Miten selvisit äitisi kuolemasta?

Äitini ei ole kuollut. Olen nyt 50v ja äiti 81v.

helpotus oli alkkiksesta eroon päästä, ei oltu tekemisissä vuosikymmeniin

Kyllä se yllätyksenä tuli kun terve 120-vuotias äitini kuoli yllättäen. 

Ei ollut yllätys, sillä kaikki kuolevat joskus. Yllätys oli miten vanhaksi hän eli. Lähes 100 vuotta ja itse olin 75.

Vierailija kirjoitti:

Äitini ei ole kuollut. Olen nyt 50v ja äiti 81v.

Mulla jäikin lisäämättä, että tähän ei tarvii vastata jos äitisi on elossa. T. Ap

Mun äiti on 77 ja hyvässä kunnossa. Kyllähän se pelottaa, mutta toivon että on vielä vuosia. Its vähän päälle 40. Isä on nyt 80 v.

Miten äidin kuolemasta voi olla selviämättä?

Hän oli kovin vanha ja ollut jo 10 vuotta vanhainkodissa huonossa kunnossa. Eli ei ollut kovin yllättävää.Tietysti oli surullista. Hän kuoli pahimpaan korona-aikaan, joten aika vähän oli haudallakin väkeä, kun siunaustilaisuudessa levisi tauti.

Olin 18v. Ikävä ja tyhjyys oli raastavaa vuosien ajan ja nosti päätään hyvin iloisissa (lasten syntymä ym.) ja hyvin surullisissa elämän käänteissä. Tärkein tuki puuttui aina elämästä ja kaikilla muilla oli lapsuuden perhe vielä olemassa paitsi minulla. 

Nyt kun lähestyn samaa ikää, missä äiti kuoli, suru on muuttunut haikeudeksi ja kaipaukseksi. Oman ikäiseni huolehtivat iäkkäistä vanhemmistaan, itsellä on aika vapaa olo. Olen kiitollinen terveydestä ja nuorena koettu ymmärrys elämän rajallisuudesta on auttanut tekemään rohkeita päätöksiä. 

Olin 35 eli jo aikuinen, äiti kuoli juhannusaaton yönä sydänkohtaukseen unissaan. Jouduin elvyttämään tuloksetta. Onneksi oltiin viettämässä juhannusta yhdessä. Ihan hyvin selvisin kuolemasta, luonnollinen järjestys tämä oli.

Äiti kuoli 85 v ja minä olin 55 v.  Hyvin selvisin. Äiti oli sairas, oli hänen aikansa mennä. Joskus tulee ikävä.

Olin 58, kun äiti kuoli 84-vuotiaana sairastettuaan Alzheimerin tautia kymmenisen vuotta. Parin viimeisen vuoden aikana hän ei enää tuntenut minua eikä puhunutkaan paljon mitään ymmärrettävää. Kuolema ei siis tullut minään yllätyksenä, ainoa yllätys oli että hän lopulta kuoli koronaan eikä muistisarauteen.

Selvisin äidin kuolemasta mielestäni hyvin, vaikka hautajaisten ja perunkirjoituksen järjestäminen olikin raskasta. Mutta raskaampia olivat ne vuodet, kun äidin muistisairaus paheni ja paheni ja oli selvää, että parannuskeinoa siihen ei ole. Isäni kuolema aiemmin oli paljon kovempi paikka, koska hän kuoli suhteellisen nuorena ja täysin yllättäen.

Olimme läheiset ystävät äidin kanssa, äidin ja tyttären suhteen lisäksi. Äiti kuoli 87-vuotiaana sairastettuaan Alzheimeria 12 vuotta. Siksi kuolema oli ensialkuun helpotus, mutta ajan oloon on tullut suuri kaipaus. 

Kaipaukseen saa näköjään tottua, kun ikää karttuu, niin monta on jo mennyt. t. nainen 68 v

Sain kuulla hänen kuolleen puoli vuotta tapahtuneen jälkeen.

Käymällä paikalla säännöllisesti!

Olin 34-vuotias, kun äiti yhtäkkiä sai sydärin. Olihan se kova järkytys, mutta kyllä siitä selvisi. 

Äiti oli 82v, minä 48v. Äiti oli ns. perusterve, asui itsekseen ja kävi aina välillä sairaalassa sydänvaivojen takia (eli meni päivystykseen, sydänfilmin jälkeen osastolle, oli siellä 2-4 vrk sydänlääkkeen annostelun takia ja palasi kotiin). Sairaalaan hän sitten kuoli, sisko soitti klo 11.15 ja minä jatkoin elämää menemällä teams-palaveriin klo 11.30. Hyvin selvisin. Perinnön siirsin suoraa lapsilleni, saivat yhdessä pienemmät perintöverot kuin mitä minä olisin saanut. Jaettavana oli rahaa ja osakkeita.

Äidin eläessä luulin, etten hänen kuolemastaan selviäisi tervepäisenä. 

Kuoleman  tultua kaikki jotenkin helpottui ja aloin elämään täysin omaa elämääni. 

Mahtava tunne.

Vierailija kirjoitti:

helpotus oli alkkiksesta eroon päästä, ei oltu tekemisissä vuosikymmeniin

Vähän sama tilanne meillä. Oltiin kyllä tekemisisssä, mutta ei se kuolema mikään yllätys ollut. Hän oli 56 mä olin 37

Olin 40v ja äitini oli 74v kun kuoli. Syöpä. Meni 2kk joten oli vähän aikaa valmistua. Olin surullinen mutta toimintakykyinen koska oli 2 lasta...teini ja alakoululainen niin arjen piti pyöriä. Ennen syöpää äitini oli nuorekas, aktiivinen ja hyvässä kunnossa. Vähän jäi elämä kesken.