Pohdintaa koiran hankkimisesta: Pentu vai aikuinen kodinvaihtaja?

Ensimmäisen koirani hankin kasvattajalta pentuna, ja vaikka pennut ovatkin suloisia ja ihania, muistan yhä kuinka rankkaa se oli. Koirasta tuli aikuisena aivan täydellinen, rauhallinen, hyväluonteinen ja helppo, mutta pentuna se oli varsinainen riiviö. Olin jatkuvassa univajeessa, koska pennulla oli tapana yöllä hyppiä sängyn laidalle ja pikkuisilla naulahampailla vetää minua hiuksista. Se halusi huomiota, seuraa ja leikkiä koko ajan. Tottelemisen kanssa oli täysin niin ja näin, vaikka kävimme koirakoulussa ja teimme harjoituksia myös kotona. Murrosiässä myös kaikki opittu unohtui vähintään kuukausiksi. Itsekin nykyään tekisin monia asioita eri tavalla, koska se oli ensimmäinen koira eikä ollut kokemusta monista asioista vielä. 

Pohdin koiran hankintaa ja etenkin sitä, haluanko pentuvuodet uudelleen, vai olisiko parempi ottaa aikuinen kodinvaihtaja? Niiden kohdalla puolestaan ei ole mitään takuita, kuinka hyvin edellinen omistaja on kouluttanut ja pitänyt huolta koiran kasvusta ja kehityksestä. 

Mitä mieltä täällä ollaan? Onko joku ottanut aikuisen kodinvaihtajan? Kokemuksia?