Te joilla on kolme lasta pienellä ikäerolla, onko ikinä alkanut kaduttamaan jälkikäteen?

Miten voisin katua asiaa, jota en ole tietoisesti valinnut?

t. kolmosten äiti

En kadu. Lapset nyt 23, 22 ja 20.

Pikkulapsiaika on niin lyhyt hetki elämässä, ettei sen perusteella kannata mitään johtopäätöksiä tehdä. Saati nyt katua. Lapsista on kuitenkin enemmän iloa kuin taakkaa, vaikka välillä olisikin todella raskasta. 

En kadu. Lapsia neljä kuuden vuoden sisään. Olin töissä, mies matkoilla. Lapset pitävät yhtä vieläkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minusta ollut ollenkaan kamalaa, koska tein vielä neljännen.  Olin aloittaessani 22v, joten olin nuori ja jaksoin.

Olin nuori ja jaksoin? Tätä olen aina ihmetellyt, nuoruuden jaksamista.

Itse sain lapset vasta lähes nelikymppisenä, enkä millään olisi jaksanut tätä rumbaa nuorempana.  N45

Ihmiset on erilaisia. Vaikka tykkäänkin ns. bailata, niin en ole ikinä ollut sellainen, että jaksaisin sitä jatkuvasti ja joka viikko saati MONTA kertaa viikossa. Kuulemma moni on tehnyt tuollaista nuorena. Olen yöihminen ja tykkään tanssia, mutta ei, en ikinä olisi pystynyt monta kertaa viikossa juomaan. Tuota yletöntä ryyppäämistähän pidetään yhteiskunnassamme nuorille normaalina, toisin kuin lastenhoitoa. Minä tykkään, että on kehossa hyvä ja freesi olla, ja vaikka en kärsikään krapuloista, niin jatkuva ryyppääminen ja sipsi-kalja-elämä toisi kyllä nuhjun ja vetämättömän olon, ja varmasti myös turvotusta esim. vyötärölle. 

Eri

Me saimme kolme poikaa neljässä vuodessa. Nyt he ovat 1-, 3- ja 5-vuotiaat, ja onhan tämä kieltämättä ajoittain rankkaa. Tukiverkosto on ohuehko, ja miehen kanssa ollaan oltu kahdestaan vain kaksi kertaa kuopuksen syntymän jälkeen. Välillä tuntuu, että omaa aikaa ei ole ikinä ja elämä on pelkkiä kotitöitä ja erotuomarina toimimista.

Mutta enemmän on silti hyvää. On ihanaa seurata, miten tärkeitä lapset ovat toisilleen ja miten heillä on koko ajan vain paremmat jutut keskenään. Keskimmäinen oppi juuri kuivaksi ja kuopus kävelemään, niin ihan konkreettistakin helpotusta on tullut. Olen myös kipeän tietoinen siitä, miten nopeasti lapset kasvavat ja että juuri nämä vuodet tulevat olemaan niitä, joita myöhemmin kaipaan eniten.

Eli kyllä, usein on raskasta. Ja ei, en silti kadu mitään. Juuri tällaisen perheen olen aina halunnut. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kaduta, ovat jo aikuisia. Muistan heidän lapsuusajan jokseenkin suloisena ajanjaksoja. Onneksi tuli tehdyksi.

Samoin meillä, viisi lasta jo aikuisia, lasten ikäerot 2 - 3 vuotta. Lasteni lapsuusaika oli elämäni parasta aikaa enkä hetkeäkään ole katunut lasten hankkimista. Ei nykyisyyskään huonoa ole, koska välit lapsiin on hyvät ja nähdään usein. Nuorin viidestä asuu vielä kanssamme.

En tietenkään kadu. Esikoisen syöpähoidot yhdistettynä kaksosten vauvavuoteen oli pahin helvetti, mitä olen elämässäni läpikäynyt. Silti siinä ei ole mitään, mitä katuisin. Esikoinen selvisi syövästään ja lapset ovat nyt jo yläkouluikäisiä. 

Harva varmaan katuu omia lapsiaan, vaikka pikkulapsiaika olisi ollut millaista helvettiä hyvänsä.

Mutta lähtisikö uudestaan samaan rumbaan tai tekisikö nyt vähemmän lapsia tai isommalla ikäerolla, jos pitäisi aloittaa alusta (ja jos ei voisi saada näitä samoja lapsia), on varmaan relevantimpi kysymys.

Lapset nyt 25,  23 ja 23. En kadu. Lapsiani rakastan ja olen aina rakastanut täydestä sydämestäni, mutta olihan se alkuaika kolmen kanssa aivan perstä. Se oli sellaista selviytymistä päivästä toiseen. Muistan kuinka mietin, että minun ei ainakaan tarvitse koskaan lähteä erikseen johonkin maksulliselle leirille testaamaan omia henkisiä ja fyysisiä rajojani. Ne tuli kyllä testattua ihan arjessa.