HS: Naiset tekevät Suomessa valtavasti pornoa
Minttu, 32, vastaa puhelimeen kotoaan Hyvinkäällä. Hän on juuri kuvannut viiden tunnin ajan pornoa.
Todella hyvä suoritus silleen yleisesti, hän arvioi. Materiaalia kertyi tänään neljään videoon.
Lisähaasteita toi lähinnä se, että kuvausparina toiminut mies on allerginen Mintun kissalle.
Pornoa on tehokkainta ja turvallisinta kuvata kerralla paljon, Minttu sanoo.
Hän tietää, mistä puhuu.
Minttu on elättänyt itsensä pornolla noin kahdeksan vuotta. Sinä aikana ala on Suomessa mullistunut tyystin.
Lienee varmaa, että 2020-luvulla Suomessa tehdään enemmän pornoa kuin koskaan ennen.
Ainakin tekijöiden määrä vain kasvaa, sanoo Minttu.
Hän tienasi ensin nettikameramallina, sitten videoilla. Alan ansaintamallit käänsi katolleen Onlyfans-alusta, jolle hän siirtyi viisi-kuusi vuotta sitten.
Vuonna 2017 Minttu tiesi Suomesta pari hassua pornotähteä. Enää creatoreilta eli pornon tekijöiltä ei voi julkisuudessa edes välttyä.
Kommentit (236)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pornoa tekevillä naisilla on aina pakko olla neonväriset hiukset?
Yleensä huumeiden käyttäjiä, mikä näkyy erilaisina ominaispiirteinä.
No nyt oli kyllä vuoden kukkahattutädein kommentti. Hiusvärin perusteella on huumeiden käyttäjä?
Onko vaikeuksia luetunymmärtämisessä? Ovat huumeiden käyttäjiä, josta seuraa härö ulkonäkö. Ei, että olisivat härön ulkonäön perusteella narkomaaneja. Tutki noiden pornonäyttelijöiden taustoja niin huomaat itsekin ketkä ovat käyttäjiä.

Yleensä näin kyllä on. Alinta kastia kaikin tavoin.😄
-eri, M 46
Sähän trollaat, eikö vaan?
Nykyään on niin tyhmiä ihmisiä netissä, että välillä tulee luultua jonkun trollin olevan tosissaan.
En trollaa. Sori siitä. Tyhmiä tosiaan netissä riittää; olethan sinäkin täällä. 😄
-M 46
Et trollaa, vaan ihan vakavissaan uskot hiusten värin kertovan huumeiden käytöstä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pornoa tekevillä naisilla on aina pakko olla neonväriset hiukset?
Yleensä huumeiden käyttäjiä, mikä näkyy erilaisina ominaispiirteinä.
No nyt oli kyllä vuoden kukkahattutädein kommentti. Hiusvärin perusteella on huumeiden käyttäjä?
Yleensä näin kyllä on. Alinta kastia kaikin tavoin.😄
-eri, M 46
Miksi luulet, että ketään kiinnostaisi jonkun keski-ikäisen setämiehen pölyttyneet mielipiteet?
Kiinnostaa ainakin sinua, ja niitä pornominttuja, joita ne pölyttyneet sedät katsoo. Ilman setiä ei ole pornolle käyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Naiset? Hänhän kuvasi jonkun miehen kanssa sitä pornoa.
Ei tämä aloittajaa kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pornoa tekevillä naisilla on aina pakko olla neonväriset hiukset?
Koska kaikesta puheesta huolimatta ei ole tavallista henkisesti hyvinvoivaa ihmistä, joka ajautuisi tekemään pornoa. Ovat mm. äärimmäisen huomionhakuisia ja huomanneet että tuolla tavalla sitä saa rajattomasti.
Ai nyt henkinen hyvinvointi sulkee pois neonväriset hiukset? 😃
No, tuolla Hesarin jutun naisella oli kyllä täysin normaalit, konservatiivisen tummat hiukset. Tämä ilmeisesti todistaakin, että hän on henkisesti tasapainoinen
Ei vaan pornon tekeminen sulkee pois henkisen hyvinvoinnin.
Tuohan ei vastaa kysymykseen neonvärisistä hiuksista mitenkään. Kannattais petrata sitä
Niin mikä luetun ymmärtäminen?
Kehitysmaissa seksin myyntin on yleistä. Suomen suunta näkyy!

Neonväriset hiukset ovat huomionhakua, mutta kaikki eivät sentään ole niin huomionhakuisia, että tekisivät pornoa. Ymmärsitkö nyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa kun sanoo että vaatii itsetuntemusta ja kanttia, kun itse sanoisin että 99% jotka tätä tekee ja etenkin mainostaa ovat aivan hukassa itsensä kanssa. Kanttia sitten haetaan huumeista.
Ei pornoa koskaan ole muiden kuin narkkarien tarvinnut tehdäkään, eikä se asia ole miksikään muuttunut. Sama asia prostituution kanssa.
Tämä. Ja jos joku aluksi on ollutkin pelkkä alkoholin käyttäjä, ei ole kauaa, huumeringit pyörittää pornoteollisuutta.
Onkos nyt niin, että miehet ovat haluttomampia pornon tekemiseen, kuin naiset?
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaissa seksin myyntin on yleistä. Suomen suunta näkyy!
Jep. Ei tämä ole enää se Suomi mihin minä synnyin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pornoa tekevillä naisilla on aina pakko olla neonväriset hiukset?
Yleensä huumeiden käyttäjiä, mikä näkyy erilaisina ominaispiirteinä.
No nyt oli kyllä vuoden kukkahattutädein kommentti. Hiusvärin perusteella on huumeiden käyttäjä?
Onko vaikeuksia luetunymmärtämisessä? Ovat huumeiden käyttäjiä, josta seuraa härö ulkonäkö. Ei, että olisivat härön ulkonäön perusteella narkomaaneja. Tutki noiden pornonäyttelijöiden taustoja niin huomaat itsekin ketkä ovat käyttäjiä.
Eihän värikkäät hiukset ole mikään "härö ulkonäkö". Eikä suurin osa huumeita käyttävistä ihmisistä näytä millään tavoin poikkeavilta.
Heteropornon tekemiseen tarvitaan sekä mies että nainen, joten jotta näitä elokuvia ylipäätään syntyy tarvitaan siis naisia. Toki sitten on erikseen nämä homopornot jossa äijät pökkivät toisiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskaa kun sanoo että vaatii itsetuntemusta ja kanttia, kun itse sanoisin että 99% jotka tätä tekee ja etenkin mainostaa ovat aivan hukassa itsensä kanssa. Kanttia sitten haetaan huumeista.
Ei pornoa koskaan ole muiden kuin narkkarien tarvinnut tehdäkään, eikä se asia ole miksikään muuttunut. Sama asia prostituution kanssa.
Kuten S.P. onlyfansissa, niinkö?
Kyllä. Narkki sekin.
Kummasti on Suomesta tulossa pattaya kun palkat ei riitä. Naisilla on tämä luontainen etu kun istuvat nahkalompakon päällä. Moni nainen herää tähän mahdollisuuteen varsinkin heikossa taloussuhdanteessa. Miehillä ei tallaista mahdollisuutta ole, kun luonto ei tunne tasa-arvoa.
Vierailija kirjoitti:
Tylsää pornoa tolla "Mintulla". Pulska akka makaa lettu levällään ja kiljuu. Toivottavasti ei kerrostalossa videoitaan kuvaa.
Teepä itse parempaa!
Vierailija kirjoitti:
Onkos nyt niin, että miehet ovat haluttomampia pornon tekemiseen, kuin naiset?
Ei vaan kyvyttömämpiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehitysmaissa seksin myyntin on yleistä. Suomen suunta näkyy!
Jep. Ei tämä ole enää se Suomi mihin minä synnyin.
Entä sitten? Muuta pois, jos noin kovasti ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pornoa tekevillä naisilla on aina pakko olla neonväriset hiukset?
Koska kaikesta puheesta huolimatta ei ole tavallista henkisesti hyvinvoivaa ihmistä, joka ajautuisi tekemään pornoa. Ovat mm. äärimmäisen huomionhakuisia ja huomanneet että tuolla tavalla sitä saa rajattomasti.
Ai nyt henkinen hyvinvointi sulkee pois neonväriset hiukset? 😃
No, tuolla Hesarin jutun naisella oli kyllä täysin normaalit, konservatiivisen tummat hiukset. Tämä ilmeisesti todistaakin, että hän on henkisesti tasapainoinen
Ei vaan pornon tekeminen sulkee pois henkisen hyvinvoinnin.
Tuohan ei vastaa kysymykseen neonvärisi
Neonväriset hiukset ovat huomionhakua, mutta kaikki eivät sentään ole niin huomionhakuisia, että tekisivät pornoa. Ymmärsitkö nyt?
Neonväriset hiukset huomionhakua? Eihän tuokaan pidä paikkaansa.
Pornoa tehdään rahan, ei huomion vuoksi.
Sitten ihmetellään, kun tyttäristä tuli noitia, jotka käyvät kiroiluiltamissa, terapiassa ja myyvät itseään. Kiitos näistä mädätyksistä Hesari ja YLE. Pienet tytöt eivät tarvitse näitä elämänohjeeksi, vaikka kuinka feministit voimaantuu.
Ei kiinnosta pazkaakaan, mitä minusta mietit. Saasta vaan ei inspiroi. 😂