Susanna Penttilä podcastissa: Rakastan seksiä, nuoria kundeja ja isoja tikkareita
Susanna Penttilä, 53, on tehnyt jo miljoonatilin tekemällä Onlyfans-sisältöjä. Kerttu Rissasen ja Laura Kaartisen Rahkaa ja rieslingiä -podcastissa vieraileva Penttilä muistuttaa, että aitous on kovaa valuuttaa myös Onlyfansissa.
Penttilä kertoo avoimesti esimerkiksi hänen tilillään esiintyvien miesten iät.
Ja jos siellä on 27-senttinen, niin siellä on. En huijaa missään asiassa, Penttilä linjaa.
Penttilä myös editoi itse kotivideonsa. Hän kuitenkin kertoo, että ei katsele itseään sen kummemmin editoidessa, videoiden kundeja sen sijaan hän katselee.
Onlyfans-viittaa Penttilä kantaa ylpeästi ja häpeilemättä.
Rakastan seksiä, nuoria kundeja ja isoja tikkareita, Penttilä sanoo.
Instagramissa hän kertoo julkaisevansa tarkoituksella provosoivia sisältöjä. Penttilää eivät kriittiset kommentit hetkauta, ennemminkin hän ajattelee niiden tuovan pöhinää, mikä puolestaan tarkoittaa enemmän rahaa.
Ei pidä lähteä tekemään, varsinkaan Onlyfansia, jos se menee ihon alle. Palaute on joko, että olen liian ryppyinen tai että nyt se on käynyt kiristämässä.
Olen sinut itseni kanssa. Botoxia saattaa olla otsassa, mutta kiristämässä en ole käynyt, rypyt löytyy, Penttilä kertoo kasvoistaan.
Penttilällä on myös erityinen syy pitää itsestään huolta.
En vaan vatsamakkaroiden takia, vaan että jaksan niiden kundien kanssa, kun he ovat niin sporttisia. Tehdään pitkiä videoita, Penttilä nauraa.
Idea on se, että näytän vanhemmalta kuin ne kundit. Tykkään siitä, että mies näyttää paremmalta kuin minä, saan siitä kiksejä, hän jatkaa.
Penttilän oma tyylilaji on MILF, johon kuvattu asetelma kuuluu. Naisella on nuorempi rakastaja ja naisen olisi iältään mahdollista olla kumppaninsa äiti.
Kommentit (21)
Kukapa ei nuoria miehiä rakastaisi. 😉
Aina löytyy väylä näillekin erikoisemmille tapauksille rahastaa.
Voimaannuttavaa ja huom! Penttilä muistuttaa, että aitous on kovaa valuuttaa myös Onlyfansissa.
Laskelmoiva tuo Susanna, roolia vetää. Mutta hyvä bisnes.
Vierailija kirjoitti:
Voimaannuttavaa ja huom! Penttilä muistuttaa, että aitous on kovaa valuuttaa myös Onlyfansissa.
Kyllä Suski ihan aitoja filttereitä käyttää ja varmasti niiden takana on ihan aitona omana itsenään.
Miksi nuoria miehiä kiinnostaa Penttilä? Isot tissitkö tuossa houkuttaa?

Aidot silarit myös.
Fiksu nainen, saa nautintoa sekä runsaasti rahaa.
Toivottavasti inspiroi muitakin julkkisnaisia vastaavaan toimintaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi nuoria miehiä kiinnostaa Penttilä? Isot tissitkö tuossa houkuttaa?
En usko että nuoret miehet hänen matskuaan katselee ja näyttelijöille maksetaan yleensä palkkaa jos tarkoitat noita toyboyta.
Olen viisikymppinen mies. Rakastan nuoria naisia ja tiukkoja pilluja. Eihän kukaan tuomitse minua tästä? Eihän?

Somessa ainakin häntä tuntuvat kuolaavan vain setämiehet :D
Vierailija kirjoitti:
Miksi nuoria miehiä kiinnostaa Penttilä? Isot tissitkö tuossa houkuttaa?
Samaa ihmettelen vaikka työpaikallani kyllä kun eräällä rouvalla on valtavat rinnat ja avonaiset paidat niin kyllä kaikenikäiset miehet kuolaa hänen peräänsä ja pomot ovat kuin sulaa vahaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen viisikymppinen mies. Rakastan nuoria naisia ja tiukkoja pilluja. Eihän kukaan tuomitse minua tästä? Eihän?
Olen esimerkki suomalaisten miesten toksisesta naispuheesta. Toimittaja olisi taas tyrmistynyt.
Sanoi 19v miehestä että "Hän oli aika silleen ihana" ja räpsytti ripsiä, kallisteli päätä. Aika nuorehko sen ikäinen, jos on muutama vuosi sitten ollut 17v. Vai katsoinko videon ihan oikein. En halua arvostella, mutta hämmentää koko juttu. Monen lapsenlapsi on parikymppinen.
5-kymppinen mummu joka tekee tyhjästä millin parissa vuodessa. Siinä olisi monellekin av-valittajalle esikuvaa.
Saa vielä nuorta munaa.
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy väylä näillekin erikoisemmille tapauksille rahastaa.
Mitäs erikoista tuossa on? Nuoret miehet ja isot molot on seksikkäitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy väylä näillekin erikoisemmille tapauksille rahastaa.
Mitäs erikoista tuossa on? Nuoret miehet ja isot molot on seksikkäitä.
Vanhat akat eivät ole seksikkäitä.
Vierailija kirjoitti:
Sanoi 19v miehestä että "Hän oli aika silleen ihana" ja räpsytti ripsiä, kallisteli päätä. Aika nuorehko sen ikäinen, jos on muutama vuosi sitten ollut 17v. Vai katsoinko videon ihan oikein. En halua arvostella, mutta hämmentää koko juttu. Monen lapsenlapsi on parikymppinen.
Pornossa ihan vakiokamaa, että viiskymppiset miehet painaa parikymppisiä misukoita. Kai se on ihan ok toisinpäinkin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy väylä näillekin erikoisemmille tapauksille rahastaa.
Mitäs erikoista tuossa on? Nuoret miehet ja isot molot on seksikkäitä.
Vanhat akat eivät ole seksikkäitä.
Ei vanhat ukotkaan. So?
Susannahan kuulostaa ihan palstamammalta.