Osaako päivähoitajat ja opettajat kasvattaa

Ja tottahan toki ajattelen hoitavani ja kasvattavani lapseni paremmin, kun keskivertoäiti.

Mutta vakavasti ottaen, omat lapset esim. koettelevat hermoja paljon enemmän, kun työlapset. Olen töissä siis pitkä pinnaisempi, kun kotona...

kyllähän opettajien koulutusohjelmaa kasvatus kuuluu aika suurena osana, mutta ainahan teoria ei käytäntöön tule mukaan.

siis odottavatko ja vaativatko esim. opettajat omilta lapsiltaan enemmän kuin vaikka siivoojat tms. Ja kiinnittävätkö herkemmin huomiota poikkeaviin käytöksiin tms. Antaako muut ikään kuin enemmän anteeksi lasten huonoakin käytöstä.

ope

Hoidan opettajien lapsia ja he eivät ole sen kummempia kuin muidenkaan lapset. Itselläni ei vielä ole omia lapsia, joten en tiedä kasvattaisinko paremmin :)

Olen jostain kuullut, että varsinkin lapsen psykologiseen kehitykseen hyvin perehtyneet äidit (sitä opiskelleet tai sen parissa työskentelevät) ovat yleensä ihan pihalla omiensa kanssa. Eivät siis osaa kriittisesti tarkastella omaa käyttäymistään äitinä, vaikka periaatteessa tietävät miten kuuluisi toimia.

Kun eräs tuttu työskentelee alalla jossa joutuu kohtaamaan paljon ihmisten kuolemaa, sanoi että työssä se ei enää tunnu oikeastaan pahalta kun siihen on tottunut. Mutta kun kyseessä onkin läheinen ihminen tai perheenjäsen niin tunne on aivan toinen. Eli työ on eri asia kuin oma elämä. Ehkä myös näin opettajilla lasten kanssa.

pitää muistaa tosiaan että omat on omia ja vieraat vieraiden lapsia. Opettajat ja päivähoitajat ovat kasvattajan roolissa kun kyseessä on vieraiden lapset ja äidin roolissa kun puhutaan omista lapsista.

Ei voi sanoa ovatko parempia tai huonompia kasvattajia koska yhtä täydellisen hyvää ei ole olemassakaan.

Itse olen päivähoitaja ja monen lapsen äiti ja voin puhua vain itsestäni, mutta mielestäni olen ihan hyvä äiti... paras omille lapsilleni. Hoitolapsieni äidit ovat parhaita äitejä omilleen.

Itse olen päivähoitaja ja töissä selviän ongelma yms tilantaista paljon helpommin kuin kotona! Syy mielestäni on se , että kotona on tunteet enemmän pelissä ja " väsymys " ( kun on koko pvn vääntänyt asioista töissä rautalangasta , kotona on puhti lopussa ja silloin " lipsuu " ) . Että ei ole kenkiä suutarin lapsella ....

varrattuna muuhun joukkoon. En usko, että " suutarin lapsilla ei ole kenkiä" - hokema toteutuu, enkä toisaalta myös siihen, että kasvatus-/opetusalan ammattilaiset olisivat lastensa suhteen kriittisempiäkään kuin tavalliset vanhemmat. Mutta kuten sanottu puhun vain omasta puolestani, enkä ole puolueeton. Lto (jonka mies on lo)

ammateissa. Sellaisen jutun olen vaan jostain lukenut tai kuullut, en myöskään väittänyt että olisi täyttä faktaa.

olet varmaan oikeassa sen suhteen että meillä on myös keskivertaista kovemmat vaatimukset lastemme suhteen.

Eka valitus pksta tai koulusta saa aikaan aikamoisen keskustelun ja neuvonpidon lapsen kanssa jne . Toisaalta ainakin meillä vietetään ehkä keskimääräistä enemmän aikaa lasten kanssa ( ihan vaan normaalia olemista ja elämistä perheen kanssa yhdessä ) .

ja olen törmännyt itse sellaiseen ilmiöön , että kaikki naapuruston lapset ( omakotialue ) kerääntyvät mielellään meidän pihalle leikkimään , koska kontrolli ja valvonta pelaavat ( aikuiset joko pihalla tai ainakin näköyhteydessä ja tarpeen tullen puuttuvat asioihin ) . Enkä ole yksin tämän ajatuksen kanssa koska työkaverit ovat todenneet saman . Ja kyse ei ole siitä että meidän pihassa olisi jotain TOSI kivoja leikkivälineitä tms - päinvastoin . Aikuisen läsnäoloa lapset hakevat ennemmin kuin tavaraa !

Päivät ovat pitkiä ja töitä tulee kotiin. Kyllä todella tulee välillä mietittyä, hoidanko toisten lasten asioita enemmän ja huolellisemmin kuin omieni.



Poikani kysyi tässä taannoin, että miksi en vastaa päivällä hänen puheluihinsa, mutta illalla vastaan, jos jonkun oppilaan äiti tai isä soittaa. Oli aika paha piikki.



t. erityisluokanopettaja