En tiedä mitä tekisin, kun vauva on aina sairas
Minä olen äiti. Minulla on pieni poika Niilo, muutaman kuukauden ikäinen. Hän nukkuu aina. Liian pitkään, liian syvään.
Päivät kotona ovat pitkiä, loputtomia. Minä istun täällä yksin, eikä kukaan tule, kukaan ei jaa tätä aikaa kanssani. Minulla on vain vauva mutta hänkin pakenee minua uneen, kerta toisensa jälkeen.
Minä alan miettiä, onko hänessä jotakin vikaa. Miksi hän nukkuu niin paljon? Onko hän sairas? Onko hän liian heikko? Minä olen huolissani, Niilo on minun aarteeni, minun rakas poikani. Ja silti, kun hän sulkee silmänsä, minä tunnen sen hylkäyksenä. Hän nukkuu, jotta hänen ei tarvitsisi olla minun kanssani.
En voi antaa hänen nukkua jatkuvasti. Päivän aikana minä kumarrun hänen kehtonsa ylle yhä uudestaan. Ravistan häntä varovasti, kuiskaan hänen nimeään. Hän herää, itkee, ja minä annan hänelle pullosta maitoa. Hetken ajan hän on kanssani ja sitten hän sulkee silmänsä taas.
Minä juon siideriä ja puhun hänelle, vaikka hän ei taida mua kuunnella. Minä täytän hiljaisuuden omalla äänelläni, sillä en siedä tyhjyyttä. Minä kaipaan juttuseuraa, mutta hän ei juttele kanssani. Hän nukkuu, ja minä jään yksin.
Minun mieheni Pekka jätti minut. Hän sulki oven ja lähti noin vain, eikä koskaan katsonut taakseen. Hän sai vapautensa, ja minä sain hiljaisuuden. Minä en siedä hiljaisuutta. Joka kerta kun Niilo nukahtaa, se tuntuu samalta kuin se hetki, jolloin Pekka jätti minut.
Minä herätän hänet yhä uudestaan, monen monta kertaa päivässä, vaikka hän on jo liian väsynyt. Hänen silmänsä eivät pysy auki, hänen itkuunsa sekoittuu uupumus. Mutta minä en voi lopettaa.
Minä olen hänen äitinsä ja minä rakastan häntä. Mutta minä epäilen, että hän nukkuu, jotta hänen ei tarvitsisi olla minun seurassani. Sillä jos hän nukkuu, minä jään yksin enkä mä enää kestä olla yksin.
Jatkuva nukkuminen ei voi olla luonnollista, siinä on pakko olla jotakin takana, joku kamala sairaus, tai fyysinen heikkous, en mä tiedä, koska mä en ole mikään lääkäri, mutta luin jostakin, ettei vauvojen pitäis jatkuvasti vain nukkua ja nukkua.
Kommentit (45)
Kai tämä on trolli.
Toisaalta onhan sitä ennenkin hulluilla ollut lapsia ja osa on tullut tapetuksikin
Ei tässä muuta voi sanoa kuin ota heti yhteyttä terveydenhuoltoon. 112 ei sekään ole liioittelua. Kuulostaa, että vauva on vaarassa.
Onko tää jostain kirjasta kopioitu teksti? :D
Vierailija kirjoitti:
kehto?
Jos tarvit kehtoa lapsellesi, tuossa on yksi vaihtoehto:
https://www.vaunula.fi/fi/tuote/keinuva-kehto-piccolo
Vierailija kirjoitti:
Onpas ahdistavasti kirjoitettu aloitus.
Taas Vanhapiian pitkä keksitty paska juttu. Vastaikoon itselleen moukka, 😝😝😝
Vierailija kirjoitti:
Kai tämä on trolli.
Toisaalta onhan sitä ennenkin hulluilla ollut lapsia ja osa on tullut tapetuksikin
Ei tässä muuta voi sanoa kuin ota heti yhteyttä terveydenhuoltoon. 112 ei sekään ole liioittelua. Kuulostaa, että vauva on vaarassa.
Ap. Vastasit itsellesi, nolo. 🤮🤮🤮
Vierailija kirjoitti:
Onko tää jostain kirjasta kopioitu teksti? :D
Vanhanpiian tyhjänpaskaa...
Varaapa samantien aika neuvolaan tai lääkärille. Sinulla ei todellakaan nyt ole kaikki hyivn, tajuat sen varmaan itsekin.
Ei tänne tarvi kaikenlaisten typeryksien tulla avautumaan lapsistaan, ei tämä ole mikään neuvonta ja auttamispalsta. Häivy AP ja pysy poissa täältä!
Kai sä ap tajuat että siiderisi menee imettämääsi äidinmaitoon ja vauva nukkuu jatkuvasti humalansa vuoksi.
Soita sossuus, ja neuvolaan.. tämä siis aloittajalle.
Voiko tästä tehdä nettivinkin kun on anonyymi? Saisi äiti apua.
Etsi harrastuksia. Vauva voi nukkua vaunuissakin kun teet kävelylenkkejä tai käyt mammakerhoissa niin saat juttuseuraa. Tottakai lapsi joutuu käyttämään nukkumiseen nyt palkon aikaa, kun olet koko ajan häiritsemässä unta ja keskeyttämässä.
Millä osastolla tää on kirjoitettu.
Anna nyt jlauta sen vaavin nukkua ja hoida itsesi kuntoon.
Toivottavasti tämä on vain trolli. jos ei ole, niin hae apua ja äkkiä.
Onpas ahdistavasti kirjoitettu aloitus.