Lue keskustelun säännöt.
Valvoskelin viime yön ja tulin siihen tulokseen,
20.09.2008 |
että nyt riitti miehen kanssa yhteiselo. En jaksa enää olla yhdessä ihmisen kanssa, jolle joka viikko kuukaudesta toiseen tulee aina ensimmäisenä ystävät, saunaillat, kaljoittelu. Työpäivinä on väsynyt ja vihamielinen, sitten kun tulee viikonloppu, alkaa viheltely ja mies häipyy kuin pieru saharaan ystävien kera. Tulee kyllä yöksi kotiin. Mutta en halua enää tällaista. Olen koettanut sanoa asiasta, että haluaisin miehenkin keskittyvän enemmän minuunkin, mutta ei se ilmeisesti halua. Seksi kelpaa ja sitä pitää kiireellä saada ennen viikonloppua. Viimeksi kun miestä panetti, se yritti väkisin nukuttaa päiväunille yli 4-vuotiasta lastamme. Huusi ja raivosi lapselle ja paiskoi ovia, kun lapsi ei vaan saanut unen päästä kiinni. Miten joku voi keskittyä omiin haluihin noin paljon, että lapsenkin täytyy siitä kärsiä?! Ja tuo kaljoittelu, kuka ihme haluaa tuollaista mallia edes näyttää omille lapsille. Että se nautinnollinen vapaa ei ala ennen kuin on sihautettu tölkki auki. Muu rentoutuminen on teeskentelyä ja janojuomaksi ei missään tapauksessa IKINÄ käy vesi.
Olen ajatellut, että lapset muuttaisivat itsekeskeistä käytöstä vähän yhteisöllisempään suuntaan, mutta eipä se näytä niin menevän. Mies saa kotona seksiä (vähentynyt on kyllä viime aikoina), hoidan kaikki asiat hänen puolestaan mitä voin, on lämmin ruoka joka päivä, puilla lämmitetty asunto, puhtaat vaatteet harrastusasuja myöten, laskuista ei tarvitse huolehtia eikä miettiä koskaan että muistinkohan se oman puhelinlaskuni. Mies touhuaa lasten kanssa ja minä olen aina kotona. Jos mies haluaa yllättäen lähteä jonnekin, se lähtee tai jos ovat ulkona, tuo lapset sisälle ja menee omiin hommiinsa jos en ehdi ulos. Olen siis aina saatavilla.
Parisuhdetta meillä ei kai enää olekaan ollut vuoteen pariin, jos ei pelkkää seksiä lasketa. Emme suutele, koskettele toisiamme, kun miestä haluttaa se ilmaisee sen kouraisemalla takapuolesta tai rinnoista. Emme istu sohvalla vierekkäin katsellen elokuvia, emme nuku edes samassa sängyssä.
Noh, anyway, ajattelin jahka mies tuolta sängyn pohjalta heräilee illanviettonsa jäljiltä, kerron että en pidä hänestä enää enkä halua jatkaa yhdessä.
Itselläkin on vain miettimisessä, että mihin suuntaan tästä lähtee. Jos eroaa, tulee välimatkaa väkisinkin, kun asumme nyt syrjässä. Mistä tämän prosessin aloittaa, hommaako ensin asunnon ja katsoo sitten, mitä tekee... Hmm...
Kommentit (14)
odotatko vielä, että onko sanat tehonneet?
Minua on neuvottu näin, "hommaa oma elämä, mene ja tule lasten kanssa ja anna miehen olla rauhassa, ei teidän aina tarvitse yhdessä roikkua". Mutta eihän kukaan voi noin elää? Mitä tekee parisuhteella, jos se ei ole asioiden jakamista edes joskus? En kerta kaikkiaan hyväksy enää sitä, että tehdään yhdessä lapset ja sitten mies sysää perusvastuun naiselle ja itse juoksee miten haluaa ja missä haluaa, saatikka ettei enää ole normaalia pariskunnan läheisyyttä.
En usko, että edes rakastan miestäni enää, en ainakaan pidä hänestä yhtään tällä hetkellä.
Luulisin, että myös minun miehelläni olisi helpompaa ilman minua ja lapsiakin, vaikka se heitä rakastaakin yli kaiken. Mutta kun ei rakasta sitä vastuuta. Jos tehdään vaikka niin, että lähden jonnekin, mies jää huolehtimaan lapsista, AINA se vie lapset anopille eli ei ota vastuuta kuitenkaan.
Suurimman ongelman tässä asiassa aiheuttaa se, että odotamme "taas" lasta. Miten tulen selviämään, jos nyt lähden. Mihin esim. lapset saa synnytyksen ajaksi jne... ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei se ole parisuhde. Tuo on jonkun katkeran neuvo, joka ei ymmärrä, että ihmisillä on oikeus hyvään parisuhteeseen.
Minullakin on mies, joka lähinnä kohtelee minua piikana, lastenhoitajana ja reikänä. Siinä ne minun roolini. Ei hän kuuntele eikä edes juttele. Ja saa kauheat raivarit, jos kerran kuussa haluan käydä yksin jossain esim. kaupungilla.
Minäkin vihaan miestäni ihan valtavasti. Mutta samalla myös rakastan.
Minä hölmö lupasin lisäaikaa vuoden loppuun, joten siihen asti on kestettävä. mekin odotamme taas lasta...jee...joten ymmärrän ongelmasi OIKEIN HYVIN. ja minulla on opinnotkin kesken, joten en todellakaan tiedä, miten selviän taloudellisesti.
Lapsi sai alkunsa kyllä ihan vahingossa, mutta on minulle toki tervetullut. Mutta minua inhottaa, kun mies ystäviensä kanssa naureskelee ääneen, että "Meillepä sattui tällainen vahinko, hahahahaha". Kuinka kukaan viitsii sanoa sellaista ääneen?
Olisi joskus ollut kiva olla raskaana mukavalle miehelle. Nyt esim. mieheni saa ihan pultit, jos raskauden takia olen väsynyt ja haluan levätä. Alkuraskaudesta voin pahoin vuorokauden ympäri, laihduin 7kg ja olo oli tosi heikko. Mieheni vain motkotti minulle "Kuule, on täällä muutkin väsyneitä!"
Meillä on ihan sama -mieheni rakastaa lapsia, mutta ei halua puuhata heidän kanssaan mitään. Jos on pakko olla lasten kanssa niin pakenee anoppilaan, jättää lapset anopin hoidettavaksi ja menee sielläkin tietokoneelle! (tekee sen myös, jos olen itse mukana anoppilassa...rasittavaa)
Olisikos mahdollista, että sinä ja lapset jäätte nykyiseen, ja mies muuttaisi erilleen? Helpompaa lapsille. Tietysti olettaen, että lapset jää sinulle.
Erotilanteessa moni mies "kiinnostuu" lasten huollosta ihan hankaloittaakseen asioita, vaikka tietää itsekin ettei käytännössä pärjäisi. Miten voisikaan, jos mitään otetta lapsiin ei ole normaalistikaan!
Loppujen lopuksi:mikä muuttuisi, jos miehesi jo nyt elää kuin sinkkumies menemällä miten haluaa ja jättäen sinulle hommat kuin YH:lle ikään?
Kyllä sinä selviät jos olet vakasti päättänyt eron: kaikki järjestyy aikanaan!
=jätä se sika, ansaitset parempaa.
Jälkiviisasta tosin, mutta miksi olet hankkiutunut vielä raskaaksi tuolle miehelle? Miten tuollainen vahinko oikein pääsee tapahtumaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että kun mies ottaa lapset luokseen vuorollaan, sinäkin saat vapaita viikonloppuja. Tsemppiä! Hyviä miehiä on oikeasti olemassa. Tuollaiseen ei tarvitse alistua!!!
Lapsi on nyt puolitoistavuotias ja parisuhde on täysin pilalla. Ennen lapsen syntymääkin meni aika heikosti, mutta jotenkin naiivisti luulin että lapsen tulo muutttaisi tilanteen ja lähentäisi mua ja miestäni...
Meillä ei ole ollut seksiä n. puoleen vuoteen, miestä ei kiinnosta koko homma. Istuu mieluiten kaikki illat tietokoneella yömyöhään asti ja aamuisin nukkuu pitkään. Nyt tätä kirjoittaessani on vieläkin nukkumassa! Itse mm. kävin jo jumpassa ja laitoin lapsemme päiväunille. Mies siis elää täysin omaa rytmiään musta ja lapsesta välittämättä. Lapsen kylläjoskus hakee päiväkodista mutta muuten ei puuhaile hänen kanssaan oikeastaan mitään. Eikä ole myöskään ostanut lapselle ikinä yhtäkään vaatetta tai lelua, muutaman kerran vaippoja:-(
Mun itsetunto on laskenut niin alas että ei ikinä varmasti enää palaa normaaliksi. Oon laihtunut raskauden jälkeen nopeasti ennalleni, pidän huolta ulkonäöstäni ja esim. töissä miehet viihtyvät seurassani. Mutta mitä tekee oma mies: ei yhtään himoitse, ei halaa eikä osta lahjoja. Mitään emme myöskään tee perheen kanssa yhdessä, minä ja tyttömme liikumme kahdestaan ja tapaamme kavereitani. Oon nyt pikkuhiljaa sitä mieltä et ero on kyl ainoa ratkaisu, ei tästä jutustamme tuu enää mitään. Mies ei viihdy kanssani enkä minä hänen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja aion ottaa eron, en aio tuhlata elämääni jonkun typeryksen palvelijana, kun hommasta ei edes makseta. Tee sinäkin niin, mies nähtävästi etsii jotain jännittäväämpää netistä eikä osaa arvostaa nykyistä.
Tälläkään hetkellä en tiedä missä mies on, lähti eilen suoraan töistä juhlimaan, ja kännykkä on ollut poissa päältä aamun. Tällaista käytöstä on ollut miehen puolelta jo noin vuoden, ja viime kuukausina olen saanut tarpeekseni. Vähintään kaksi kertaa viikossa käy ryyppäämässä, mitään ei tehdä yhdessä, koska meillä on ihan eri mielenkiinnon kohteet elämässä.
Tässä odottelen, ja etsin kämppää itselleni (koska lapsia ei onneksi ole)...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä poika on reilu kuukauden ja sairaalasta pääsyn jälkeen parina ekana päivänä mies auttoi pojan ja eläinten hoidossa,mutta nyt kun arki on tasaantunut on miehelle auttamiseni erittäin hankalaa. Kotona ollessa mies vain istuu tietokoneella eikä tee elettäkään jos poika itkee. Töissä käymisen lisäksi mieheni lähtee joka päivä joko kaljalle,kahville tai muuten vaan jonkun kaverinsa luokse, liikaa pyydetty että olisi edes päivän meidän kanssa kotona. Meillä minä siivoan eläinten (miehen koira ja omat 2 kissaa), lapsen, omat sekä vielä mieheni sotkut,mies ei tee elettäkään auttakseen,tuntuu että sotkee vaan entistä enemmän. Kun pyydän miestäni edes pitämään poikaa sylissä että saisin syödä kerrankin lämmintä ruokaa niin sekin pitää tehä naama norsun v*tulla. Mies suuttuu jos sanon ettei hän auta yhtään ja vetoaa monen vuoden takaisiin asioihin,riidan jälkeen mies ei ole koskaan kykeneväinen keskustelemaan asioista vaan ne jätetään siihen,eli riitoja ei koskaan puhuta selviksi. Seksiä meillä ei ole ollut n. puoleen vuoteen ollenkaan. Mieheni ei ymmärrä että olen väsynyt enkä yksinkertaisesti jaksa hoitaa kaikkea yksin,eikä hän ymmärrä että minäkin haluaisin joskus käydä yksin jossain. Olisi helpottavaa vaihtelua päästä käymään ilman kauheita tavara määriä jossain,saisin kuunnella autossa hieman kovemmalla musiikkia tai saisin istua kaverini luona ihan rauhassa ilman viiden kilon painoista pötkylää sylissä pitäen. Olen miettinyt eroa päivittäin. Rakastan kuitenkin miestäni vaikka päivittäin vihaan häntä yli kaiken. Olen myös miettinyt paljon onko yhdessä oleminen parempaa pojalleni, koska hän kai tarvitsee kuitenkin jonkinlaisen miehen mallin että voi itse kasvaa mieheksi,vai olenko ihan hakoteillä ? -MJ-
Oikeastiko ne miehet voi muuttua noin paljon??? Vai ovatko aina olleet samanlaisia, tilanne huomataan vasta myöhemmin. Tässähän alkaa jo itseäkin pelottamaan jos omakin mies muuttuisi noin paljon. Ainakin tällä hetkellä ollaan ihan tasa-arvoisia perheenjäseniä ja hoidetaan koko tämä homma yhdessä. Minulla ehkä on ollut hyvä että ennen aviomiestäni olen kokeillut monta huonoa miestä ;) Eli tuli nähtyä juuri näitä ihme tyyppejä jotka hyvinkin helposti jättivät kaikki hommat minun vastuulle ja esileikiksi riitti pyllyn kouraisu ja sitten ihmettelivät kun ei oikein p...ua herunut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
enkä uskonut itse koskaan noin käyvän meille.
Mutta. Asuimmey kanssa yli 10 vuotta ulkomailla, useita komennuksia ja lapsia syntyi kaksi tänä aikana. Hoidin kodin pyörityksen yksin mutta koska kaikki oli uutta ja ihmeellistä en ehtinyt leipääntyä. Mies matkusti ja edusti paljon.Mutta kun viimeisessä kohdemaassa menin itsekin töihin huomasin että olimme ajautuneet tilanteeseen jossa edelleen hoidin sekä kodin että työni, miehellä aina "väsy" tai rasittava työ.
Muutimme puoli vuotta sitten Suomeen miehen tahdosta ja nyt ei miestä juuri näy, aina jossain kaljalla kavereiden kanssa "kun eihän mulla ole ollut omaa elämää 10 vuoteen"....ihan kuin mulla olisi ollut jotain enemmän.
Jos pyydän lasta hoitamaan niin anoppilaan lapset päätyvät samantien ja mies johonkin omiin menoihin.
Mä olen aivan kypsä miestä joka ei sitten kasvanutkaan koskaan irti kavereista vaikka muuten on vastuullinen ja fiksu. Enkä todella tiedä mitä tehdä, asiasta ei saa puhua koska mä vaan kyttään.
Mutta siinä vaiheessa kun ollaan vielä kahden eikä lapsia ole, asiat ovat kuitenkin ihan erilaisia. Molemmilla on enemmän sitä "omaa aikaa", aikaa vain toisille ja seksiäkin voi harrastaa kotona, kun siltä tuntuu. Ja jos mies onkin laiskahko, niin ei sitä puoliso niin huomaa, kun on kuitenkin aikaa poimia niitä sukkia ja miehen sotkuja.
Sitten kun vauva tulee taloon, naisen kaikki aika alkaakin mennä ainakin alussa vauvan kanssa ja muutoksiin tottumiseen. Enää ei pääsekään yksin vaan se pötkö on aina mukana ja minne vaanhan ei voi vauvan kanssa mennä. Harrastukset jää, jos on sellaisia kuten kuntosali, uiminen yms. Nainen kuitenkin sopeutuu varmaan helpommin näihin luopumisiin, koska imetys ja muu sellainen on automaattisesti naisen vastuulla, miehen käydessä työssä.
Mies taas... Luulee että kaikki on ennallaan. Seksiä pitää saada silloin kun haluttaa, harrastukset täytyy saada pitää työn vastapainoksi, eihän kavereita "hylätä", ennenkin oli aina paikat siistit jne. Tästäpä ne ensimmäiset ristiriidat sitten tuleekin. Kun mies on vain niin putkinäköinen, ettei tajua että enää ei olla vain kahden, vaan on kolmaskin henkilö olemassa johon se huomio täytyy pääasiassa kuitenkin kiinnittää.
Sitten aikaa kuluu. Asiat tasoittuu. Nainen pyörii kotiäitinä, kun ei halua luopua "hyvän äidin" myytistä ja viedä lasta hoitoon. Miehen silmissä nainen vain makaa kotona ja on siis velvollinen hoitamaan miehen sotkut ja asiat. Ja kun nainen on aina kotona, niin mitä vastapainoa sitä mihinkään tarvitsee. Aina voi lähteä lasten kanssa jonnekin, jos seinät kaatuu päälle. Mies taas ei pääse kuin vapaa-aikana menemään, kun työ estää. Systeemiin tottuu jollain tapaa ja mitä sitten tapahtuu. Miehen mielestä voisi ihan hyvin tässä vaiheessa tekaista sen sisaruksen lapselle, ettei yksin tarvitse kasvaa. Kuukausia asiaa pyöritellään, nainen alkaa nähdä kasvavia vatsoja ja pieniä, suloisia kääröjä joka paikassa. Vauvakuume alkaa sykähdellä ja sitten ei enää muistetakaan, että mies ei oikeastaan halua muuta kuin lisääntyä ja osoittaa ilmeisesti muille, että täältä kutia palaa ja lapsia saadaan aikaan. Vastuu ei niinkään kiinnosta ja johan mies vastaa omasta työssä käynnistään ja tätä kautta perheen elannosta.
Ja piiri pieni pyörii................
Oikeastiko ne miehet voi muuttua noin paljon??? Vai ovatko aina olleet samanlaisia, tilanne huomataan vasta myöhemmin. Tässähän alkaa jo itseäkin pelottamaan jos omakin mies muuttuisi noin paljon. Ainakin tällä hetkellä ollaan ihan tasa-arvoisia perheenjäseniä ja hoidetaan koko tämä homma yhdessä. Minulla ehkä on ollut hyvä että ennen aviomiestäni olen kokeillut monta huonoa miestä ;) Eli tuli nähtyä juuri näitä ihme tyyppejä jotka hyvinkin helposti jättivät kaikki hommat minun vastuulle ja esileikiksi riitti pyllyn kouraisu ja sitten ihmettelivät kun ei oikein p...ua herunut...
Paitsi että kavereiden kanssa luuhaamisen sijasta mieheni haluaa pelata tietokonelepelejä ja olla 100% ajastaan tietokoneella.
MITÄÄN fyysistä läheisyyttä ei ole, mutta kun herran tekee mieli, niin tulee pökkimään pyllyäni ja sanoo "kulta, nyt himottaa". sitten se on 2 minuutissa ohi ja mies pakenee heti tietokoneelle uudestaan, tai katsomaan formuloita. ei mitään esileikkejä, ei mitään rakkautta jälkeenpäin.
Meilläkin 4- ja 1-vuotiaat. heidän puolesta tuntuu kurjalta. Mutta avioeroon olen minäkin päätynyt, päädyin jo heinäkuussa. Kerroin myös miehelleni, hän lupasi parantaa tapansa...mutta taisi unohtaa sen heti lupauksen annettuaan.
Eniten inhottaa juuri tuo raivoaminen ja äksyily lapsille.
Rakastan miestäni, hän on muuten hieno ja upea ihminen, mutta ei ole oikein kasvanut aikuiseksi. eikä osaa rakastaa minua. Uskon, että hänkin on onnellisempi ilman minua.
Saat täydet sympatiani, tiedän, että tilanne on raastava. ja minusta ainakin tuntuu, että olen kamalan itsekäs ihminen, kun haluaisin itsekin olla onnellinen.