~o~O~o~HELMINAUHA KIIRASTORSTAINA~o~O~o~
Ja linkki eiliseen:
http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=9988859&p=2&tmode=1&smode…
Kommentit (16)
Pitkästä aikaa kerkiän itsekin koneelle!:) Olen kyllä pinoja puolihuolimattomasti lueskellut, joten hieman olen kärryillä sentään. :) Oma aika on vaan huvennut kun olen noita ennakkotehtäviä tehnyt, aion siis hakea opiskelupaikkaa amk:sta. ;)
MAMMUTTI oli kysellyt noista nukkumapäivistä ja hereilläolopäivistä. Meillä siis on lähes pelkästään tuota, että ensin valvotaan koko päivä ja sit taas seuraava nukutaan ja sit seuraava valvotaan. Joskus valvotaan useampikin päivä lähes kokonaan ja sit voidaan taas nukkua enemmän useampanakin päivänä. Kai se on sitä kun vauvoilla on välistä niitä kasvukausia ja silloin sit nukutaan enemmän et jaksetaan kasvaa. :) Näin minä ainakin kuvittelisin olevan.
Täällä on ihan hirveä tuuli! Mietin uskaltaako tuonne lähteä ollenkaan ulkoilemaan? Eilen tuo tuuli repi tuosta ulkorakennuksesta yhden oven irti kun siinä ei vielä ollut lukkoa ja oviaukko oli hieman väljä.. Onneksi ei ovi kovin pahoin vaurioitunut, sarana vain vääntyi ja irtosi. Ehkä saamme sen vielä kiinnitettyä kunhan vain tuo tuuli hieman hellittäisi. :)
Meillä on viime päivinä opeteltu tutin syömistä. Kai se on tuo imemistarve sitten lisääntynyt kun ei enää tisseitä tule maitoa kuin vähän aamuisin. No pääasia, että lapsi on tyytyväinen sai sitten rintaa tai ei. :)
Sinna muuten NAUROI ensimmäistä kertaa maanantaina! :) Voi että kun oli ihanan kuuloista! Jotenkin niin pehmeä ja heleä ääni. :) Meillä myös jutellaan jo paljon.
Itselle on iskenyt kanssa kauhea himotus päälle. Koko ajan tekisi mieli napostella jotain hyvää. :/ Ostin kaappiin riisikakkuja, joita sitten pahimman himon iskiessä natustan. Eivät nyt niin pahasta ole kuin esim. suklaa tai leivonnaiset. :)
ROKOTUKSISTA myös ollut puhetta. Minä aion kaikki ottaa mitä neuvolassa annetaan. Muista en sitten niin varma ole, täytyy katsoa josko tulee tarvis. Calmetteahan ei enää annettu, esikoiselle se on vielä synnärillä pistetty. Mutta siis kaikki otetaan mitä suositellaan. En jaksa alkaa päätäni vaivata niillä, kun nuo lääkärit ovat sen jo tehneet minun puolestani. En usko, että lapsille mitään turhia/haitallisia rokotuksia pistettäisiin. :)
Mutta nyt jos söisi jotain ja lähtisi sinne ulkoilemaan, niin jospa sitten tulisi taas sitä motivaatiota tuohon herkkujen välttelyynkin! ;)
-frog2 ja Sinna 9vkoa
Meillä nukuttiin viime yönä ensimmäistä kertaa ' koko' yö heräämättä! Illalla nukahti klo 20 unille ja aamulla klo 6 halusi ruokaa, olin ihan ällikällä lyöty. Onko tän ikäisille jotain suosituksia kuinka usein pitää syöttää jos muuten ei ole vailla?
Pääsiäissuunnitelmista: kotosalla olemme koko pääsiäisen, korkeintaan kavereilla käydään kylässä :) rauhaiseloa siis tiedossa.. tänään pitää käydä vielä kauppa-asioilla että huomiselle saa jotain herkkuruokaa kuten burritoksia! :)
Masu on pientä vaivannut aamun mutta huomasin tuossa juuri ettei ole kakkinut maanantain jälkeen joten ehkäpä ei ole ihme että vääntelee! Kuinka usein muiden korvikkeella kasvavat vauvat tekee isomman tarpeensa?
Nyt päikkäreille kun esikoinenkin nukahti, mukavaa torstain jatkoa
-Henna ja Melina-
MIehen työkaveri antoi kaikki 0-2-vuotiaan pojan vaatteet meille, kun ei lapsensa enää tarvitse niitä (heijän nuorin on siis 2v)! Siis kuusi laatikkoa hyväkuntoisia ja laadukkaita vaatteita, leluja, kävelytuoli ym. Aivan mahtavaa, koska eihän kahden tytön jälkeen sopisi juuri mikään vaatteistamme ja lelut ym. tuli annettua pois kun koliikkivauva oli kasvanut niistä ohi -kunnes vauvakuume yllätti ja kaikki pitikin hankkia uudestaan pojalle.
Nyt ei muuta kun lajittelemaan niitä ja pesemään. Ovat kyllä puhtaita, mutta tuoksahtavat miedosti varastolle.
VAUVAVARUSTEET: Kelpaako teille muille käytetyt varusteet vai ostatteko kaiken uutena??? Meillä on lähes kaikki ostettu tai saatu käytettynä, mutta hyväkuntoisena. Tästäkin satsista jaan vielä yhdelle ystävällenikin, koska kuka tarvii vauvallaan esim. 30 kpl samankokoisia yöpukuja!
Piti pukea vauva kuin napajäätikölle että tarkeni nukkua leikkarilla kovassa tuulessa. Isommat tytöt onneksi on vietävä sinne joka päivä kahdesti joten tuleepa itekin lähdettyä usein ulos -kolmisen tuntia joka päivä säällä kuin säällä. Hyvällä säällä kauemminkin.
Pääsiäisenä tulee kahdet vieraat ja nyt on alettava siivota, mikäli vauva ei heti herää/jos hän viihtyis jossain sen aikaa. Tai sit siivotaan vauva kainalossa. Mies on viime kuukaudet siivonnut isommat siivoukset, mutta hän tekee sen sellasella raivolla et on mun ja lasten ilta pilalla kun yksi riehuu siivotessaan. Tiskejä ja ruokaa mies ei laita, eikä puutu pyykkeihin. Mut kun siivoaa, tulee tosi puhdasta raivosta huolimatta, on joka nurkka puhdas. Paitsi vessanpöntöt jää aina pesemättä, niihin hän ei koske. Nyt joka tapauksessa yritän näiden kolmen kanssa saada ainakin osan viikkosiivouksesta tehtyä ennen kuin mies tulee pyörremyrskyn lailla kotiin ja siivoaa. Ihanaa et siivoaa, mut sitä kiroilua on oikeasti vaikea kuunnella lasten kanssa. Onko muilla RAIVOSIIVOAJIA???? Itse en raivoa siivotessani, vaan laitan hyvää musaa ja teen pikkuhiljaa minkä lasten kanssa saan tehdyksi. Mut mies siivoaa aina samalla kun mä hoidan lapsia. Joskus hän ei tajua, et on aika eri asia siivota 0, 3 -ja 5-vuotiaiden kanssa kuin yksin, ja kun ruokapalvelun ym. on pelattava myös siitä huolimatta et siivoais...
HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ! Palaan kuulumisiin varmaan vasta tiistaina.
Kuitenkin aamun uhkauksesta huolimatta puin pojan ulos nukkumaan ja laitoin vaunujen päälle sadesuojan ja hyttysverkkokin on käytössä.. Pitäis olla lämmin nukkua vaikka ulkopuolella riehuukin kamala tuuli!
Vauvan varusteet;
Meillä on uutta ja käytettyä vaatteissa ja tavaroissa..
Vaunut ostettiin käytettynä ja vaatteita ostelin kirpparilta ja myös uutena kaupasta. Sitterin mies osti uutena, kun ei kellään ollut lainata/myydä lähipiirissä.
Turvakaukalokin on käytetty, joten meille kelpaa kyllä ihan yhtälailla käytetty kuin uusi!
Kaikkea ei edes uutena pystyis ostaan (esim.vaunut) kun on niin tuhottoman kalliita!
Raivosiivooja:
....Olen minä! Tai olin vielä raskausaikana ja sitä ennen.. Ja tulen varmasti vielä joskus olemaan, mutta nyt nautin siivouksesta kun vihdoin pystyy kunnolla taas sitäkin tekemään!
Minä raivoan/raivosin siivotessa lähinnä sen vuoksi jos mies makaa lukemassa lehteä tms. kun minä vieressä siivoan..
Tosin raskauden loppuvaiheesta lähtien mies on ottanut hyvinkin paljon osaa siivoukseen ja onkin samalla linjalla jatkanut tähänkin asti, kotityöt tehdään siis yhdessä!
Meillä Tuttelikokeilu loppui lyhyeen kun vauvan kakka oli eilisen illan ja tänä aamuna ihan kuivaa ja paljon kiinteämpää kun ennen..
Eikös vauvan kakan kuitenkin kuulu olla löysää ja " märkää" ?!
Jos kokeilis sitä Nanni-jauhetta sit seuraavaks ja varmaan sellanenkin päivä pitäs ottaa, ettei antas Disflatyliä ollenkaan..
Kurjaa vaan pikkuista on käyttää koekaniinina, mutta muutakaan ei voi jos tahtoo löytää sen parhaimman vaihtoehdon vatsalle!
Jaahas, jos lähtis sitten tekemään jotain järkevää, esim. pääsiäissiivousta, kun vauva kerran nukkuu..
(Suklaa)munarikasta pääsiäistä Helminauhamammoille!
mammutti ja Vilppu
Pikkumies köllöttele sylissä joten kirjoitus hieman hitaamman puoleista..
Meillä alkanut aika kivasti tuohon yöhön löytyä rytmiä eli nukkumaan mennään 22-24 ja sitten nukkuu 5h jonka jälkeen syödään ja unia jatketaan 3h. Välillä heräilee itkemään mut tutti auttaa ja vatsanpäällä ottaminen, siitä helppo kieräyttää takaisin kainaloon köllöttämään.
Tänään sitten nukuttu lisäksi koko aamupvä. Välillä vaan tankannut maitoa ja unet jatkunut. Saas nähdä onkos illalla sitten pirteämpi. Vaikka melkein hän kyl nukkuukin nää aamut kun ollaan kerhoissa yms. käyty niin turvaistuimessa pikkuinen torkkuu.
Rokotuksista:Calmettea ei saatu, olisin ehkä ottanut mut tosi tiukat ne ehdot millä sen nykyään saa. Kahdelle ekalle muksulle siis tullut automaattisesti ilman suurempia neuvotteluja. Myös kaikki nlan rokotukset otetaan koska ovat hyväksi havaittuja ja monesti rokkojen jälketaudit aika pahoja. Vesirokkorokotusta tuskin ennen kouluikää ainakaan otetaan. Meillä esikoinen sairastanut sen 1-vuotiaana ja meni aikas helpolla ohi.
Tuulista ja kylmää täälläkin saa nähdä missä vaiheessa arvataan ulos lähteä. Täytynee ottaa pikkumies sitten liinaan kun ei hän tuolla vaunuissa niin hirveästi viihdy...itseasiassa ei ole kukaan mun lapsista pienenä tykännyt vaunuissa olla.
Kauppareissua pukkaa, menen kyllä vasta illalla kun mies kotona lasten kanssa niin saa rauhassa ostella pyhiksi ruuat. Lammasta meinasin laittaa sitten sunnutaina, ihan omalla porukalla ollaan. On tuolla pihalla paljon hommaa kun meillä uusi talo ja pihan laitto vielä kesken...mut ihanaa puuhaa on kun saa suunnitella ja laittaa.
Oikein rauhallista piinaviikonloppua helmiksille!
calmus&pesue
Vauvan varusteista:
Käytetyt kelpaa siinä missä uudetkin kunhan hyväkuntoisia. Mä olen saanut tosi paljon vaatteita siskolta kun hänellä vähän vanhemmat lapset. Sitten miehen veljeltä tullut vaunut, sänky ja kaukalo silloin kun esikoinen syntyi. Uudet tosiaan kalliita ja myös suksia ja pyöriä olen käyttettynä hankkinut.
Siivoamisesta: Meillä ei kukaan kauheasti raivoa mutta itse tartun helposti imuriin jos suututtaa...ja siistiä tulee ja saa murista itsekseen samalla kun siivoaa ;o)
calmus
...meillä ei taida olla mitään uutta, vaikka kyseessä onkin esikoinen! Tutun tutulta olen ostanut käytettynä lähes kaikki tarvikkeet kiinteällä hinnalla 40 % ovh:sta. Työkaverilta ostin pilkkahintaan pinniksen ja matkasängyn. Gessleinin 4v vanhat yhdistelmät saatiin myös tuttujen kautta pilkkahintaan 80 e ja ne on aivan mahtavat. Kaikenkaikkiaan vauvan tarvikkeisiin on mennyt rahaa 300 e ja siinä siis kantoliina, sitteri, matkasyöttäri ja -sänky, pinnis, vaunut, turvakaukalo makuupusseineen, matkarattat, puuhamatto, musiikkimobile. Eli tosi edullisesti on selvitty eikä ole tullut välineurheilua tästä vauvan saannista.
Vaatteet on serkkujensa vanhoja - suurin osa lisäksi melko poikamaisia mutta väliäkö sillä niin kauan kun lapsi ei itse osaa asiasta valittaa :-) Ja tytöllä tietty helpommin käyttää sinisiäkin kuin pojalla vaalean punaisia. Uusia vaatteita ollaan tietty saatu jonkinverran lahjaksi, ja ne on sitten niitä punaisia. Vietetään siis vuoroin poika- ja tyttöpäiviä. Ja itse olen ostanut ainoastaan kasteen jälkeen puetut vaatteet: sukkahousut, mekon ja bodyn.
Eli meillä käytettyä on melkeinpä kaikki paitsi itse vauva!
Ja niiden nukkumispäivien ohella täälläkin vietetään väliin valveillaolopäiviä, pisin jakso toistaiseksi viisi tuntia putkeen!
Nyt kutsu kuuluu!
iloista pääsiäistä!
Huh mikä tuuli! Vein Panun pihalle vaunuihin nukkumaan, mutta vähän jäskättää, että pysyvätkö vaunut edes pystyssä, vaikka kuinka yritin etsiä mahdollisimman vähätuulisen talonkulman. Itkuhälytinkin ottaa pientä kontaktia jatkuvasti, kun niin tuuli humisee.
Meille on kanssa lähes kaikki vauvatavarat tulleet siskolta (pikkusiskolla kun jo kaksi poikaa), paljon vaatteita, vaunut, sitteri, turvaistuin, pesuamme, leluja... Oikeastaan mitään ei olisi tarvinnut itse ostaa, mutta ihan en ole saanut itseäni pidäteltyä...
Meillä mennään eteenpäin pelkällä rintamaidolla, hyvä niin. Päiväseltään parin tunnin välein syöpöttelee, iltaisin tankkaa yleensä vähän väliä ja yöllä nukkuu maksimissaan 5 h putkeen, heikoimmillaan 2 h.
Kakkaa on vielä joka vaipassa, välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Onneksi iho on kestänyt hyvin, välillä punoittavaan peppuun olen laittanut sinkkivoidetta. Ja äitin vinkki on käytössä, alapesun jälkeen kuivattelen taipeet kunnolla hiustenkuivaajalla.
Pääsiäistä vietetään ihan kotosalla, isäni on kylässä eilisestä huomiseen, jolloin äitini tulee meille pariksi päivää ja sunnuntaina tulee mies työmatkalta kotiin.
Hyvät pyhät!
Heipä hei taasen! Meillä on ruvettu nukkumaan aika pitkiä yöunia! Jihuu! Ei toki niin pitkää vielä kuin oliko se Hennan luona 20.00-06.00? Mainiot yö unet on ollu Melinalla :) Niin, meillä on reilun viikon jo nukuttu reilut 6 tuntia, noin 23.00 nukkumaan ja viiden jälkeen syömistä. Aamuun köllötellään yleensä sit vierekkäin. Me vielä nukutaan pitkään aamuisin kun vaavi on esikoinen niin ei ole vielä muita lapsia, jotka heräisivät aamutuimaan niinkuin lapset yleensä, vai? Toivon kyllä että oppisin heräämään ennen kymmentä olematta kuolemanväsynyt, mut vielä ei ole onnistunut.. Viime yönä nukkui jo 7h omassa sängyssään ja kuudelta otin viekkuun syömään. Nyt onkin reipas olo kun on saanut nukuttua hyvin.
Hei pukekaa oikeasti paljon päälle jos meette ulos kun taas kylmeni kelit ja on toi kylmä tuuli.. Mulle pukkaa taas JO TOISEN KERRAN rintatulehdusta vaikka olen huolehtinut vaatetuksesta todella hyvin! Pitää nyt koko ajan lypsää tuota tukosta pois ja toivon ettei kuume nouse korkeammalla, vähän on jo koholla. Rintaa aristaa, mut on jo parempi kun eilen, joten toivotaan että menis ohi ilman lääkekuuria..
Mammutti: meillä tutteli ei vaikuta poitsun kakan koostumukseen, on juuri sellaista sinapinväristä " märkää" vauvan kakkaa mitä olla pitääkin. Mutta se Disflatyl tekee sen kovaksi jos antaa vähääkään liikaa niitä tippoja. Joten jos olet antanut disflatylia niin jätä se pois ja kakka varmasti palautuu normaaliksi. Meillä mei masu niin kovaksi disflatylista että piti mallasuutteella avustaa kakka ulos ja sen jälkeen annosteltiin disflatylia todella varovasti ja kakka on tullut normaalina siitä lähtien. Kysyin neuvolan tädiltäkin ja hän tiesi sanoa että Disflatyl tekee kovaksi masun. Joten kannattaa koittaa ilman sitä pari päivää. Nykyisin me ei käytetä enää disflatylia. Poitsu piereskelee ilmat pihalle, eikä itke massuaan, joten mitä sitä turhaa käyttämään kun en huomannut siitä sen suurempaa hyötyä olevan.
Ja Henna kysy siitä miten usein kakkailee korviketta syövät vauvat.. Meillä kun korvike rupes olemaan se ravinnonlähde ja äidinmaitoa sai vaan noin 10% koko ravinnostaan niin ulostus väli piteni merkittävästi. Eli kolme päivää on aika normaali väli. Itsekin olin alussa siitä huolestunut, mutta ei pikku herra valita mahaansa, joten kaipa se on normaalia.. Pitää vielä neuvolasta kysyä. Meilläkin on muuten viimeksi maanantai-iltana tehty tarpeita! Ja kun se kakka sitten tulee, niin sitä tulee tosi paljon, yleensä pariin vaippaan isot satsit. Ja vauvasta näkee että milloin kakka-operaatio alkaa ja milloin loppuu. Ennen kun teki vähemmän kerralla ja usein niin ei sitä huomannutkaan mutta nyt keskittyy oikein " tyhjentämään" suolen ja sit kun se on ohi niin jo on raukea ilme naamalla :) On mulla mallasuutetta varmuuden vuoksi ja jos ei tänään ala kakkaa näkyä niin pitää kai antaa sitä huomen aamulla viimeistään, mutta uskon että kakka tulee ihan luonnostaan tänä iltana. Toivottavasti Henna siellä teilläkin saadaan tarpeet tehtyä ilman mahanväänteitä!
Meillä on hymyilty vahingossa jo pitkän aikaa mutta nyt viikon ajan on äidille ja isälle hymyilty ihan tarkoituksella! Ihanaa nähdä niin kaunis hymy ja iloiset simmut. Olen kyllä niin tuon pikkuherran lumoissa että! :)
Vauvantarvikkeet: kaikki muut on uutta paitsi vaunut, ne saatiin miehen äidiltä ja tosi hyvät on! Mies halus ostaa uutena kun se on laiska etsimään netistä käytettyjä (ja mun etsimissä oli aina joku vika) ja meillä ei kummemmin ole tuttavia joilta olis voinu ostaa käytettynä. Ja kun tässä meinattiin että tulevaisuudessa (muutama vuosi eteenpäin) leikkikaveria tuolle meidän pikkumiehelle yrittäisiin tehdä niin sittenhän nuo tarvikkeet olisi vielä voimissaan ja tulisivat uudelleen käytetyiksi. Kyllä jos nyt tulee jollekin tavaralle tarvetta ja sen voi ostaa käytettynä niin mie kyllä jaksan etsiskellä esim. netistä.. Siinä säästääkin hyvin kun hinnat nousee koko ajan oli sitten ostamassa mitä tahansa.. Mun sisällä asuu nykyisin pieni kitupiikki, mutta hyvähän se on vähän osata säästääkin. Meillä mies ei ymmärrä säästämisen päälle ja se aiheuttaa joskus kränää kun aina pitää saada turhanpäiväisiin tuhlata!!
Mites teillä muilla onko sukulaiset käynyt rotinoilla? Mä alan jo vähän väsyä kun silloin ku tultiin kotiin vauvan kans niin pari ekaa viikkoa kävivät katsomassa vauvaa ja nyt sitten kaikki tulee uudelleen " ihan kunnolla" käymään ja rotinoille. Ja kun ne käynnit ei ole lyhyitä, vähintään 4 h. Pääsiäinen menee niitä rotinoita viettäessä (niinkuin jo pari edeltävää viikonloppua). Nyt on vuorossa rotinat 4 ja 5. Lauantaina tulee mun sisko perheineen ja sunnuntaina sit mun veli pesueineen. Ei saatu samalle päivälle mitään sovittua kun on niillä niin erilaiset aikataulut. Ihanaa kun rakkaat ihmiset tulee käymään ja nautin heidän seurasta tosi paljon, mutta väsyttää siivota koko ajan ennen vierailua ja sen jälkeen ja varsinkin kun mies on koko pääsiäisen töissä eli yksinään saan kaiken hoitaa. Kyllä se mieskin auttas mut en viiti komentaa kun kerta ylitöitä tekee ja kohentaa meidän taloutta että viittii olla pyhät töissä ja sit vielä hoitaa vauvaa niin ihanasti että unohtaa nukkua välillä.. Pitää kyllä miehelle mainita miten kultainen se on :) (No ei pidä hehkuttaa liikaa, kyllä tässä tällä viikolla tuli jo sanaharkka pidettyä). Mä inhoan siivoamista ja ei sekaiseen asuntoon ketään viiti päästää sisälle, mutta pakko tästä painua taas luutun varteen kiinni, niin ei jää huomiselle niin suurta siivous urakkaa :/
Hyvää kiirastorstaita ja pääsiäistä! Pitää nyt jo toivotella pääsiäiset kun en varmaan kerkeä pinoutumaan viikonloppuna kun on niitä rotinoita sun muuta!
~Henniina ja Ukko 6 viikkoa ja päivä
Hiki valuu otsalta, kun yritin siivota niin paljon kuin ehdin Millin päiväunien aikana, kestivät kokonaista tunnin : ) Osa 2 päiväunista alkoi nyt ja otankin tässä hetken omaa aikaa ennen siivouksen jatkoja, ihan hyväntuulisena siivoilen, vaikka tehokkaasti.
No nyt tuli täysajatuskatkos, mitä piti kommentoida! Ai niin, ainakin niitä VARUSTEITA: ehkä puolet käytettynä ja puolet uutena, mutta uusista ei yhtään täyteen hintaan, vaan tarjouksista ja aleista, viime vuoden malleja jne. Huuto.netistä ostin pinnasängyn ja vaatepaketteja 2 kpl, todella ihania ja hyväkuntoisia vaatteita aivan pilkkahintaan. Tosin sitten kompensoidakseni vaatesäästöjä tein yhden todella hullun ostoksen: Stockalta tytölle syksyksi Burberry-duffelitakin... joka maksoi enemmän kuin molemmat vaatepaketit yhteensä.
Kauppa-asioista olen tässä ihmetellyt, että miten te joilla on enempi lapsia pystytte käymään kaupassa lasten kanssa? Millä kuskaatte ruuat kotiin? Mun on mahdotonta käydä edes yhden kanssa, vaunuihin ei mahdu paljon mitään ja kädessä ei jaksa kantaa kilometriä jotain ruokakassia, yleensä niitä tarvittaisiin vähintään kaksi painavaa kassia. Autollakin olisi vaikea käydä, pitäisi parkkipaikalta tuoda kotiin ensin tyttö ja sitten kassit tai toisinpäin.
Pääsiäisiloa viritellessä : )
Sporttari ja nyt heräävä Milli
Henniina: hienostihan teilläkin vauveli jo nukkuu, toivottavasti jatkuu samaan malliin! Ja tuosta kakkimisesta- meilläkin tyttö oikein keskittyy siihen ja tekee sitte pariin vaippaan isot satsit. Kahdella syötöllä tänään olen antanu mallasuutteen että jospas sieltä pian tulisi taas " lähetys" kun koko aamun on vääntänyt ilman tulosta :/
Vauvatarvikkeista: uutta sekä vanhaa :) esikoisen vaatteet menee kaikki tietty nyt tällä uudella, pituuseroa on vaan se hmm.. pyöreät 30cm :) yhdistelmärattaat on ainoat jotka hankin uutena Melinalle eli en järin paljoa. Tutuntutuilta olen ostanut aikoinaan Jennalle paljon vaatteita ja tarvikkeita ja niitä on edelleen hirveät määrät joita ei ikinä ehditä tulla kaikkia käyttämään.
Mutta nyt suihkuun!
-Henna ja Melina- (ylihuomenna jo 8vk!)
vauva0207: Varoituksen sana noista minipillereistä..En uskoisi kovin sinisilmäisesti tuota lääkäriä tai ainakin mä olen sen verran hedelmällinen että meidän kakkonen sai alkunsa mun syödessä minipillereitä ja vielä mahdollisimman tarkasti aina samaan aikaan =) ja imetinkin vielä täyttä häkää esikoista tuolloin, menkat tosin olivat jo alkaneet. Joten varovaisuutta, jos ei lapsia heti kaivata lisää.
Kauppareissuista kyseli muistaakseni sporttari eli meillä käydään kyllä kaupassa koko porukalla siis minä ja lapset nykyisin siis 3 kpl. Autolla käydään ja ostetaan sapuskat koko viikoksi kerrallaan. Me tosin asumme omakotitalossa, joten kassien kantaminen on aika helppoa. Jos asuttais kerrostalossa niin varmaan ajaisin auton ensin mahdollisimman lähelle rappua ja kiikuttaisin ostokset kotiin sillä aikaa kun lapset istuisivat vielä autossa ja sitten ajaisin auton parkkiin ja kuskaisin lapset sisälle. Aina tuo kaupassa käynti ei ole toki helppoa ja välilä täytyy hieman lahjoa noita vanhempia, mutta yleisesti ottaen ihan hyvin on reissut menneet.
Meillä mammutti on tänään just sellainen valvomispäivä ollut eli vauva valvoi koko aamupäivän ja kitisi rättiväsyneenä ja nyt vasta puolituntia sitten nukahti kunnolla. Herättiin aamulla jo ennen klo , joten pitkät pätkät tuli valvottua.
Olenko muuten ainoa joka ei anna korvikkeita?
Ehkäisystä oli aikaisemmin puhetta eli mulla on ollut kuparikierukka ja mulle se ei sopinut kun vuodot olivat tosi reippaanlaiset ja sellaisia ärsyttäviä välivuotoja tuli myöskin. Nyt laitan hormoonikierukan heti jälkitarkastuksen jälkeen.
Nyt en muista mistä muusta oli juttua, jatketaan myöhemmin!
t.Kaisa ja " Ronja?" reilut 3 vko
Kaupassa käynti lasten kanssa...onhan se useamman kanssa haastavaa mut onnistuu tarvittaessa. Nyt olen käynyt isompien kanssa tai yksin et mies on ollut vauvan kanssa kotona kun en viitsi viedä pientä kaupoille nuha aikana...tiedän olen vähän ylihöperö näissä jutuissa mut esikoinen oli varmaan jotain 4kk ennen kuin pääsi kauppaan mukaan. Me asutaan myös omakotitalos joten kotiin tavarat saa helposti. Kaupasta autoon vien luonnollisesti ostoskärryissä kun 5 hengen perheen ostokset harvoin pieniä ;O) Nälkäisenä ei kannata lasten kanssa lähteä kauppaan kiukuttelemaan eikä väsyneenä, siinä menee yleensä hermo kaikilla. Ja kyllä äitiä välillä täytyy koetella, muutaman kerran olen kantanut huutavan lapsen kaupasta pois...siis raikuu marketinperälle asti huutoa! Mut noin pääsääntöisesti aikas hyvin menee ja yleensä sanon mukaan lähteville lapsille et tänään Ei osteta leluja eikä karkkia tms. Meillä kun on karkkipäivä käytös eikä joka päivä mussuteta...paitsi ehkä äiti ;O)
Kolomonen et ole ainoa korviketon(?). Eli meillä ei ole ollut tarvetta antaa ja olen lypsänyt välillä vähän pakkaseen maitoa niin pääsen joogaan x1vkossa tai jos on muita asioita. Ja ensi kuussa meinasin ottaa itselleni vapaaillan ja lähteä baariin. Siis bändiä kuuntelemaan ja ehkä muutaman oluen juomaan ei sen kummempaa. Mut hetkeksi vapaalle...
Meillä pikkumiehellä nukkumispäivä tänään. Koko ajan unessa...no nukkuessa kasvaa!
terkuin: calmus&pesue
ette ole ainoita täysimettäjiä. Meilläkin on pelkällä tissillä pärjätty huomenna 8 vkoa. Ekat viisi viikkoa lypsin lisäksi reilut 100 ml/päivä. Sitten maidontuotanto tasaantui ja nyt menee mukavasti niin, että syö vuorosyötöin kummastakin rinnasta eli edelleen riittää niin, että yks rinta / syöttö. Yöllä tulee välillä turhankin täyteen rinnat kun maitoa erittyy enemmän ja syöttövälikin on pidempi. Jossain välissä lypsinkin taas vähän, ja vaikka rinnat ei ole enää yhtä pinkeät kuin aiemmin niin ihan yhtälailla sieltä maitoa tulee. Turvotus vaan taisi hävitä. Tosin sitten lypsy sotki tuon vuorosyöttösysteemin ja väliin jouduin jo syöttämään molemmista rinnoista samalla syötöllä.
Ja täysimetyksellä ajattelin pärjätäkin mahdollisimman pitkään. En oikeestaan niinkään minkään WHO:n suositusten vuoksi kuin tämän vaivattomuuden! Ja pakastettua maitoa meillä antaa vauvalle muut kuin minä, joten sen puoleen ei pullo häiritse imetystä. Tuttia lutkuttaa myös kiitettävästi - enemmin sitä kuin minua huvituttina.
Aiemmin joku noista kovasti muuttuneista kiinteidenantosuosituksista kirjoittelikin ja hassuahan se on, että ovat muuttuneet taas kuukausia eteenpäin. Ja vaikka koliikin on sanottu johtuvan suoliston epäkypsyydestäkin niin olen kuullut myös niitä juttuja, että perunan antaminen on vähentänyt mahavaivoja. Tosin nämä saattaa sitten olla lapsia joilla kyse onkin maitoallergiasta.
Ja ehkäisypuolesta vielä Kolomoselle: Mitkään pillerit ei tiettykään ole 100% varmoja, joten jonkun niillä sitten täytyy tulla raskaaksikin :-) Meillä toinen lapsi on toiveissa joka tapauksessa, joten jos hän sitten päättäisi tulla pillereistä huolimatta niin ei olis mikään suurempi kriisi. Ja muutenkin toivotaan lapsille vaan parin vuoden ikäeroa, joten jos sitten tuleekin aiemmin niin sopiihan sekin, vaikka toiveena olisikin ehtiä olla vähän töissä välillä niin on sitten taas paremmat tulot äitiysloman aluksi.
Mut suurempi pulma taitaa olla hukassa olevat halut. Epäilen edelleen että tekee kipeää tuon repeämän jäljiltä. Lisäks sumplimista lääkityksen kanssa: minipillerit saattaa vaikuttaa halukkuuteen negatiivisesti. Lisäks paikallisestrogeenit, joita tarvitsisin limakalvoja vahvistamaan, eivät sovi yhteen kortikosteroidien kanssa, joita taas tarvitsen lepän kukinnan laukaisemiin allergiaoireisiin. Ja koivun ja heinien kukinta on tietty vasta tulossa... Eikä noita kortikosteroideja suositella imettävillekään, mutta siihen jo sain lääkäriltä " poikkeusluvan" . Eikä jatkuva tukkoisuuskaan kauheesti yllytä mihinkään hengästyttäviin suorituksiin.
Summa summarum: allergia pitäis hoitaa ensin, sitten estrogeeneilla limakalvot kuntoon ja vast sitten on edes mitään tarvetta ehkäisylle.
hyvät pyhät!
äippä + pinja koht 8 vko
Järkky kun täälä tulee välillä lunta niin ettei näe juuri mitään!!Ja edelleen tuulee niin ettei ulos ole asiaa.:(
VARUSTEISTA: Meillä on suurin osa tavarasta/vaatteista käytettyä..mies teki neitille uuden hoitopöydän kun esikoiselle ostettu oli ihan huono,meinas keikahtaa jne..neitin vaatteet on lähes kaikki käytettyjä,muutamia ollaan saatu uutena lahjaksi ja itse oon ostanut vain sukkia uutena,sitteri,sänky,amme ja kaukalo on isosisarrusten vanhoja,vaunut äitini osti käytettynä kun entiset kuomarit oli huonot talvivauvalle (lahjotin ne vanhat sit paikalliseen ryhmikseen),serkkuni laittoi JÄRKYTTÄVÄN kasan neitille tyttöjensä pieniä vaatteita ja lisää on tulossa.Minä oon sellanen että mielummin ostan/otan vastaan käytettyä vaatetta kuin ostaisin uusia,vauvankin vaatteet on NIIN kalliita uutena että meillä ei taitais olla varaakaan ostaa kaikkea uutena.Toki ristiäisiin ostan neitille uuden mekon ja sukkikset. Kannatan kierrätystä!:) Nyt sitten minä laitan samaiselle serkulleni pojan pienet vaatteet kun hän vasta sai pojan..ja säästän neitin pienet vaatteet miehen veljen tulevalle lapselle.Myös isommilla lapsilla on lähes kaikki vaatteet käytettyä,vaatteet mitkä on uusia niin on muiden ostamia,itse olen heillekkin ostanut uutena vain sukkiksia,kalsareita,sukkia ja alushousuja.
ROTINAT/VIERAAT: Mitä muuten toi rotinat tarkoittaa?*en tiedä,nolo* Mutta siis meillä on käynyt TOSI vähän vauvan katsojia mikä oikeastaan loukkaa/tekee surulliseksi..pari kaveriani,molempien vanhemmat ja sisarrukset vaan on käynyt pientä katsomassa..miksi tämä kolmas lapsi on kavereille/sukulaisille arvottomampi tms kuin esim.esikoinen?Samaa oli havaittavissa pojan kohdalla.:( Toivon että vieraita olis käynyt/kävis enemmän kun päivät nelisin lasten kanssa on pitkiä ja piristys ois vaan tervetullutta..mutta eipäs auta valittaa..nautin lapsistani ja kotona olosta ja jos ei muita uuden tulokkaan tapaaminen kiinnosta niin se on heidän menetys!
Tyttömme on nimeä vailla vieläkin..jospa nyt pääsiäisen aika saatas mietittyä neitille nimi!
PÄÄSIÄISEN VIETTO: Me ollaan vaan perheen kesken kotona ja sitten käydään kaiketi sunnuntaina miehen veljen ja hänen vaimon luona kylässä jos vain lapset siihen mennessä pahenee.
Ja korvikeasiasta vielä..annoin kokeena tänään taas Tuttelia neitille (valmista siis,ei jauheesta) ja taas pulauteltiin TODELLA lahjakkaasti..joten tulipahan todistettua että neitille ei Tutteli passaa..pysympäs Nan jauheessa.:) Ei edes ole työlästä kun keittää monta tuttipullollista vettä valmiiksi ja sitten vaan lämmittää kun tarvii maitoa ja lisää jauheen.(vielä esikoisen aikana sai päiväannoksen valmistaa kerralla muttei enään)
Onko kellään jo jälkivuodon loputtua tullut veristä vuotoa seksin jälkeen?Minulla loppui jälkivuoto viime viikolla ja nyt pari kertaa seksin jälkeen on tullut verta..mistähän johtuu?Onkohan limakalvot vielä niin herkät vai voiko olla vakavampikin syy vuodolle?
Nyt pitää mennä siivoilemaan.Hyvää pääsiäistä kaikille!!=)
Jonzu ja neiti 5vkoa
*Hyrrr..* Kylmä!
Takapihalla kävin haistelemassa ilmaa, että tietää, mitä lapset laittaa päälleen kun lähtevät koulutielle ja johan käy kylmä tuuli!
En taida viedä pikku-ukkoa ulos ollenkaan..
Kiitos Jonzu vinkistä! Taidan kokeilla noita jauheita heti ensitilassa!
Meillä ei poika kauheasti puklaile, ellei liian aikaisin ala syönnin jälkeen pyörittelemään, mutta ilmavaivoja kyllä on jonkun verran.
Onko teillä kovasti pääsiäissuunnitelmia?
Me ollaan ihan vaan kotona ja ehkä kyläillään muutamassa paikassa, kun sukulaiset asuu samalla paikkakunnalla..
Nyt on taas mentävä
mammutti ja Vilppu 1kk ja 3pv