Oletko kärsinyt NÄLÄNHÄTÄÄ tai HIRVITTÄVÄÄ janoq, miten selvisit lopulta?

Nälänhätä:

Nuorena tulin kerran interraililta Tukholmaan ja sain ostettua laivalipun vain Ahvenanmaalle. Kaikki rahani olin kuluttanut mutta tiesin rahaa tulevan noin viikon päästä ja arvelin kyllä pärjääväni viikon helposti rahattomanakin. Hirveän oli se viikko, nälkä oli alituinen seuralainen. Myönnän että silloin minussa asuva vasemmistolainen otti vallan ja varaston ruokaa. Omenoita varaston ja lopulta perunoita erään mökkiläisen kasvimaalta. Ihania olivat varastetut perunat kun monta päivää oli syönyt vain aidan raoista liikkumalla saatuja omenoita. Paistoin perunat trangialla telttani edustajalla ja nautin suunnattomasti!

Jano:

Kerran olimme ystäväni, jota kutsun tässä "Pirkoksi", kanssa laivareissulla Tukholmaan. Olin juuri viikkoa aiemmin kaatunut tanssitunnilla ja nilkkani oli MURSKAUTUNUT SÄPÄLEIKSI, neljästä kohdasta, kipsi ulottui varpaistani aina pepun päälle josta se tunkeutui selkääni. Se oli kamalaa, tarpeetkin piti tuon kipsin takia tehdä makuuasennossa käytännössä ylöspäin pahviastiaan.

Pirkko sitten jo terminaalissa ihastui yhteen kemiläiseen teologianopiskelijamieheen ja laivan lähdettyä katosi hänen peräänsä. Minut oli tuotu pyörätuolin avulla hyttiin ja kenenkään huomaamatta kävelysauvani olivat jääneet laivan infopisteelle. No pyörätuoli oli jätetty siten että ovea ei saanut auki ja se osoitti oveenpäin joten en voinut siihen mennä kun jalkani sojotti suorana. Tajusin tilanteeni olevan toivoton mutta ajattelin että Pirkko kohta palaa hyttiimme.

Makasin sängyllä valtavassa tuskissa, särkylääkkeet olivat repussa toisella sängyllä ja siellä oli myös sisäpuhelin peilin vieressä. Hirveä jano oli ja yritin päästä tuolle toiselle sängylle mutta en päässyt, romahdin lattialle makaamaan ja jäin siihen. Sain kipsin kammetuksi tukeutumaan toiseen sängyistä ja siinä makasin tuskien yltyessä. Välillä vajosin horteeseen ja aivan tunsin laivan ravintolan ihanien nesteiden valuvan kurkkuuni. Vielä nyt 20 vuotta myöhemmin aina varmistan että minulla on juomia mukana tai helposti saatavissa, tuo kokemus oli aivan hirveä. Hyttimme oli ainoana hyttinä umpikujamaisessa kohdassa ja heti käytävällä oven vieressä pauhasi jokin tuuletin kuten myöhemmin kävi ilmi ja huutajani ei kuultu.

Minulla ei ollut kelloa eikä mitään, laiva keikkui ja kallisteli ja makasin tuskissani lattialla koko risteilyn ajan. Lopulta laivan tullessa satamaan Pirkko ilmestyi humalassa hyttimme, minulle tilattiin ambulanssi ja jouduin sairaalaan sitten, mutta se jano, se oli hirveä (tätä kirjoittaessani juon teetä kumotakseni tuon janon kammottavan muiston!)

Hirveää on ajatella niitä joilla alituinen nälkä ja jano, kauhea kohtalo sillä joka kuolee nälkään tai janoon. Myös hirveää että elokuussa jalkansa murtanut Kiinalaisnainen jätettiin yksin vuorelle kääntymään janoon. Hänellä kuin oma kokemukseni jossa apua ei lopulta tulekaan, sen tuskan ja toivottomuuden on oltava hirveää!