Lapsen ruokakasvatus mummolassa/matkalla
Kommentoi mielipide kumpaan leiriin kuulut. Vai onko joku kolmas periaate, mitä noudatat. peukku ylös/alas seuraavasta.
Peukku ylös: Kunhan arkena ja kotona pidetään ruokarytmistä kiinni niin lomalla lapsi saa vetää suuhunsa mitä tykkää. Eli all Inc lomalla ei haittaa, jos monipuolinen ruoka ei maistu ja lapsi vetää pelkkää lihapulla/nugetti/ranut linjaa sekä ruokailuiden välissä navan täyteen jäätelöä ja limsaa koko viikon. Mummolassa omat säännöt ja siellä saa herkutella miten lystää ruoka ajoista välittämättä. Myös synttärit ja juhlat sama homma. Lapsi kyllä oppii että kotona on eri säännöt ja hyvä kokeilla omia rajoja.
Peukku alas: Lomalla saa syödä herkkuja jälkkäriksi, mutta syödään ruokailulla myös monipuolisesti kuten muulloinkin. Saa syödä myös nugettia ja ranuja kunhan ateria ei sisälly vain näistä. Mummollakin saa syödä herkkuja kohtuudella mielellään jälkkäriksi ruokailuaikoja kunnioittaen, mutta 3 kertaa kakun tai jätskin satsaus ei ole ok varsinkaan kun määrällisesti herkkuja tyrkytettään enemmän kuin ruokaa on syöty aterialla. Synttäreillä opetetaan ettei kattausta ole laitettu vain lapselle eikä jokaista sorttia tarvitse santsata montaa kertaa niin kauan, että tarjoilut loppuvat. Näillä yritetään opettaa lasta säännöstelemään omaa syömistään ja syömään niin, että jää hyvä olo.
Kommentit (36)
Lomalla pitää ottaa rennosti, ap otathan itsekin !
Ei kaikkea tarvitse hoitaa "kasvatuksella". Olisi parempi hankkia sellainen pipo, mikä ei kiristäisi.
Liian tiukka ei saa olla. Olin parikymppisenä oikea herkkupeppu, kun lapsena oli liian tarkat karkkipäivät ja keksejäkin "piti varastaa" kaapista, kun lupaa ei koskaan saanut. Nyt onneksi tasapaino löytynyt, herkuttelen hiukan joka päivä (rivi suklaata, pari karkkia tms.). Ruuan kanssa olen tarkka, että lomalla tulee syötyä oikeaakin ruokaa, ja pakko ihan lääkityksen takia. Pitää ottaa lääkkeet tyhjään mahaan, joten rutiini pysyy läpi lomankin. Ja lapset saa elää samalla kaavalla, kuin itsekin.
Jotain noiden väliltä, mummolassa ja juhlissa voi herkutella, mutta ei äärettömästi. Ja jos on mummolassa vaikka viikon niin pitäisi olla ruoka-ajat, vaikka voi olla herkkuruokia ja jälkiruokia.
Jep, tästä puuttuikin vaihtoehtona tuo äärimmäisen tiukka ja joustamaton linja vaihtoehtona, missä herkkuja saa vain juhannuksena ja jouluna.
Itse olen tämän aloituksen jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla, mikä mukailee kultaista keskitietä. Sitä ilmeisesti pidetään tiukkapipoisena
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Jep, tästä puuttuikin vaihtoehtona tuo äärimmäisen tiukka ja joustamaton linja vaihtoehtona, missä herkkuja saa vain juhannuksena ja jouluna.
Itse olen tämän aloituksen jälkimmäisen vaihtoehdon kannalla, mikä mukailee kultaista keskitietä. Sitä ilmeisesti pidetään tiukkapipoisena
-Ap
Olen samaa mieltä kanssasi, eikä ole tiukkapipoinen suhtautuminen. All Inclisive-lomahan olisi loistava paikka opettaa ja innostaa lapset maistamaan uusia makuja, vihanneksia ja hedelmiä.
No emme ole ikinä AI reissussa mutta meillä lapset nauttivat kun pääsevät ulkomailla hyviin ravintoloihin syömään. Ei koskaan mitään nugetteja ja ranuja! Tuollaiset mätöt kuuluu kotiin kerran pari vuodessa.
Alle 5v söivät meidän vanhempien annoksista tai jakoivat yhden normiannoksen, sen jälkeen ovat syöneet a'la cartelta mitä haluavat.
Erikoisherkkuina lomilla suklaamurot, nutella paahtoleivälle, jäätelö, pizza kerran pari
Tietenkään ei saa olla mitään kiellettyjä ruokia mielestäni. Nykyään sokerin ja prosessoidun ruoan saanti on kyllä arjessakin niin helppoa, että useimmille lapsille ne ei varmasti ole enää harvinaista herkkua, että ihan kärsisi asiasta. Tai silloin ainakin vanhemmat on saaneet tehdä kovasti työtä tiukan linjan kanssa, että näin olisi.
En opettaisia lasta herkutteluun kun katsoo, miten vakava ylipaino-ongelma Suomessa on. Loma ei ole mielestäni mikään syy herkutteluun, varsinkaan, kun kesäloma on 2,5kk pitkä.
Itselläni ei edes ole lapsia, mutta jos lapset ovat mummolassa, niin eikö ole oikein, että he saavat syödä sitä mitä siellä tarjotaan? Luulisi mummonkin ymmärtävän sen verran, ettei ahda lapsia niin täyteen herkkuja, että sairastuvat. Se on kuitenkin niin lyhyt aika (ainakin yleensä), ettei sillä ole väliä ruokavalion kokonaisuuden kannalta. Poislukien se, että lapset ovat niin pieniä, etteivät saa esim. karkkia vielä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni ei edes ole lapsia, mutta jos lapset ovat mummolassa, niin eikö ole oikein, että he saavat syödä sitä mitä siellä tarjotaan? Luulisi mummonkin ymmärtävän sen verran, ettei ahda lapsia niin täyteen herkkuja, että sairastuvat. Se on kuitenkin niin lyhyt aika (ainakin yleensä), ettei sillä ole väliä ruokavalion kokonaisuuden kannalta. Poislukien se, että lapset ovat niin pieniä, etteivät saa esim. karkkia vielä ollenkaan.
Näinhän sitä mummoista luulisi, mutta ei kaikki ajattele lapsen parasta vaan ihan pönkittää omaa etuaan ostamalla rakkautta herkuilla. Toki niitä fiksujakin on. Täällä on aiheesta varmasti ollut kyllä muita keskusteluja
En ole koskaan ollut all inclusive-lomalla. Hotelliaamiaisilla sai syödä mitä halusi, sen jälkeen kun oli syönyt leivän, kasviksia ja marjoja/hedelmän sekä juonut maitolasillisen. Hotelliyöpymistä vuodessa on ollut noin 2-5 yötä.
Mummolan säännöt riippuu siitä, kuinka usein mummolassa käy. Meillä käytiin 1-2 kertaa viikossa, joten herkkujen ahmimista ei harrastettu. Kyllä meilläkin esim jäätelöä santsattiin, mutta vanhemmillani oli erityinen pieni jälkiruokakippo lapsenlapsille, joka tosiaan oli niin pieni, että saattoi hyvin ottaa monta annosta.
Haluan myös itse olla se, joka vanhempana antaa herkkuja myös joskus arkena. Tai voin helpottaa ruokahuoltoa esim. pakastepitsalla.
Synttäreillä ja juhlissa sai syödä halunsa mukaan. Huomattavaa on kuitenkin se, että halut olivat kohtalaiset ja tapojen puitteissa. Ennen synttäreitä myös syötiin kotona lounas/päivällinen.
Toisaalta lapsi on nähnyt, miten esim. reissussa ruoka-aineallergikko on joutunut syömään vain randkikdua, riisiä ja kurkkua. Vaikka kahtena ensimmäisenä päivänä lapsi oli noista ruoista kateellinen, niin viikon lopulla ymmärsi, kuinka rajoittavaa tuo olisi.
Eli sanoisin, että jos käytte mummolassa 1-2 päivää vuodessa, yhden viikon all inclusive lomalla, ja parilla synttäreillä vuodessa, on tuolloin sama mitä syö, jos ei tule jaksamisen kanssa ongelmia. Jos taas on 1-2 kertaa viikossa vierailu, mummolassa, synttärit jne, niin asua on eri.
Lapset syövät lopulta miten he itse haluavat kun tulevat tarpeeksi vanhoiksi. Ihan pienten lasten kanssa nipottaminen on turhaa ja ruuista tulee vain asioita, joita sitten salaa pyritään jossain maistamaan myöhemmin. Jos ongelmasi on all inclusive ruuat, niin mene lomalle jonnekin muualle. Mene niihin ravintoihin, joissa ei tarjoilla ranskiksia ja lihapullia. Mene sinne sushi tai ramenpaikkaan tai smoothiebaariin.
Ihmettelen näitä, jotka menevät mäkkäriin ja sitten valittavat kun lapset valitsevat siellä kaikenlaista epäterveellistä.
Mene lomalle maihin ja paikkoihin, joissa on hyvä ruokakulttuuri, niin tuo lomalla huonosti syöminen ratkeaa ihan automaattisesti. Mitä mummolaan tulee, niin sillä ei todellakaan ole väliä, jos siellä syödään herkkuja. Elleivät he nyt joka päivä siellä ole syömässä.
En ole koskaan ollut all inclusive lomalla, joten en tiedä tätä juomapuolta, mutta kai siellä nyt muutakin on tarjolla juomaksi kuin limsaa? Ehkä aamiaiselle ainakin sanoisin, että limsoja ei kuulu juoda aamulla ja opettaisin aamiaisetikettiä heille. Eikä kyllä oikein iltapalankaan kanssa, mutta jos he nyt lounaalla ja illallisella haluavat juoda, niin antaisin. Muuten tietenkin ajattelen, että vesi tai kuplavesi on aina janojuoma ja siihen olen lapseni opettanut pienestä lahtien, eikä he kyllä koskaan ole itsekään muuta janoon halunneet.
Mitä karkkeihin tulee, niin minähän ne tietysti olen sieltä kaupasta ostanut ja maksanut, joten se on määritellyt lomallakin sen määrän mitä ovat syöneet. Ehkä olen sitten ollut lomilla se pihi äiti, mutta ei meillä koskaan lomilla mitään kauheita karkkimääriä ole ollut hotellissa, jolla olisi päässyt lihomaan. Jäätelöä ovat aina saaneet syödä niin paljon kun kotona on ollut pakastimessa. Tosin sitä ei ole aina tarjolla. Ostan sitä sattumanvaraisesti.
Emme käy koskaan hampurilaispaikkoissa, koska minusta niiden taso on niin surkea. Mielummin sitten kebabpaikka tai pizza, jos haluan pikaruokaa.
Mitä ruokailujen väliin syömiseen tulee, niin tämä on konsepti, jota en oikeastaan ole edes opettanut lapsilleni. Ruuat syödään ruoka-aikoina pöydässä. Kokoajaan napsiminen ei ole hyväksi hampaille ja ainoa poikkeus on joku leffailta. Lomalla ehkä välipala on poikkeus, koska se saattaa olla jäätelö tms.
En tiedä miksi toiset lapset vaikuttavat tykkäävät jostain teollisista lihapullista ja ranskalaisista? Eiväthän ne ole edes hyvänmakuisia tai edes makeita? Luulisi lastenkin pitävän enemmän oikeista pihveistä ja salaateista?
Ei kumpikaan vaihtoehto noista, ollaan poimittu molemmista asioita. Joskus saa syödä tasan mitä haluaa ja niin paljon kuin haluaa, mutta en antaisi tyhjätä juhlissa kahvipöytää tai elää viikkoa ranskalaisilla.
Toisaalta lapsia ei ole tarvinnut kovin paljon rajoittaa, enkä mä oikein näe että ne itsekään haluaisivat elää viikkoa niillä ranuilla. Luulen että liika rajoittaminen johtaa lähinnä sellaiseen pakko syödä kun kerrankin saa ahmimiseen, tai terveelliset ruuat ei kiinnosta niin paljon jos niihin liittyy velvollisuus että pitää syödä niitä, jotta ansaitsee jälkkäriksi jotain parempaa.
Lapsista saa kyllä kasvatettua todella nirppanokkia ruuan suhteen. Jos aina osoitat suurta halveksuntaa ja ylimielisyyttä määrättyjä roskaruokia kohtaan, niin kyllä ne lapsetkin oppivat sekä olemaan syömättä, että jopa halveksimaan heitä, jotka syövät niitä roskaruokia.
Ainakin viimeiset kolme kommentoijaa ovat kanssani melko samoilla linjoilla eli joustava ja salliva syöminen ilman övereitä sekä sellainen järkevä kohtuus.
Mielestäni kyllä lapsuuden tottumuksilla on tosin selvä yhteys miten ruoka tottumukset muodostuvat. Koululaisellani on kyllä mahdollisuus mennä kauppaan tyhjäämään rahansa karkkihyllyyn tai syödä herkkuja kaapista sillä aikaa, kun vanhemmat on töissä. Hän ei kuitenkaan tee semmoista, että tuskinpa tässä on liian rajoittava linja ollut, kun ei ole sokeriin pakkomiellettä. Syö myös monipuolisesti eikä kasvikset ole meillä mikään pakollinen mörkö vaan normaalia ruokaa kuten kaikki muukin.
Kyllä sen kuitenkin huomaa, että ympäristö ja ihmiset (joilla tämä överi/höveli asenne) laittavat lapset joissain tilanteissa kyseenalaistamaan ja koettelemaan, että voidaanko meidän perheessä myös toimia rajattomasti. Olen myös itse saanut toiselta aikuiselta lähes vihaista kritiikkiä, että miksi lapset ei saa syödä mitä huvittaa.
Kiitos kommenteista
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Lapsista saa kyllä kasvatettua todella nirppanokkia ruuan suhteen. Jos aina osoitat suurta halveksuntaa ja ylimielisyyttä määrättyjä roskaruokia kohtaan, niin kyllä ne lapsetkin oppivat sekä olemaan syömättä, että jopa halveksimaan heitä, jotka syövät niitä roskaruokia.
Mielenkiintoinen näkemys. Siis onko se huono, jos lapset ei arvosta yliprosessoitua ruokaa? Vai siis pelkäätkö että heistä tulee ylipainoisten kiusaajia?
Meillä lapset söi talon tavoilla. Kotona syötiin kotiruokaa, välillä haettiin pikaruokaa. Mummoloissa lomilla, söivät mitä siellä tarjottiin. Paljon matkustelimme ja aina löytyi mieluista ruokaa listalta. En ymmärrä, tätä ruoan vahtaamista lapsilla. Omani ovat nyt 25 ja 23v normaalipainoisia ja suhde ruokaan terve.
Osa perustelee monesti ettei lapsi liho tai hampaat mene piloille jostain ylettömästä kerta mässäilystä. Itse ajattelen enemmän lapsen tervettä suhdetta ruokailuun. Voi tuntua lapsesta ristiriitaiselta, että perheessä olisi arvot, jotka heitetään vanhempien päättäminä/sallimina hetkinä sivuun ja vedetään överit. Vertauskuvana esim. alkoholin käyttö... Aina suositaan kohtuukäyttö eikä ole koskaan tavoiteltavaa juoda itseään sammumispisteeseen.
Kun menimme kylään, niin söimme normaalin ruoan, niinpä ei ollut tarvetta tyhjentää koko herkkupöytää nälkäänsä.