Oletteko koskaan heränneet keskellä yötä siihen, että ulko-ovelta kuuluu koputus
mutta oikeasti koputusta ei ole tapahtunut, vaan olet kuullut sen unessa?
Itse havahduin viime yönä kovaan koputukseen, ja olin hetkessä täysin hereillä. Koputus oli voimakas ja olin täysin varma että olin sen oikeasti kuullut, mutta ei.
Todella hämmentävä tunne. On tällainen joskus ennenkin tapahtunut, mutta siitä jo kauan aikaa.
Kommentit (34)
Olen. Ääni voi olla myös ovikellon pimpotus, kännykän merkkiääni, aseen pamaus. Onneksi niin ei käy kovin usein, koska herään aina sydän jyskyttäen ja kestää pitkään rauhoittua. Jotain outoja aivojuttuja.
Olen. Ovikellon soittoonkin olen herännyt eikä ovella ollut silloinkaan ketään.
Kerran heräsin hakkaamiseen. Ovella oli kaksi poliisia. Toinen niistä kysyi: "Oletko juonut?" Vastasin: "Öö, en ole". Sitten ne meni pois.
Henget ne siellä vaan koputtaa. Oven avaaminen ei ole suotavaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen. Ääni voi olla myös ovikellon pimpotus, kännykän merkkiääni, aseen pamaus. Onneksi niin ei käy kovin usein, koska herään aina sydän jyskyttäen ja kestää pitkään rauhoittua. Jotain outoja aivojuttuja.
Ted Bundy pyrkii sisään. . . .
En, mutta ihan hereillä ja liikkeellä ollessa kuulin kerran kolme koputusta seinään. Kiersin talon ulkoapäinkin, ei ketään. Ei ollut oma koti vaan vuokralla ollut mökki.
Vierailija kirjoitti:
En, mutta ihan hereillä ja liikkeellä ollessa kuulin kerran kolme koputusta seinään. Kiersin talon ulkoapäinkin, ei ketään. Ei ollut oma koti vaan vuokralla ollut mökki.
Se oli käpytikka. Ne kopsuttelee. Sit tintit tekee samaa.
En mutta monesti ovikelloon. Ja varmuudella tiedän ettei siellä kukaan käynyt soittelemassa.
Vierailija kirjoitti:
Olen. Ovikellon soittoonkin olen herännyt eikä ovella ollut silloinkaan ketään.
Kerran heräsin hakkaamiseen. Ovella oli kaksi poliisia. Toinen niistä kysyi: "Oletko juonut?" Vastasin: "Öö, en ole". Sitten ne meni pois.
Ruma tapa herättää lyömällä toista. Tuli paha mieli.
Olen ja erään kerran perheemme kissatkin havahtuivat siihen. Tiesin siitä, kun kaikki tulivat makkarin ovella silmät lautasen kokoisina ja sitten alkoi ulko-oven tuijotus. Ei siellä kuitenkaan ketään ollut - kissatkin kävivät tarkistamassa. Kaikenlisäksi oli talvi ja illalla oli satanut tuoretta lunta: ei ollut maassakaan jälkiä. Koputus oli ihmismäinen, joten olen sulkenut pois mahdolliset linnut. En tiedä vieläkäänn mistä oli kyse, mutta kissojen reaktio kertoi, että hekin olivat kuulleet ja pitivät tilannetta vähntään outona. Normaalisti eivät tulleet ilmoittamaan, jos joku ihminen tuli ovelle koputtamaan tai edes soittamaan ovikelloa.
Joo, ovikelloon. Mutta puoliso kertoikin että olin itse pieraissut ja siihen herännyt, mutta jostain syystä aivot oli luulleet ääntä ovikelloksi.
En. Mutta olen herännyt siihen kun herätyskello joka oli vain unta soi.
Mistäköhän nämä johtuu? Kun itselläni ainakaan ei liity edes mihinkään uneen. Että unessa olisin jossain ja kuulisin ovikellon äänen, sitten heräisin ja luulisin että kello soi oikeasti. Ei ole tällaista.

Luultavimmin on ollut joku tarve saada ihminen hereille (aivoilla siis) ja aivot/mieli sitten kehittää uneen sellaisen käänteen, että ihminen herää ja nousee ylös.
Itse sairastan astmaa ja joskus lapsena muistan nähneeni unta, jossa vihainen ihmistä muistuttava pikkuolento kuristi minua ja huusi, että herää. Minä ajattelin, että kuolen kohta. Oli sitten oikeasti aika paha astmakohtaus päällä, äiti oli kuullut viereiseen huoneeseen vielä miten hengitykseni korisi. Lapset kun ovat hyvin luovia, niin seuraavana yönä tietenkin näin unta, jossa tuo olento kertoi ettei ollut suuttunut, hänen piti vain saada sinut hereille.
Vierailija kirjoitti:
Mistäköhän nämä johtuu? Kun itselläni ainakaan ei liity edes mihinkään uneen. Että unessa olisin jossain ja kuulisin ovikellon äänen, sitten heräisin ja luulisin että kello soi oikeasti. Ei ole tällaista.
Vähän skitsoilee ikäänkuin maistiaisiksi.
Ihmettelisin. Ylin kerros ja alaovessa koodit. Ampuisin muutaman kerran oven läpi ennen kuin päästäisin ketään sisään. Tuskin yrittäisivät uudelleen ainakaan välittömästi.
Väkivaltaisesta suhteessa pois pääsyn jälkeen aloin heräilemään 03-05 usein ovikellon pärähtämiseen. Jonkun kerran kävin katsomassa. No ei siellä ketään ollut, välillä valot (liiketunnistin) ja välillä ei.
Olin kahden vaiheilla, onko ptsd oire ja kuulen omiani vai oisko ex laittanut jonkun "pelottelemaan".
Asia varmistui kun olin yötä vanhemmillani. No siellä heräsin sit oven koputukseen jota kukaan muu ei ollut kuullut, eli mä oon vaan hullu ja kuulen omiani.
Loppui kun aloin hermostumaan ja käskin sitä vaan painumaan vtuhun. Nyt kova stressi ja joku aika taas kuului.
En koputusta mutta välillä herään selvästi kännykän viestiääneen ja kun alan katsoa viestiä niin ei sinne mitään ole tullut.