Jatkaako kaveruutta?

Kaveripiirissä on tapaus, josta en ota selkoo. Hän on burnout, pitkällä sairaslomalla, ei oo 5v ajan ollut työelämässä, myös autistinen (virallinen diagnoosi), taiteellinen, boheemi. 

Muuten mukava, mutta todella haastavan simppeli välillä, kun puhuu ihmisille. Tässä muutama esimerkki: 

Miks sä oot antanu lapsillesi nimet Aamu ja Ilta? Mistä mä muistan kumpi on kumpi? [Nimet muutettu, ei oo Aamu ja Ilta, mut pointin vuoksi.] Lapsillehan kuuluukin antaa nimeksi sellaiset jotka joku sekoileva random täti muistaa. 

Ei ojenna omaa lastaan, joka riehuu ja lääppii ja pudottaa ja rikkoo tavaroita. Eikä muut saa ojentaa, koska kasvatusmetodinsa on paras: antaa niiden olla mitä ovat. Eikä se kakara kuuntele kuitenkaan. 

Esittää todella henkilökohtaisia kysymyksiä ("Sairastaksä mitään vakavaa? Ai sellasta, eihän toi oo kuule mitään, MULLA on taas tätä ja sitä." / "Millä lempinimillä te kutsutte toisianne puolison kanssa? Hahahaha onpas tylsät lempinimet teillä.") ja yleensäkin pilkkaa vastauksia, esim. "Missäs kävitte lomalla? Ai siellä? Ihan paska paikka, meidän mökki on ihan paras mut ette pääse sinne hahahaha." 

Puolustaa kaikkia näpistelijöitä, varkaita, roskaajia ja rikollisiakin. "Niillä on varmaan ollut vaikea lapsuus." On joo, monella muullakin on ollut ja ihan kunnon kansalaisia niistä tuli silti, vaikkei isi tai äiti olleetkaan aina läsnä. 

Sit joinakin päivinä hän on ihan normaalin oloinen, sellainen joka ymmärtää olla melkein empaattinen mut vain melkein. Sit on niitä päiviä kun hän änkeää seuraan ja alkaa kirjaimellisesti itkeä asioista joita käsittelee terapiassa. Kiitti siis vaan että pilasit meidän juhlat varastamalla huomion. 

Nyt kun kirjoitin noi kaikki tähän niin tajusin että roskiin koko tyyppi. :)