käytös on toistuvaa ja pahuus pinttynyttä. Uskokaa nyt,
Vierailija kirjoitti:
Nyt oli Hesarissa, että Lehtosen äiti ja vaimo käskeneet Lehtosen pitää taukoa somessa...
Uskoisikohan tuota, että pitää sormet poissa näppikseltä? Varmaan joku sammakko taas alta aikayksikön tulee.
Onko lupa käydä Vauvalla?
Vierailija kirjoitti:
Kelalla niiltä vietiin toimistotiloja alta, ja käskettiin olla kotona. Tuli halvemmaksi ja valtio säästää, kun ei tarvinnut enää maksaa vuokria, rempata tiloja. Istumapaikoista jäi murto-osa, ja niille joilla ei etätyömahdollisuutta esim. kotitoimistohuoneen puute.
Nyt kun ne tottu koronasta saakka olemaan kotona ja tekemään hommat sieltä, niin käsketään toimistotiloihin, joita ei enää ole! Parkkipaikat irtisanottu toimistotilojen pienentyessä, tottakai.
Monena päivänä istumapaikkoja ei ole riittänyt, joten aamuruuhkissa ajamaan takaisin kotiin, joten työaikaa hukkaan tunti pari, vaikka kaikki omat hommat pitäisi tehdä.
Tuo se vasta kiusaamista on :(
Kai ajelu on edes työaikaa?
Lasse ja muut kaltaisensa vanhat kääpät unelmoivat housut märkänä ajan palaavan, jolloin työtä johdettiin ruoskimalla ja karjumalla pää punaisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kelalla niiltä vietiin toimistotiloja alta, ja käskettiin olla kotona. Tuli halvemmaksi ja valtio säästää, kun ei tarvinnut enää maksaa vuokria, rempata tiloja. Istumapaikoista jäi murto-osa, ja niille joilla ei etätyömahdollisuutta esim. kotitoimistohuoneen puute.
Nyt kun ne tottu koronasta saakka olemaan kotona ja tekemään hommat sieltä, niin käsketään toimistotiloihin, joita ei enää ole! Parkkipaikat irtisanottu toimistotilojen pienentyessä, tottakai.
Monena päivänä istumapaikkoja ei ole riittänyt, joten aamuruuhkissa ajamaan takaisin kotiin, joten työaikaa hukkaan tunti pari, vaikka kaikki omat hommat pitäisi tehdä.
Tuo se vasta kiusaamista on :(
Kai ajelu on edes työaikaa?
Kuulemma ei, kun ne joutuu leimata toimistolla sisään, ja lähteä ja leimata ulos, ajaa kotiin ja leimata tietokoneelta takaisin sisään! Tuolla ne yrittää kytätä ketkä käy toimistolla.
Pelkkää kyykytystä. Jotain huhua olisi että siirtäisivät palveluja ulkomaille, joten yrittävät varmaan kyykyttämisellä päästä työntekijöistä eroon.
Kuka haluaa että joku Intiasta alkaa käsitellä suomalaisten ihmisten raha ja terveystietoja? Tietovuotojen takia monet yritykset ottaneet toimintansa pois sieltä.
"Iltalehdelle väitetään Lehtosen puhuneen työntekijöistä välineinä ja olevan sitä mieltä, että heidän pitäisi joustaa, ei työnantajan."
Mä kuulin miten Kelan työntekijät on sankoin joukoin teettäneet t-paitoja joissa lukee jotain että olen pelkkä väline, kun olivat kuulleet ton! Hyvä vastaisku tuolle ilkeilemiselle. 😂 Siks tyyppi ei varmaan kehtaa mennä toimistolle ite, kattelemaan sanomisiaan toisten paidoista.
Vierailija kirjoitti:
Nyt oli Hesarissa, että Lehtosen äiti ja vaimo käskeneet Lehtosen pitää taukoa somessa...
Uskoisikohan tuota, että pitää sormet poissa näppikseltä? Varmaan joku sammakko taas alta aikayksikön tulee.
ja kelasta kerrottiin että nyt se lähti ulkomaille kahdeksi viikoksi....... :D työmatka vai loma?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kelalla niiltä vietiin toimistotiloja alta, ja käskettiin olla kotona. Tuli halvemmaksi ja valtio säästää, kun ei tarvinnut enää maksaa vuokria, rempata tiloja. Istumapaikoista jäi murto-osa, ja niille joilla ei etätyömahdollisuutta esim. kotitoimistohuoneen puute.
Nyt kun ne tottu koronasta saakka olemaan kotona ja tekemään hommat sieltä, niin käsketään toimistotiloihin, joita ei enää ole! Parkkipaikat irtisanottu toimistotilojen pienentyessä, tottakai.
Monena päivänä istumapaikkoja ei ole riittänyt, joten aamuruuhkissa ajamaan takaisin kotiin, joten työaikaa hukkaan tunti pari, vaikka kaikki omat hommat pitäisi tehdä.
Tuo se vasta kiusaamista on :(
Kai ajelu on edes työaikaa?
Ei todellakaan ole. Eihän siihen 250 km/suunta mene hyvällä kelillä kuin kuusi tuntia päivässä. Ja kulutkin menee omasta pussista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt oli Hesarissa, että Lehtosen äiti ja vaimo käskeneet Lehtosen pitää taukoa somessa...
Uskoisikohan tuota, että pitää sormet poissa näppikseltä? Varmaan joku sammakko taas alta aikayksikön tulee.
ja kelasta kerrottiin että nyt se lähti ulkomaille kahdeksi viikoksi....... :D työmatka vai loma?
Tai täyden palkan sairasloma, kuten poliitikoilla, kun on mokattu jotenkin.
Tyhmyys vaan lisääntyy:
Lehtonen linjasi haastattelussa, että lähitöiden lisääminen on tärkeää myös siksi, että Kelassa pystyttäisiin toimimaan mahdollisessa kriisitilanteessa.
Jos tulee akuutti kriisi, jossa ruvetaan jakamaan käteistä rahaa, jotta kansalaiset voivat kauppalaskunsa maksaa, ihmisten täytyy olla jossakin, Lehtonen sanoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt oli Hesarissa, että Lehtosen äiti ja vaimo käskeneet Lehtosen pitää taukoa somessa...
Uskoisikohan tuota, että pitää sormet poissa näppikseltä? Varmaan joku sammakko taas alta aikayksikön tulee.
ja kelasta kerrottiin että nyt se lähti ulkomaille kahdeksi viikoksi....... :D työmatka vai loma?
Juuri aloitti työt.
täytyy sanoo että nautin kyllä ku lasse riehuu ja raivoo kelan konttorilla,köyhien rukouksiin on vastattu.kela pahuus ja salaisuudet paljastuu.