Puolustusmenokysely: Persuihin jäänyt & rikastunut vain oikeistolaisin aines - Kokomuksesta oikealta ohi
Oikeistolaisten äänestäjien jääminen puolueeseen näkyy myös puolustusmenokyselyn tuloksissa
IS-kysely: Näin suomalaiset rahoittaisivat puolustusmenojen noston
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011324297.html
"IS-kysely: Ps:n kannattajilta kovin tuki uusille leikkauksille tutkimusjohtajalta ennustus seuraavasta hallituksesta
Ilta-Sanomien teettämän kyselyn perusteella selviää, että suomalaiset korottaisivat mieluummin veroja kuin leikkaisivat julkisista menoista tai ottaisivat velkaa rahoittaakseen kasvavat puolustusmenot.
IS:n kyselyn mukaan puolueiden kannattajien välillä on suuria eroja siinä, miten puolustusmenojen kasvattamiseen suhtaudutaan.
Kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajat ovat selvästi muiden puolueiden kannattajia valmiimpia sote-leikkauksiin.
Perussuomalaisten kannattajista jopa 51 prosenttia leikkaisi ensisijaisesti julkisia menoja. Kokoomuksen kannattajista 46 prosenttia olisi valmis leikkaamaan julkisista menoista.
Kokoomuksen kannattajista 19 prosenttia ja perussuomalaisten kannattajista 25 prosenttia korottaisi veroja puolustusmenojen rahoittamiseksi.
Molempien puolueiden kannattajista alle 10 prosenttia olisi valmis ottamaan lisää velkaa.
Rahkonen muistuttaa, että perussuomalaisten kannatus on puolittunut eduskuntavaalien jälkeen.
Hänen mukaansa oikeistolaisten äänestäjien jääminen puolueeseen näkyy myös kyselyn tuloksissa.
Tämä on se porukka, joka hyväksyy leikkaukset ja saksien heiluttelun. Soinilaiset ja vennamolaiset ainekset ovat virranneet Sdp:hen ja nukkuviin, Rahkonen arvioi.
Hänen mukaansa kyseessä on ikään kuin perussuomalaisten tynkä, joka menee kokoomuksesta oikealta ohi. Tällä linjalla perussuomalaisilla ei Rahkosen arvion mukaan ole asiaa suurten puolueiden joukkoon."
Saksien sijaan eilen SuomiAreenassa Teemu Keskisarjakin vaati jo vesuria hyvinvointivaltion leikkajaisiin, mm. eliitin veroetujen tai elinkeinielämän miljardituista ei maininnut muuta kuin oikeiston veropopulistina kirosi yleisesti veroja.
Persuihin on jääneet kovimmat koksupersut, joiden ideologia on kokoomuksen talousoikeistolaisuus ryyditettynä maahanmuuttovastaisuudella.
Eli maahanmuuttajat, köyhät, työttömät, matalatuloiset, duunarit, ay-liike, hyvinvointivaltio, julkiset peruspalvelut ja verot ovat vihollisia.
Tällaisten arvojen kannattajia ei montaa prosenttia löydy, ehkä 3-5 %, jolla Purran koksupersut kisaa jatkossa pienporvaripuolueiden äänikuninkuudesta RKP:n ja KD:n kanssa.
Kommentit (2)
Ay-liike ja vasemmistopuolueet ovat useasti ehdottaneet työnantaja- ja ammattiyhdistysliikkeille veroja (institutionaalisten sijoittajien 5% lähdevero verotuotto 400-600 milj.€ vuodessa). Oikeisto ei ole siihen vielä suostunut.
Listaamattomien yritysten 7,5% osinkoveroedun poisto tuottaisi noin 800-1000 milj.€ verotuottoja vuodessa.
Yritys- ja elinkeinotukien perkaus noin 500-1000 milj.€ verotuotot vuodessa.
Pörriäisten Kelamaksujen poisto noin 150 milj.€ verorahan säästö vuosittain.
Palkansaajien työn ja kulutuksen verotus on saatu niin tappiin, tällä kaudella ja tänä vuonna korkeimmaksi 10-vuoteen EVA:n mukaan, joten niitä ei missään tapauksessa yhtään ylemmäs, alemmas jos se tässä nykyisessä velanotossa ja puolustusmenojen kurimuksessa olisi mahdollista.
Ostovoima ja kotimaan kysyntä on alasajettu näillä toimilla ja yritysten ahneusinflaatiolla (greedflation), joka on Suomessa ollut yksi euroalueen ja Euroopan korkeimmista, 2,5 kertainen EU-keskitasoon verrattuna. Tästä syystä konkurssien määrät korkeimmat 2000-luvulla ja työttömyys- sekä työllisyyskehitys Euroopan huonoimmat velanoton ohella.
"Rahkonen kiinnittää huomiota siihen, että keskustan kannattajista 42 prosenttia korottaisi ensisijaisesti veroja. Lisäleikkauksia esimerkiksi sote-palveluihin kannattaa vain 10 prosenttia keskustan äänestäjistä ja lisää velkaa ottaisi 17 prosenttia.
Vasemmistoliiton ja Sdp:n kannattajista yli puolet korottaisi ensisijaisesti veroja. Sdp:n ja vasemmistoliiton kannattajista vain pari prosenttia kannattaa leikkauksia ensisijaisena vaihtoehtona.
Tässä voisi spekuloida jopa mahdollisuutta punamultayhteistyöhön. Jos vasemmistopuolueiden ja keskustan näkemykset isoissa kysymyksissä kohtaavat, en pitäisi mahdottomana, että siellä viriteltäisiin punamullan paluuta."
Ellei Suomeen saada ei-porvarillista hallitusta SDP +30%, vas +10, vihr +10%, seuraavaksi paras vaihtoehto Suomen hyvinvointivaltion säilymiseksi olisi punamultahallitus. Toinen oikeistohallitus olisi täystuho ja samaa olisi myös kokoomuksen mikana olo seuraavassa hallituksessa.