Mielipiteesi pitsa perjantain viettämisestä, jos laihiksella?
Kilon laihtunut tässä 2vko sisään. Ihan hyvä tahti mielestäni ja näillä liikuntatottumuksilla kesän aikana tavoite täyttyy, 77kg.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Syö sitä pizzaa vähemmän kuin yleensä, esim. puolet tavanomaisesta määrästä, ja salaattia lisäksi niin, että tulet kylläiseksi.
Syön pitsan kahdessa osassa. Puolikas pitsa n 770kcal, eli aika runsaasti. Mutta välillä pitää syödä vähän reilummin ettei keho mene säästöliekille.
Eihän pizza ole mitenkään epäterveellistä, jos sitä ei lastaa täyteen jotain pepperonia ja triplajuustoa.
Kilon laihtumista ei vielä voi edes oikeasti huomata. Se menee ihan vain kevyeen nestetasapainon vaihteluväliin. Käyt kerran isolla pissalla ja se tekee jo tuon. Ei tarkoita, ettetkö olisi laihtunut kuitenkaan. Tiettyyn rajaan asti voi myös tiputtaa rasvaa ja kasvattaa lihasta samalla, jolloin paino saattaa jopa nousta, vaikka kehonkoostumus paranee.
Yhdellä pitsaperjantailla ei ole väliä, jos esimerkiksi viikon tarkkailujaksolla kalorit pysyvät negatiivisena. Kilo rasvaa on karkeasti n. 7000kcal. Sen verran tulee olla energiavajetta siis. Kilo viikossa tarkoittaisi ~1000kcal per päivä energiavajetta. Jos peruskulutus on ~2000kcal, niin päivässä voi syödä puolet siitä jne.
Juju on pitää tuo vaje tarpeeksi kauan. Jos vaje on liian suuri omaan kapasiteettiin nähden, se ei tule onnistumaan.
Voi myös pitää pidempiä paastoja. Jos syöt perjantaina pitsaa, olet lauantaina kokonaan syömättä. Tai syöt jotain proteiinipistoista ja vähähiilarista esimerkiksi klo 20 lauantaina - eli syöt vain kerran. Kahden päivän netotettu kalorimäärä pysynee näin maltillisena.
Laihtuminen on ihan puhdasta pluslaskua kaloreiden suhteen. Nesteytys (vesi) kannattaa huomioida, koska se jää helposti vajaaksi, kun ruokailut tippuu.
Oma kokemus: 25 vuoden kamppailu-urheilu -ura ja n. 2-4 krt vuodessa -10kg painonveto ennen kisoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syö sitä pizzaa vähemmän kuin yleensä, esim. puolet tavanomaisesta määrästä, ja salaattia lisäksi niin, että tulet kylläiseksi.
Syön pitsan kahdessa osassa. Puolikas pitsa n 770kcal, eli aika runsaasti. Mutta välillä pitää syödä vähän reilummin ettei keho mene säästöliekille.
Tunkekaa se säästöliekkinne sinne ahteriin.
Vähähiilarinen pohja ja rasvaton juusto niin ihan ok jos ei muita täytteitä törsää sikana.
Kilon laihtuminen kahdessa viikossa on kyllä käytännössä ei mitään. Mutta jos kokonaiskalorimäärä pysyy matalana etkä valitse suolaista nestettä kerryttävää versiota, niin kyllä kai menee. Älä ota tavaksi ja kerran viikossa on kyllä liikaa. Kerran kuudessa-kahdeksassa viikossa ok. Silloin muut syömiset minimiin ja paljon kasviksia täytteeksi, paprikaa suosittelen jos voit sitä syödä.
Tee pizzasi tortillalevyihin. Yhdessä levyssä on noin 20 g hiilaria, kun taas esim. kuralätkäpizzat ovat hiilareiltaan noin 50 g ja lähes ne kaikki pohjassa. Ravintolakoon pizzathan ovat hiilreiltaan monesti yli 100 g kappaleelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syö sitä pizzaa vähemmän kuin yleensä, esim. puolet tavanomaisesta määrästä, ja salaattia lisäksi niin, että tulet kylläiseksi.
Syön pitsan kahdessa osassa. Puolikas pitsa n 770kcal, eli aika runsaasti. Mutta välillä pitää syödä vähän reilummin ettei keho mene säästöliekille.
Minä pyydän leikkaamaan oman pizzani neljään osaan.
Vierailija kirjoitti:
Kilon laihtuminen kahdessa viikossa on kyllä käytännössä ei mitään. Mutta jos kokonaiskalorimäärä pysyy matalana etkä valitse suolaista nestettä kerryttävää versiota, niin kyllä kai menee. Älä ota tavaksi ja kerran viikossa on kyllä liikaa. Kerran kuudessa-kahdeksassa viikossa ok. Silloin muut syömiset minimiin ja paljon kasviksia täytteeksi, paprikaa suosittelen jos voit sitä syödä.
Puoli kiloa viikossa on suositeltava laihtumistahti, ainoastaan reilusti ylipainoisen alkuvaiheen nestepoistuma saa mennä sen yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syö sitä pizzaa vähemmän kuin yleensä, esim. puolet tavanomaisesta määrästä, ja salaattia lisäksi niin, että tulet kylläiseksi.
Syön pitsan kahdessa osassa. Puolikas pitsa n 770kcal, eli aika runsaasti. Mutta välillä pitää syödä vähän reilummin ettei keho mene säästöliekille.
Tunkekaa se säästöliekkinne sinne ahteriin.
Jahah, taas asiaa ymmärtämätön ilmoittautui. Entäpä jos älyäisit pysyä vaiti asiasta, josta et itse ymmärrä hölkäsen pöläystä? Silloin tekisit palveluksen kaikille lukijoille.
Käy salilla niin voit syödä mitä vain
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilon laihtuminen kahdessa viikossa on kyllä käytännössä ei mitään. Mutta jos kokonaiskalorimäärä pysyy matalana etkä valitse suolaista nestettä kerryttävää versiota, niin kyllä kai menee. Älä ota tavaksi ja kerran viikossa on kyllä liikaa. Kerran kuudessa-kahdeksassa viikossa ok. Silloin muut syömiset minimiin ja paljon kasviksia täytteeksi, paprikaa suosittelen jos voit sitä syödä.
Puoli kiloa viikossa on suositeltava laihtumistahti, ainoastaan reilusti ylipainoisen alkuvaiheen nestepoistuma saa mennä sen yli.
Niin sitten kun se tasaantuu, mutta alkuvaiheessa lähtee kaikilla pari kiloa lähes aina viikossa, nestettä poistuu tavallista enemmän. Ainakin minulla kun olen laihduttanut ihan vaan lievästä ylipainosta normaaliin, jättämällä vain herkut pois ja lisäämällä pastan tilalle kasviksia.
Pohja 'fathead' taikinasta, päälle minimaalisesti tomaattisosetta ja kunnolla pepperonia sekä juustoa niin ei mitään ongelmaa syödä pitsaa vaikka joka päivä.
Mä laiduin yli 20kg ja mulla oli pizaperjantait ja kävin laivan buffassa ja juhlissa ja olin kuin muut. Kokonaisuus ratkaisee, ei kalorit tiedä, milloin ne pudotetaan pois. Lisäksi uskon, että keho tykkää, että välillä saa vähemmän ja välillä tankataan. Sillä ajatuksella paino on jopa lisää laskenut alkuperäisestä tavoitteesta vaikka vuosia on kulunut. Jos herkuttelen, teen sen hyvällä mielellä ja sitten otan sen takaisin seuraavalla viikolla. Pääasia on, että ei herkuttele jatkuvasti.
Silloin kun laihdutin, pidin viikossa yhden päivän nollavajeella. Välillä se oli juuri pizzaperjantai.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syö sitä pizzaa vähemmän kuin yleensä, esim. puolet tavanomaisesta määrästä, ja salaattia lisäksi niin, että tulet kylläiseksi.
Syön pitsan kahdessa osassa. Puolikas pitsa n 770kcal, eli aika runsaasti. Mutta välillä pitää syödä vähän reilummin ettei keho mene säästöliekille.
Eihän 770kcal ole päivässä kovin paljon. Jos syö sen päivän aikana vaan muuten vihanneksia ja juureksia ja juo runsaasti vettä.
Yksi herkuttelupäivä viikossa ei haittaa painonpudotusta millään tavalla, eikä itseänsä voi eikä kannata kiristää liiaksi tai muuten loppuu motivaatio.
Toki pitsan kanssa voi miettiä, mitä täytteitä ottaa ja juuston voi pyytää puolikkaana. Toivotan hyvän omantunnon pitsaperjantaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilon laihtuminen kahdessa viikossa on kyllä käytännössä ei mitään. Mutta jos kokonaiskalorimäärä pysyy matalana etkä valitse suolaista nestettä kerryttävää versiota, niin kyllä kai menee. Älä ota tavaksi ja kerran viikossa on kyllä liikaa. Kerran kuudessa-kahdeksassa viikossa ok. Silloin muut syömiset minimiin ja paljon kasviksia täytteeksi, paprikaa suosittelen jos voit sitä syödä.
Puoli kiloa viikossa on suositeltava laihtumistahti, ainoastaan reilusti ylipainoisen alkuvaiheen nestepoistuma saa mennä sen yli.
Niin sitten kun se tasaantuu, mutta alkuvaiheessa lähtee kaikilla pari kiloa lähes aina viikossa, nestettä poistuu tavallista enemmän. Ainakin minulla kun olen laihduttanut ihan vaan lievästä ylipainosta normaaliin, jättämällä vain herkut pois ja lisäämällä pastan tilalle kasviks
Niin että kaikilla, mutta sitten kuitenkin vain sinulla? Tiedätkö, että meitä, jotka eivät syö herkkuja tai pastaa, mutta ovat silti ylipainoisia, on paljon. Jätin kaiken turhan pois jo pari vuosikymmentä sitten, mutta kamppailen silti ylipainon kanssa. Syön nykyisin noin 1600 kcal päivässä, mutta en ole laihtunut yhtään, vaikka lähtötilanne oli varsin hurja jatkuvine ravintolaruokineen ja herkkuineen. Elimistö vaan sopeutuu ja nyt harmittaa oikeastaan, että silloin aikoinaan kuvittelin laihtuvani jättämällä esimerkiksi hiilarit vähiin, koska nykyisin voin syödä niin vähän, että laihtuminen vaatisi jatkuvaa nälässä oloa. Edes liikunnan lisääminen ei auta, koska olen lapsesta asti liikkunut paljon enkä koskaan omistanut autoa, joten hyötyliikuntaa tulee aina, kun vaan kotoa poistun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kilon laihtuminen kahdessa viikossa on kyllä käytännössä ei mitään. Mutta jos kokonaiskalorimäärä pysyy matalana etkä valitse suolaista nestettä kerryttävää versiota, niin kyllä kai menee. Älä ota tavaksi ja kerran viikossa on kyllä liikaa. Kerran kuudessa-kahdeksassa viikossa ok. Silloin muut syömiset minimiin ja paljon kasviksia täytteeksi, paprikaa suosittelen jos voit sitä syödä.
Puoli kiloa viikossa on suositeltava laihtumistahti, ainoastaan reilusti ylipainoisen alkuvaiheen nestepoistuma saa mennä sen yli.
Niin sitten kun se tasaantuu, mutta alkuvaiheessa lähtee kaikilla pari kiloa lähes aina viikossa, nestettä poistuu tavallista enemmän. Ainakin minulla kun olen laihduttanut ihan vaan lievästä ylipainosta normaaliin, jättämällä vain
Onneksi olkoon, olet ratkaissut maailman energiakriisit ja pelastunut ihmiskunnan!
Jostain syystä äärimmäisessä köyhyydessä elävissä maailmanosissa ei näy lihavia ihmisiä. Niillä pitää olla hyvät geenit.