Vesijuoksu! Harrastaako kukaan sitä?
Kertokaa, haluaisin aloittaa ko. harrastuksen. Olen täysin rapakunnossa..
Kommentit (7)
Siinä on yksi vika: se on tosi tylsää : ) Mutta silti käyn innokkaasti ja aina ihan odotan pääseväni sinne.
Vesijuoksu on tehokasta jos juoksee tehokkaasti. Useimmat juoksijat uimahallissa ottavat tosi rauhallisesti, tekevät vähän kävelyliikkeitä ja juttelevat keskenään. Kerran kuulin yhden vesijuoksijan mankuvan, että hänelle tuli kylmä! Sen verran pitää rivakkuutta liikkeissä olla, että tulee lämmin : ) ja vähän hengästyttää vaikkei siellä altaassa hiki tulekaan. Kuvittele olevasi tv-sarjojen supernaisetsivä, joka juoksee pahista kiinni laajalla varastoalueella ja ota siitä hieman hidastettu otos, niin hyvä tulee!
Käyn kerran viikossa ja juoksen kerrallaan puoli tuntia. Aika saisi olla pitempi, mutten millään ehdi olla kauempaa. Kahtena ekana kertana juoksin vain 15 minuuttia. Käyn lopuksi lämpimässä altaassa ja venyttelen jalat perusteellisesti ja roikuttelen itseäni tangon varassa, niin että selkäkin venyy. Minulle ei ole kertaakaan tullut lihakset kipeiksi, vaikka siitä kuulin varoituksia. (Toisaalta käyn myös jumppaamassa, niin etten lähtenytkään kylmiltäni.)
Juoksuasento saa olla melko pysty. Kädet tikkaavat sivulla niin kuin nopeassa juoksussa ja sormia pidetään vähän koukussa - näin käsillekin tulee vähän työtä. Uimaliikkeitä ei käsill ole tarkoitus tehdä. Jaloilla sitten juostaan jalkaterät kohtalaisen rentoina ja niin, että jalka menee pitkälle taakse. Minusta jaloilla on hyvä tehdä tasaista, vähän kuin pyörivää liikettä (ei kuitenkaan polkupyörän polkemista).
Luulin aluksi, että vesijuoksua harrastetaan ohjatuissa ryhmissä, mutta ei se ihan niinkään taida olla?! Sinne vaan uimahalliin kuntouimareiden sekaan juoksemaan, niinkö? :)
Onkohan mahdollista saada joku ohjaaja ekaksi kerraksi? Ap
Tosin ainakin meidän uimahalleissa vesijuoksijoille on osoitettu oma rata. Ei siinä ohjaajaa tarvita. Voithan tietysti kysyä uimahallista, onko siellä mitään opastusta. Meidän uimahallissa kai suunniteltiin aloitusryhmää, mutta en ole huomannut että sellaista olisi sitten järjestetty. Ja uimahalleissa on siis niitä vöitä ilmaiseksi käytettävissä.
kuntouimareiden sekaan ei pidä mennä, koska se aiheuttaa vain ruuhkan, sillä vesijuoksu on niin hidasta uintiin nähden.
hyvän tavan mukaista on myös se, että vesijuoksussa edetään peräkkäin eikä vierekkäin, näin kaikkien on kiva käyttää rataa. Toisinaan näkee vesijuoksioita neljä rinnan kun täytyy keskustella kavereiden kanssa päivän ruokalistasta, se on kurjaa, kun vastaan tulijoiden täytyy sitten puikkelehtia jostakin väleistä ja saa vielä osakseen tuohtuneita katseita.
Ja se on totta, että vesijuoksu on just niin tehokasta, kuinka tehokkaasti sen tekee. Moni luulee mummojen lajiksi, koska uimahallissa näkee niitä juoruilevia, lilluttelevia mummoja vesijuoksuvyöt päällä, mutta tehoja on halutessa mahdollisuus saada. Jos aloitat juoksun yksin, lue ohjeet hyvin. Ainakin täällä on altaan reunalla ohjevihkonen.
ja kivaa ja tehokasta on