Mannerheim tulilinjalla 1
Mannerheim tulilinjalla
Kirjasyksy alkoi jonkinlaisella pommin paukahduksella, kun professori Juhani Suomi julkaisi marsalkka Mannerheimin viimeisiä elinvuosia kuvaavan perusteellisen tutkimuksensa.
Lehti- ja radiohaastattelusta ilmeni, että aina niin tasainen ja rauhallinen Suomi on rakentanut historiallisen pommin, joka räjähtäessään horjuttaa Suomen kansallissankarista, marsalkka Mannerheimista luotua kuvaa. Liikun itse vähän liukkaalla jäällä, koska en ole saanut tilaisuutta vielä lukea itse kirjaa. Mutta Yle Radio 1:n Kultakuumeen perinpohjaisessa haastattelussa professori kertoi seikkaperäisesti tutkimustuloksistaan.
Professori Suomi on tehnyt uraauurtavaa työtä, sillä vihdoinkin on voitava tarkastella viileän historiantutkijan silmin myös marsalkka Mannerheimin toimintaa ja päätöksiä. Haastattelun mukaan Suomi katsoo, että vuodesta 1943 alkaen Mannerheimin sekä fyysinen että henkinen kunto olivat heikot ja että hän saattoi olla kykenemätön hoitamaan tehtäviään.
Olen omiin tutkimuksiini perustuen samaa mieltä professori Suomen kanssa. Suomen valtiolle ja kansalle olisi ollut ehdottomasti onneksi, jos vuoden 1943 presidentinvaalien lopputulos olisi ollut toinen.
Rytin kausi tasavallan presidenttinä päättyi talvella 1943, koska hänet oli valittu vain Kyösti Kallion loppukaudeksi joulukuussa 1940. Ilmeisesti Ryti halusi uhrautua ja jatkaa, koska hänen kaudellaan Suomi oli joutunut sotaan ja hän oli valmis luotsaamaan sen myös siitä irti. Toisaalta Mannerheimilla oli puolueiden keskuudessa vahva kannatus. Tavoitteena oli yhdistää korkein poliittinen johto ja ylipäällikkyys samalle henkilölle.
Mannerheim oli kiinnostunut presidenttiydestä. Hän halusi revanssia vuodesta 1919, kuten Juhani Suomikin totesi. Mutta turhamainen ylipäällikkö vaati lähes yksimielistä valintaa, ja sitä ei voinut saada, koska sosiaalidemokraatit ja edistyspuolue olivat kokonaan sitä vastaan. Maalaisliitto oli vaaankielenä. Luultavasti Mannerheim olisi valittu muutaman äänen enemmistöllä, mutta tähän hän ei tyytynyt.
Mannerheim olisi pitänyt valita presidentiksi talvella 1943 ja hänen olisi tuossa vaiheessa pitänyt luovuttaa aktiivinen sodanjohto nuoremmille ja pätevämmille upseereille. Tasavallan presidenttinä hän olisi toki säilynyt puolustusvoimien ylipäällikkönä.