Oikeustieteelliseen hakijat: 200 sivua ja kolme päivää = itku ja valitus! Amk-opiskelijat: 700 sivua ja kaksi päivää = OK. 😂😂😂😂
Ammattikorkeakoulussa oli ihan normaalia, että välillä tentin lisämateriaali saatiin vasta perjantaina iltapäivästä ja maanantaina tentti alkoi 7.30 tai 8.00 riippuen siitä oliko tentin suorittamiseen aikaa 2,5 vai kaksi tuntia.
Tuohan on ihan lukemiskysymys vain, ei siinä itku auta yhtään.
Luin ja ymmärsin perjantai-illan, lauantain, sunnuntain ja maanantai-aamun aikana koko 700 sivun nivaskan niin hyvin, että tentti meni läpi.
Lisäksi oli varsinainen tunneilla saatu materiaali ja muistiinpanot lukukauden ajalta. Mikään ulkoa pänttääminen ei riittänyt, koska asiat piti myös ymmärtää ja tentti mittasi nimenomaan asioiden ymmärtämistä ja opiskelijan soveltamistaitoa.
Viikonlopun aikana piti tietysti tehdä myös muiden aineiden pakolliset tehtävät, joihin meni noin 8 tuntia. Muuten ei olisi ollut asiaa näiden kurssien tenttitilaisuuteen. Kyllä lukio oli lasten leikkiä ammattikorkeakouluun verrattuna eikä lukio todellakaan valmista opiskelemaan amk-tasoisesti.
Onko se nyt vain niin, että oikeustieteelliseen hakijat ovat ns. kermaperseperheistä eivätkä ole tottuneet yhtään näkemään vaivaa? Ja sitten kun elämän ensimmäisen kerran pitäisi valmistautua yhteen ainoaan kokeeseen, ollaan heti itkemässä ja valittamassa ääneen.
Muutenkin herää kysymys, että kannattaako sellaisen henkilön joka ei kykene sisäistämään 200 sivua kahdessa päivässä, edes hakea korkeakouluun?
Kommentit (5)
Miksi AMK:ta pidetään korkeakouluna kun se on vain amis+?
Tasoero yliopiston ja AMK:n välillä on aika iso. Ei noita voi oikein verrata.
🇺🇦🇮🇱
200 sivua tieteellistä tekstiä vs. 700 sivua sarjakuvia
Tentti meni läpi ammattikorkeasaaressa vs. sait Helsingin yliopiston kilpailluimman opiskelupaikan. Noiden välillä on melko iso ero.
Kyseessä on vasta pääsykoe ensinnäkin. Ja toiseksi, ehkä hieman haastavampaa sisältöä