Ylioppilas tms. juhlat, tyjensittekö eteisen hengarikaapin vieraille? KIIRE
Meillä valmistujaisjuhlat vasta huomenna sunnutaina ja nyt mietin, että vieläkö ihmiset käyttävät takkeja, tai onko heillä jotain muuta laukkua tms. mitä haluavat jättää eteiseen. Meillä on siinä vain yksi naulakko hengareineen, joten pitäisikö se tyhjentää, että vieraiden takit mahtuvat?
Meillä on ollut tähän mennessä vain yhdet juhlat. Ne olivat jouluna, jolloin tietysti tein näin. Mutta entä näin kesällä?
Kommentit (49)
Miksi antaisin vieraiden tunkea vaatteitaan meidän komeroihin? Sitä varten otetaan henkarivaatteille tarkoitettu rekki pyykkihuoneesta ja saavat ripustaa päällysvaatteensa siihen. Toive tietysti näillä keleillä on se, että jätetään ne takit autoon, eteisessä menee tilaa kuitenkin ylimääräisille kenkätelineille, kun meille ei tulla kengät jalassa pilaamaan parkettia. Kävin jyskistä hakemasa tiikeritossuja niitä varten, joilla ei ole omia tossuja mukana.
Vierailija kirjoitti:
Mee nyt perseeseen sen hengaris kanssa, tollo!
Jos sulla on lapsi kirjoittanut ylioppilaaksi, on varmaan perinyt älynsä muualta🤦
Näähän on just näitä maalaisjärki asioita joita hyvin älykkäät eivät hoksaa. Ap voi olla vaikka miten älykäs muttei käytännönläheinen.
Tyhjennä naulakko ja juhlissa ollaan aina kengät jalassa. Joku voi haluta vaihtaa korkkarit jalkaan vasta eteisessä, voisi olla hyvä jos eteisessä olisi tuoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mee nyt perseeseen sen hengaris kanssa, tollo!
Jos sulla on lapsi kirjoittanut ylioppilaaksi, on varmaan perinyt älynsä muualta🤦
Näähän on just näitä maalaisjärki asioita joita hyvin älykkäät eivät hoksaa. Ap voi olla vaikka miten älykäs muttei käytännönläheinen.
No jaa. Kyllä ihminen joka kysyy että käyttääkö ihmiset nykyään vielä takkeja taitaa olla tyhmä kuin saapas.
Vierailija kirjoitti:
Rai 😎🍺👴🏻
Painu sinä nyt helvettiin täältä puppapaskojasi jauhamaan.

Hajamielinen professori ei kyttäile ympäristöään ja saattaa unohtaa päällystakin.
Tyhjensin henkarinaulakon. Joillakin vieraista oli takki mukana. Osa vieraista oli kengät jalassa ja osa otti pois. Itse siivosin kenkätelineen ja naulakon, että olisivat siistinnäköiset juhlissa, vaikka ei olisi käyttöä ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rai 😎🍺👴🏻
Painu sinä nyt helvettiin täältä puppapaskojasi jauhamaan.
Hipheii 🥳
Tää yö nyt ollaan vaan ja hengaillaan🎵🎵
Terv. Ap:n hengarit
Eikö hengarikaapissa juuri pidäkin hengailla?
Vierailija kirjoitti:
Eikö hengarikaapissa juuri pidäkin hengailla?
Kyllä. Tämä on vaihtoehto homokaapille, jossa voi taasen homoilla.
Toiset sieltä tulevat ulos, toiset eivät...
Vierailija kirjoitti:
Kiitos asiallisille vastaajille.
Saa laittaa lisää kokemuksia tän päivän juhlista.
Esim. tuleeko vieraat kengät jalassa sisälle vai riisuvatko eteiseen?
Pitäsikö siihenkin tyhjentää kenkäteline?
Ap
Millainen lattiamateriaali teillä on? Itse en ainakaan haluaisi vieraita kengät jalassa parketille, ainakaan korkokengillä.
Meilläpäs onkin kengurukaappi!
Ihan oma kaappi Kengulle ja Ruulle🥰
G henkari-sanaan taitaa tulla alkuperästä: engl. hangar. Outoa, että joku veti siitäkin herneen nenään.
Henkari on nykysuomen sanakirjan mukaan arkikieltä, ei siis kirjakieltä tai yleiskieltä. Vaateripustin siis kirjakielellä.
Tyhjennän ihmeessä naulakko, ei kait se muutenkaan mukava täyden näköisenä ole. Vaatekaappi on erikseen. Kengät kuuluvat juhla-asuun, ja jäävät siis jalkaan.
Vierailija kirjoitti:
Mitä vatun tiikeritossuja😂😂😂😂😂?
Sellaset ihanan pehmeät tossut, joissa on tiikeriraitoja.
Vierailija kirjoitti:
Tyhjensin lentokenttämme läntisen kiitoradan hangaarit vieraittemme lentokoneille.
T. Pehr-Eric Storkickel
😂🤣
Ap, tässä sulle vinkki ratkaisujen tekoon elämässä: Jos mietit, pitääkö jotain tehdä vai jättää tekemättä, mieti molempien seuraukset. Esim. tässä naulakkotapauksessa, jos et tyhjennä naulakkoa, vieraat eivät löydä mahdollisille takeille paikkaa. Jos tyhjennät naulakon, vieraiden takeille on paikka. Jos tyhjennät naulakon, mutta vierailla ei ole takkeja, ei tapahdu mitään. Johtopäätös: tyhjennä naulakko.