IS: Suomalainen pokeriammattilainen voitti kerralla 292 000 euroa - elää nuukasti eikä suosittele pokeri kenellekkään

Tero Laurila, 40-vuotias kouvolalainen pokeriammattilainen, voitti 292 000 euroa Irish Open -turnauksessa. Hän ei juhlinut, vaan meni nukkumaan. Laurila kertoo olleensa urheilutaustainen, mutta korona sai hänet palaamaan pokeriin vakavasti ja tekemään siitä ammatin. Hän kiertää ympäri maailmaa turnauksissa ja sanoo elävänsä kurinalaisesti: ei alkoholia, ei nähtävyyksiä, ei tuhlailua. Laurilan mukaan pokeri on kovaa työtä ja opiskelua, ja hän neuvoo nuoria miehiä olemaan ryhtymättä ammattilaisiksi, ellei taustatukea ja henkistä kanttia ole kunnossa.

Tässä se taas on - suomalainen miesikoni, joka istuu hiljaa, välttelee tunteita ja elää vailla juuria. Elää lentokentiltä käsin, ei näe nähtävyyksiä, ei käytä rahojaan mihinkään muuhun kuin korttipöytiin. Ja silti tämä elämäntapa esitetään jotenkin ihailtavana? Koko artikkeli on yksi suuri pokerin normalisointi, jossa reaalimaailman yhteydet katkeavat. Missä ovat vastuut, ihmissuhteet, yhteisö?

Jos joku "ei suosittele" uraansa kenellekään, eikö se kerro kaiken oleellisen? Ja miksi pokerista puhutaan kuin tieteestä - "matemaattinen malli", "strateginen peli" - kun kyse on kuitenkin siitä, että joku voittaa ja tuhannet muut häviää. Ja se, että suomalaiset ovat aina humalassa pelipöydässä, kuitataan vain vitsillä.

Onko tämä todella se malli, jonka haluamme näyttää nuorille - että menestys on yksin elämistä ja yötä myöten ruudun tuijottamista korttien perässä?