Lue keskustelun säännöt.
"Trauma puhe lähestyy uskontoa"
26.07.2025 |
Avussa tietokirjailija ja tutkija Teppo Turkki kirjoittaa, että traumapuhe alkaa muistuttaa uskontoa.
Vietettyäni Aasiassa lähes vuosikymmenen ja palattuani Suomeen neljä vuotta sitten, huomasin suomalaisten puheiden ja sanojen jotenkin muuttuneen. Suomen oli vallannut trauma- ja uhripuhe.
Suomalaisten minäkuva vaikuttaa perustuvan yhä enemmän henkilökohtaisten kokemusten, haavoittuvuuden ja selviytymisen varaan. Identiteetin ydin ei enää löydy yhteisöstä, uskonnosta tai kansakunnasta, vaan siitä, mitä ihminen on itse kokenut ja miten hän on kärsinyt ja toipunut.
Lisään tähän että Suomesta tullut VALITTAJIEN VALTAKUNTA. Aina valitetaan. Lehdissä aina jokin yksittäistapaus joka kokenut vääryyttä. Aina jossakin joku paha taho. Milloin ollut persu, hallitus, Orpo, kapitalisti, yrityksen johtaja, pomo jne. Ei koskaan se ITSE VALITTAJA. tai vihervasemmistolainen moraalin rapauttaja.
Missä nykyisin se sisukas pärjäävä suomalainen mies ja nainen!
Kommentit (24)
Tää Turkkihan oli ysärillä ihan suosittu ja sittemmin verorahoilla Sitrassa. Journalistin koulutus hänellä elikkäs media-alan ihminen. Nyt tulee brändäämään taas itsensä joksikin vtun tutkijaksi, mutta ei ole terveydenhuollon ammattilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä taisi olla kyse enemmän siitä, miten ihmisen minäkuva ja identiteetti rakentuu Suomessa verrattuna vaikkapa Aasian maihin. Kaikkialla ihmiset kohtaavat vastoinkäymisiä ja traumoja, mutta Suomessa monet rakentavat omaa minuuttaan korostaen sisäisiä tuntemuksiaan ja haavoittuvuuttaan. Tutkimuksista tiedetään, että jo fyysisen kivun kokemus muotoutuu tulkintojen ja ihmisen omien tunnetilojen kautta eli se ei ole suoraan riippuvainen kudosvaurio asteesta, eikä edes edellytä kudosvauriota (esim haamukipu). Mitenköhän haavoittuva minuus kokee psyykkisen kivun, siis kivun jota jokainen ihminen kokee toistuvasti elämässään? Jos sitä tulkitsee niin, että siitä tulee keskeinen osa omaa identiteettiä? Tuleeko ihmisestä riippuvainen omasta kivustaan?
Vierailija kirjoitti:
Itse puhun traumasta paljon, mutta nimenomaan sen kautta, mitä ne traumatisoivat asiat on, mitä on henkinen ja fyysinen väkivalta, miten uhri pääsee pois jne, jotta saisin auettua mahdollisimman montaa omien kokemusteni kautta. Sen lisäksi kävin vuosikaudet terapiassa, lukenut kirjoja ja olen tehnyt vapaa-ajallani paljon hermoston ja elämäntapojen parantamiseksi. Ja arvatkaa mitä? Elän upeaa elämää nyt kaiken tämän työn jälkeen. Olen terveessä, onnellisessa parisuhteessa, olen uralla, josta nautin, töiden jälkeen on energiaa harrastaa, olen kaikin puolin onnellinen ja tasapainoinen ihminen. Traumoista puhuminen ei ole heikkoutta. Asiosta hiljeneminen ja niiden kohtaamisen pelko ei ole sisua.
Toivon kaikille rohkeutta kohdata asiansa, etsiä niihin ratkaisuja ja aidosti tehdä asioita auttaakseen muitakin parantamaan elämänlaatuansa. Traumat eivät ole uskonto, vaan samalla tavalla kuin syöpä fysiologinen asia aivoissa ja kehossa. Sen voi joko paran
Tämä on paras! Niitä ihmisiä suututtaa, tosiaan, jotka haluavat päästä pois siitä uppoavasta suosta ja korjata itsensä samankaltaiseksi voittajaksi.
Koska nämä ihmisest jotka ovat käyneet terapiassa, ovat vahvempia eivätkä syytä itseään siitä, että heille on tapahtunut ikäviä, jopa hirveitä asioita, jotka jotkut pitävät normaalina toimintana. Siinä vaiheessa kun kerrot että sinulla on trauma, olet jo voittaja!
Aasiassa traumatisoituneet ihmiset hyppelevät suoraan junan alle muita piinaamasta, kyllä siellä on kunnollista!
Japanissa junan alle hyppääjiä ei noteerata mediassa mitenkään, niin yleistä se on. Junien myöhästymisen syynä on "tilapäinen häiriö" tms muuta ympäripyöreää. Seuratkaapa huviksenne miten usein tämä tulee vastaan matkoillanne...
Täällä ehkä jotkut piehtaroivat ongelmissaan liikaakin mutta meno on silti paljon tervepäisempää keskimäärin. Aasian maissa kamala työkulttuuri ja massapaine katkeroittavat ihan eri tavalla.