MAALISKUISET ' 05 vko12 loppuviikko!!
Hienon pitkä pino alkuviikolla, nyt äidit pidetääs pinoilu jatkossakin vilkkaana!
Kiva oli harvemmin kirjoittaneistakin kuulla!
Kommentit (17)
Koska jos sellaisen ottaisin, pitäsi sen olla iso ja näyttävä eikä mikään pikkunen piste, joka kätkeytyy vaatteiden alle. Se oli muuten kiva idea, mikä oli jossain lehdessä, että ottais lapsen piirtämän kuvan tatuointina omaan nahkaansa. Sellasen voisinkin ottaa. Mutta paikkaa en tiedä. Persposkeen ainakin mahtui TOOOSI iso! Tosin käytän yleensä housuja tai hametta, joten eipä se tatuointi sieltäkään mihinkään näkyisi...
Nyt on harjoittelu ohi ja on kyllä niin vapautunut olo että. Ohjaaja oli kyllä syvältä. meiän piti tehdä tonne harjoitteluun kaksi isoa kirjallista työtä, jotka ohjaaja sit arvosteli. Voitteko kuvitella et hän tarkasti rivi riviltä mun tuotokset munlähteistä ja kun yksi lause oli liikaa samanlainen kuin lähteessä, hän kirjoitti mun arviointiin et olin kopioinut lähteestä! Pientä saivartelua! Aaaargh! No eipä tartte nähdä sitä akkaa enää koskaan. Sen kuitenkin sanoi, että musta tulee vielä jonain päivänä erinomainen terkkari kun vuon vuorovaikutustaidot on niin vahvat eli olen kuulemma hirveen luonteva asiakkaiden kanssa ja niiden on helppo avautua mulle. Kiva kuulla välillä positiivistakin palautetta.
Kesätapaaminen kuullostaa ihanalta. Mä tuun ainakin tosi mielelläni sinne jos vaan oon siinä kunnossa et pystyn lähtemään. Mut älkää kauhean myöhäiseksi tapaamista siirtäkö...mulla on laskettu aika 19.6...
Mutta nyt lähden jumppaan ja Sokoksen 3+1 päiville ennen kuin haen pojan tarhasta.
Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!
Kalamami, Henri ja masuasukki rv 27+4
täällä vihdoinkin, mulla oli teitä jo ikävä!
Loma meni hienosti, upeasti, erinomaisesti, rentouttavasti! Kommelluksia sattui, mutta ei mitään isompaa. Unohdettiin ensin rattaat lentokentälle (meillä ei yleensä ole rattaita mukana, kun matkustetaan), mutta saatiin ne sitten seuraavana päivänä haettua lentokentältä. Mentiin paikallisbusseilla ja tultiin takaisin hotellille taksilla. Ja unohdettiin digikamera taksiin! Eivät antaneet respassa toivoa sen takaisinsaamiseksi, mutta kuinka ollakaan taksikuski oli huomannut kameran ja palauttanut sen lentokentän poliisilaitokselle, josta olivat yhteydessä hotellillemme. Ja eikun taas lentokentälle hakemaan kameraa. Voin siis suositella Madeiraa erinomaisen kauniina, rehellisenä ja ystävällisenä paikkana!
Töitä painetaan taas hiki hatussa. Tänään kävin päiväseltään Porissa opiskelemassakin, joten säpinää riittää. Viikonloppuna vietetään Kaisan synttäreitä. Tarjoilun päätin noin vartti sitten, eli palttoonnappeja erilaisilla tuorejuustotäytteillä ja sitten teen pari ananaspiirakkaa ja ostan keksejä tms. kylkeen. Hyvin vähäisillä antimilla, en vaan kykene mihinkään kummallisuuksiin tällä kertaa. Niin, ja meillehän on tulossa vain mun sukulaisia, kun tuo miehen suku on liian laiskaa matkustamaan. Anoppi pitää omat juhlat Kaisalle sitten pääsiäisenä heillä - siitä vaan, pääsenpä vähemmällä. Virallinen syntymäpäivä on sunnuntaina 25.3. Pari vuotta sitten se oli pitkäperjantai ja viikkoja kasassa 40+6.
Kaisa kutsuu itseään Kaisaksi, osaa myös sanoa Kaisa Elviira ja sukunimikin on hallussa. Puhuttelee myös meitä vanhempia toisinaan omilla nimillämme. Harvoin sanoo minä, mutta omistusmuodossa käyttää vuorotellen Kaisan/mun.
Meillä on se pienijalkainen ja -päinen lapsi. Kaisalla kaikki kengät kokoa 22 ja hatut 48/50. Neuvola on ensi viikolla, jolloin saadaan viralliset mitat. Tavaravaaka lentokentällä näytti 14,4 kg. Vaatteista housut on kokoa 86, mutta paidat pitää olla 92. Pienemmissä hihat käyvät liian lyhyiksi ja helma krinnaa helposti, kun tuota vatsaa neidillä on edelleen.. RUOKA maistuu hyvin, mutta ollaan jätetty päivän toinen ateria väliin hoitopäivinä, kun välipalaa menee yleensä tarhassa niin paljon, ettei päivällinen enää maistu. Ja sen seurauksena ei oikein iltapalakaan. Syödään siis toinen välipala siinä viiden korvilla ja sitten iso satsi puuroa iltapalaksi.
Pääsiäistä mä en ole ajattellut laittaa meille ollenkaan, kun en oikein noteeraa muita pyhiä kuin joulun. Mä olen pääsiäistä edeltävän viikon työmatkalla Pariisissa ja itse pääsiäinen vietetään porin suunnalla. Virpomistakaan ei harrasteta, me länsirannikkolaiset emme sellaisesta edes tiedä. Meilläpäin karkit kerjätään nuutipukinpäivänä 13.1. " Saako laulaa"
Välikausiasuna Reimatecin 92 kokoa oleva vaaleansininen haalari, jonka ostin huutonetistä ison vaatepaketin mukana viime kesänä. Kokeiltiin jo syksyllä; muuten erinomainen, mutta kokoa oli silloin vielä liikaa. Ajattelin ostaa lisäksi kaksiosaisen puvun, toivon löytäväni samanlaisen kuin viime keväänä. Merkki oli silloin NameIt ja sekin piti hieman vettä.
Tatuointia en ole ajatellut, koska olen ihan varma että sen ottaminen sattuu... Ja mä olen Lehtovin kanssa samoilla linjoilla. Jos sellaisen hankkisin, sen pitäisi sitten näkyä.. En siis hanki.
TAPAAMINEN käy mulle taatusti. Viime kerrasta onkin liikaa aikaa. Kesäkuun toinen viikko sopii myös mulle, sillä eka viikko tehnee vielä töiden puolesta tiukkaa. Ja sitten juhannuksesta mä jään lomailemaan 5-6 viikoksi. On noita ylitöitä plakkarissa jo ihan riittävästi..
Nasuliinalle piti kommentoida pääsiäispuuhista, että meillä mies on perinteisesti pessyt ikkunat aina VAPPUNA. Saas nähdä kuinka tänä vuonna käy, kun mä olen työreissulla Saksassa just silloin..
Tulipas kahden viikon edestä tekstiä.. Kuulumisiin taas!
kua ja Kaisa
Jatkanpa tähän loppuviikon pinoon, kun olen laiska enkä jaksa avata uutta ;-)
Meillä on tänään sitten SE päivä. Eli Saanan synttärit. Vieraita tulee kahteen kertaan, tosin vain sisaruksia, eli ei tarvi hirveästi stressata - stressaan kuitenkin ;-) Pitäisi kohta ruveta tekemään tarjoomuksia, mutta hetken vielä pitkitän. Väsyttää vaan niin pirusti, kun jäin eilen illalla tuijottamaan " Kuinka hukata kundi 10 päivässä" -leffaa (piti nollata aivoja...) ja aamu alkoi sitten kuuden jälkeen, kun Nuutti näki pahoja unia ja tuli minun viereeni kiehnäämään. Siinä ei sitten enää paljon nukuttu, kun vähän väliä poika potki tai kääntyili tms. No, pitää kohta ryhdistäytyä, ehkä sitä tämän päivän jaksaa...
Väkisinkin sitä tulee mieleen ne 2-v takaiset ajat. Tähän aikaan silloin olin juuri saanut tunnon takaisin alakroppaan... Mulla kun ei istukka lähtenyt syntymään ollenkaan, joten jouduin kaavintaan. Ja koska olin erehtynyt juomaan vähän mehua ja syömään pienen palan leipää synnytyksen aikana, ei voitu nukuttaa, vaan pistettiin kokovartalopuudutus. Se oli kyllä inhottava tunne, kun ei saanut jalkoja ja käsiä liikutettua ollenkaan. Mutta tähän aikaan aamusta alkoi siis näyttää kirkkaammalta. Siinä sitten ihailin pientä prinsessaa... ;-)
Tatuointia en tainnut muuten kommentoidakaan. Haaveilin jossain vaiheessa sellaisesta, mutta koska olen varma, etten keksi mitään sellaista, josta tykkäisin vielä viisikymppisenäkin, en sitten ottanut... Ehkä ihan viisas valinta. Siskollani on tatuoituna edesmenneen koiransa kuva, ja täytyy sanoa, että se on kyllä hieno. Mutta mulle siis tuskin tulee - jos ei sitten viidenkympin villityksessä...
Jahas. Jospa ryhdistyis ja menisi leipomaan jauheliha-juustopiirakkaa ja synttärikakkua. Sit pitäis laittaa broilerit marinoitumaan ja tehdä suklaavaahto. Ja silittää pöytäliina ja sellasita...
Mukavaa viikonloppua kaikille! Ja onnea ainakin Vupiin Joelille, joka muistaakseni täyttää tänään myös 2 v. Ja onnittelut myös muille viikonlopun sankareille!
Terhi & Saana, tasan 2 v.
Ekaksi gallupit:
Pääsiäinen: En ole miettinyt virpomista. Meidän alueella on ollut yleensä aika nihkeää. Mutta voishan virpoa vaikka siskon perheelle :)
Juhlamenu: Tänään oli juhlat ja tarjolla oli: vadelmakakkua autokoristuksin, coctailtikkulihapullia ja nakkeja, perunapyöryköitä, suolakeksejä ja makeita keksejä. Hyvin maistui :)
Tatuointi: Otin 30-v juhlan kunniaksi kaverin kanssa. Niskassa siis sellainen kelttiläinen kuvio (triketra), joka tarkoittaa pyhää kolminaisuutta ja isoäitiä, äitiä ja tytärtä.
Kenkä ja vaate: vaatteet pääosin 92/98 kengät 22-23.
Kutsuminen ja puhe: Kutsuu itseään " poijaksi" ja puhuu paljon mutta osa vielä epäselvää, tosin pitkiä lauseita tulee kyllä. Veljeä sanoo vauvakasi tai Jesse-vauvaksi. Naiset on tätejä ja miehet setiä :) Omat oikeat tädit tunnetaan nimeltä esim. taija-täti.
Joel täytti eilen siis 2 vuotta. niin se aika kuluu nopeaan. Tänään oli juhlat ja sankari nautti huomiosta kun kerranki keskipisteenä oli hän eikä vauva :) Ensi viikolla on 2-v neuvola vasta. Meidän taapero on kyllä aika osaavainen ja kasvanut kovasti. Pottailu sujuu jo mallikaasi ilman vaippaa, vaipan kanssa ei malta ja tutti jäi pois maaliskuun alussa kokonaan. Kaikenlainen tekeminen innostaa ja kiinnostaa mutta ykköspuuhaa on autoilla ajelu ja niiden katsominen lehdestä tai tiellä :D Tunnistaa monet automerkit ja luettelee niitä tyyliin " Tossa mersu, tossa nista, tossa beebe..." Päikkärit nukkuu tarhassa (3pvä/vko) mutta kotona vain kauhean huudon ja taistelun kera. Tarttee silti päikkärit menee muutoin yöunille klo18. Yöunet on yleensä 20-07 + päikkärit.
Meillä ekat 3kk vauvan kanssa on mennyt sairastaessa. 2kk ikäisenä Jesselläoli RS-virus, jota jorvissaviikko paranneltiin nyt ollaan taas nuhassa ja tänään aamulla taas jorvissa vierailtu. Onneksi tulee kevät ja ehkä taudit helpottais. Muuten ihana pikkumies hymyilee ja ihastuttaa. Velikin odottelee leikkikaveria jo innolla. sitteristä löytyy välillä kasa autoja :)
<onnittelut plussanneille ja vauvan saaneille maalismaamoille ! Ja onnea kaikille maalistaaperoille !
T: vupii, joel-05& jesse-06
Aah, pää on huonon tuntuinen. Onneksi ei enää säre, vaan on kipuilusta huono.
Emppa kirjoitti että masennusta, toivottavasti lääkärissä käynti auttaa. Minullakin on jonkinsorttinen kevätväsymys. Voisin vain nukkua. Aamulla en jaksaisi millään herätä, vaikka olisin nukkunut 9h unet. Mimmi kun ei nuku niitä päikkäreitä, päivät on sellasta hulinaa, että oksat pois...äiti tarvitsisi lepotauon keskellä päivää ;)
Lehtovi, käyppäs lukemassa alkuviikon pinosta kesätapaamisehdotuksesni..jollet siis jo ole käynyt =) Muutkin, ottakaa kantaa!!!!?????
PÄÄSIÄINEN/VIRPOMINEN: me käytiin jo viime vuonna virpomassa isovanhemmat, sekä isovanhempien naapurin mummo. Muutenkin meillä on aina jonkinsortin koristus on sitten joulu, pääsiäinen, vappu, juhannus yms. Nyt siis rairuohoa, tai kauraa, virpomisoksat tehään..parvekkkeelle ajattelin laittaa isoon maitotonkkaan koivun-pajunoksia, koristella ne. sitten meillä on jotain tipuja ruohoon ja tietysti jo ostettu suklaamunia. Parvekkeen ovikoristeeseen laitan keltaisen nauhan ja tipuja. Siellä on sellainen koivunoksista punottu sydämenmuotoinen koriste.
Mimmin synttäri kun pidetään 31.3, niin virvotaan sitten kaikki vieraat. Kunhan saisin aikaiseksi lähtä hakemaan oksia..
Nyt koirat alkaa elämöidä partsilla, pitää mennä tekemään heille aamupalaa.
GALLUPPI: mikä oli maalislapsenne juhlien menuu? Pitäs miettiä tarjoiltavaa ja ensi viikolla keretä leipomaan. Vieraita meille tulee siis reilu 10.
Vielä GALLUPPI: onko sinulla tatuointia? Miksi tai miksi ei ole? Mietin tuossa jos itselleni ottaisin 30v lahjaksi alaselkään. Mietinnässä ollut kauan, mutta en tiiä minkä ottaisin. Haluaisin sen kuvastavan jollain lailla miestäni, Mimmiä ja Moonaa. Pitäs varmaan mennä vaan liikkeeseen ja alkaa suunnittelemaan.. =)
Nyt ei muuta kuin kirjoittelemisiin!!
Tuulia
Olipas paljon luettavaa alkuviikolla, kiva. kysymyksiäkin oli vaikka kuinka paljon, mutten taida muistaa kaikkia.
Aleksanteri sanoo usein itseään nimellä Ale; se on aika hauska. Käyttää myös nimeä Aleksanteri, sekä Aleksanteri Elias! Myös sukunimen laittaa mielellään oman nimensä loppuun. Samoin meistä sanoo äiti Tuula +sukunimi, isä Marko +sukunimi ja Muru-vauva+sukunimi. Onko muilla maaliksilla tällainen sukunimi-vaihe jo menossa? Vauvan oikean nimen tietää, kun kerran kysyttiin, olisiko se kaunis nimi. Sanoo sen silloin tällöin, mutta ei kannusteta sen käyttöön, kun on salaisuus kaikille pääsiäiseen asti. Toki sitä on arvattu oikein, mutta ollaan vaan pidetty pokka, että jaa-a, sekin on kaunis nimi:)
2 v-neuvola on ensi viikolla, mitat tiedetään sitten. Vaatteissa on 86 cm ja 92 cm käytössä. Puhuu aivan täysin. Ei kannata laskea lauseiden mittoja, se olisi turhaa. Osaa kertoa pitkiä tarinoita tyyliin: " Yöllä katulamput lähtevät päälle. Niitä tarvitaan, koska yöllä on pimeää. Aamulla ne sammuvat, koska on valoisaa." " Jäälle ei saa enää mennä, koska sinne uppoaa. Kevät tulee ja jää sulaa." Että näin meillä. S ei tule ihan kaikissa sanoissa, r on joskus l ja joskus n (Terttu ja Kari ovat Tenttu ja Kali). Mutta ihanaa kyllä tuo puheen määrä ja laatu.
Vauvasta tykkää kovasti, onneksi. Vauvan tulo, vierailut yms. muutokset saivat aikaan uhmailua. Viime viikolla oli kaksi aikamoista päivää ja tällä viikolla maanantai, mutta näyttäisi rauhottuvan. Tiesinkin, että vähintään viikko menee isovanhempien käynnin jälkeen, ennenkuin ollaan taas entisellään... onneksi eivät asu lähellä!!!
Muru-vauva kasvaa kovasti. 2 vko:n neuvolassa painoa oli tullut jo 780 g lisää; tämä minun maito on aika tuhtia.... myös taaperon painonnousu oli hurjaa 6 kk täysimetyksellä. Hyvä niin. Ensi viikolla onkin jo 1 kk neuvola!!! Mennään eri päivinä Murun ja Aleksanterin neuvolakäynneillä, että pysytään " aiheessa" !
Nyt on annettava ruokaa Murulle, joten heipat!
ps: Aleksanterin synttäreitä vietetään lauantaina. Virallinen päivä su.
t. Tuula, Aleksanteri ja Muru
Empalle jaksamista. Hyvä että lääkäri on tiedossa, josko se auttaisi.
Synttärimenu taitaa olla kinkkujuustopiirasta ja ehkä salaattia. Lisäksi jotain leivonnaista (muffinsseja tai mokkapaloja) ja täytekakku. Lisäksi kun ne ainoat lapset tulee on keksejä, popcorneja yms. Ne ketkä ovat pidempään saavat ruoan. Meillä siis synttärit pidetään 3ssa osassa ja vieraita on 1-3aikuista kerrallaan ja kerran perhe jossa 2pientä lasta.
Tatuoinnista, ei ole. Mutta joskus olen miettinyt ja olisin ottanut skorpionin nilkkaan (joo tiedän että perinteistä), toinen paikka olisi hartianseutu. Jäi ottamatta ja nyt koen olevani liian vanha tuollaisiin.
Eli siinä se pikainen, esikoisen laitoin jo kouluun. Seuraavan lähden laittamaan valmiiksi kerhoon ja odotan maaliskuisen heräämistä. Sitten maaliskuisen kanssa perhekahvilaan, keskimmäistä hakemaan ja esikoinen tulee koulusta itse. Ruokaa heille ja maaliskuinen nukkumaan, silloin on taas aikaa iltapäivällä. Illalla mennään lasten teatteriesitykseen.
Noista päiväunista, en ihan oikeasti välittäisi niistä. Sitovat liiaksi kotiin ja on tylsää aikaa. Maaliskuinen kun olisi kivaa seuraa tuolle meidän 5v:lle juuri iltapäivän rauhallisena kotonaoloaikana, kun esikoinen on menossa kuitenkin kavereiden kanssa. Ja hyvällä säällä kaipaisin liikenteeseen ulos yleensä aikaisemmin ennen kuin maaliskuinen kuitenkaan herää päiväunilta.
Me vietettiin Jennan synttäreitä viime viikonloppuna. Huusholli oli täynnä vieraita, niin lapsia kuin aikuisia ja hauskaa oli. Tarjosin feta-metwursti piirakkaa, katkarapupiirakkaa, pullaa, itsetehtyjä vaniljaviinereitä, sulkaariisimuroleivonnaisia, pari eri keksiä ja täytekakkua. Hyvin maistui ja menekkiä oli niin, että ei onneksi jäänyt paljon jäljelle, ettei tarvi itse niitä tuhota.
Sitten gallupeihin:
- Jenna kutsuu itseään Jennaksi, Tennaksi ja Minä.
- Vaatekoko meillä on 92, kengät 22
- mulla on kaksi tatuointia, toinen nilkassa toinen käsivarressa. Eivät esitä varsinaisesti mitään.
- Virpomista en ollut ajatellut, mutta nyt kun Tuulia asian otti puheeksi, niin miksikäs ei sitä voisi käydä naapurit vaikka virpomassa. Eikös se olekin palmusunnuntai kun virpojat kulkevat. Me ollaan silloin kyllä töissä Helsingissä messuilla. Mutta messut loppuu muistaakseni viideltä, niin kyllä kai sitä voisi vielä alkuillasta käydä virpomassa.
Mitäs muita gallupeja oli, äh en muista millään. Sama pää kesät talvet.
Jospa sitä rupeasisi taas töihin, paljon on tehtävää tällekin päivälle.
Marju
On luppohetki töissä, joten poikkesin tänne. Täytyy käydä lukemassa myös tuo alkuviikon pino, jotta pääsee kärryille.
Meillä oli viime sunnuntaina Ässä 2 vee juhlat (virallinen pv 20.3.), jotka onnistuivat mainiosti. Poika oli ihan ihmeissään kaikista lahjoista ja vieraista. Menu oli karjalanpiirakoita ja munavoita, lihariisipasteijoita sekä kahta eri sorttia kasvispasteijoita. Sitten oli cappucino-aleksanterinleivoksia, pullaa, keksejä ja täytekakku. Lisäksi tarjolla oli popcorneja, sipsejä, pähkinöitä ja karkkeja.
Tatuointi: Ei ole tatuointia. Joskus lukiossa olisin halunnut ruusun nilkkaan, mutta jäi ottamatta ja enää en ole niin innostunut niistä.
Mutta hauskaa loppuviikkoa ja viikonloppua kaikille. me lähdemme mökille, joten en varmaan enää tällä viikolla kerkeä palstailemaan.
vuokko, Ässä ja pikkuinen masussa
että vaatekoko meillä on 86cm pääsääntöisesti osa vaatteista 92 cm. Vielää on myös sellaista 80 cm vaatteita, jotka menevät päälle. Kengännumero on 22-23 kengistä riippuen. perjantaina meillä on 2 vee neuvola, joten sitten saan tarkat mitat pojasta.
Ässä osaa lausua hienosti oman nimensä ja puhuttelee itseään sillä. Joskus, kun pyytää apua saattaa sanoa. " auta minua" tai jos pyytää jotakin sanoo: " anna mulle" , mutta muuten käyttää nimeään.
En vielä tiedä olemmeko menossa virpomaan. Olemme palmusunnuntain viikonlopun reissussa, joten en tiedä kerkeämmekö.
vuokko ja muut
galluppeja näin ulkoilujen, lounaan ym. jälkeen,
Taapero käyttää myös minä, minun, minulle yms., kun puhuu itsestään. Samoin puhuu meidän koti, meidän auto, meille tulee vieraita jne.
Tatuointia ei ole eikä tule. En voisi harkita edes leikilläni ottavani moista. Ei sopisi minulle lainkaan.
Synttäreillä tarjotaan poliisiautokakkua (viime vuonna lentokone; tekijänä edelleen sama, joka huolehtii ristiäistarjoilut). Itse teen croissantteja, varmaan kinkku-tuorejuustotäytteellä ja pullaa tai banaanikahvikakkua. Sen lisäksi erilaisia keksejä, mehua, kahvia, teetä. En ole vielä varmalla laitanko vielä karjalanpiirakoita. Katsotaan, mikä fiilis lauantaina. Yleensä laittelen / teen enemmän kuin mitä olin aikonut, joten nyt en liikoja vielä mieti.
Me ei osteta nyt mitään lahjaa. Just pari viikkoa sitten ostettiin sukset (tykkäsi hiihtää, vielä taitaa ehtiä kerran,pari pihalla kokeilla) ja kohta on pyörän osto. Eiköhän siinä tarpeeksi meiltä, kun muuta tuovat lahjoja. Osa on kysynyt ja ollaan sanottu, että ei leluja!
Jaaha, enköhän ole tarpeeksi omiani höpötellyt. Jos vaikka tuohon Muruun taas keskittyisi! Aleksanterilla tänään hoitopäivä.
T: Tuula
Heti ensin Tuulian kesätapaamisidikseen: Jeeeee! Ilman muuta. Lupaan ottaa vapaapäivän...
Virpomaan emme lähde, minua ei niin innosta eivätkä lapset vielä osaa onneksi kaivata... Naapurin tytöt varmaan käyvät virpomassa meidät, mutta viime vuonna ainakaan ei muita tullut (ja olin ostanut hulluna karkkia palkkioksi, joten piti syödä itse...).
Meilläkin synttäreitä pidetään useammassa osassa. Ajattelin kahvivieraille tarjota suolaista piirakkaa (toisille kana-, toisille jauheliha-juustopiirakkaa) ja kakkua&jäätelökakkua (toisille toista jne.). Siskoni&veljeni&yksi kaveriperhe tulevat sitten lauantai-iltana, ja heille teen ihan ruoan. Ruoaksi on ensin katkarapusalaatti, sitten chili-jogurttimarinoitua broileria & kuskusta ja jälkkäriksi suklaavaahto. Siinäpä ne meidän tarjoilut. Saana sai jo anopilta synttärilahjaksi " prinsessayöppärin" , joka piti saada heti päälle ja sitten sitä keikisteltiin ja pyörittiin helmat liehuen... Neiti kyllä ymmärtää pakettien päälle, kaikki ovat " mun patetti" , mm. hoitokaverille viime viikolla ostettu lahja (sai vähän tapella, ennen kuin suostui luopumaan...).
Me ajateltiin, ettei ostettaisi Saanalle synttärilahjaa, mutta ilmeisesti se on pakko. Meillä nimittäin Nuutti kyselee koko ajan, että mitäs Saanalle ostetaan synttärilahjaksi... Ehdotteli barbia, mutta minä vähän tyrmäsin ;-) Lupasin tänään ideoida nuoren herran kanssa. Täytyy varmaan antaa hänen valita siskon lahja...
Jahas. Kai sitä tarttis taas tehdä töitä... Adios!
Terhi&muksut
Santtu tarjosi tänään puistossa kavereille keksejä synttäreiden kunniaksi. Aamulla annettiin hänelle paketti, missä oli dublo-leegoista rakennettava paloauto. Siinä oli oikein piii-paa-valot ja ääni. Nyt se auto on tietty unikaverina. Söpöä.
Viime vuonna meinattiin olla ostamatta Santulle lahjaa, mutta meillä esikoinen on aivan tyrmistynyt moisesta. Ettei veli saa synttärilahjaa!! No käytiin tytön kanssa sitten yhdessä sellainen ostamassa ja tänä vuonna ei enää edes mietitty moista. Esikoiselle se vaan tuntuu olevan kovin tärkeää, vaikka eihän Santtu vielä olisi tajunnut mitään. Meidän piti ostaa pyörä, mutta ei löydetty vielä sopivaa, joten haettiin se pii-paa-auto.
Todettiin, että Santtu on vielä liian pieni isojen polkupyörään. Siis ihan myöskin kooltaan pieni. Kun satulan alla on työntötanko, on satula niin korkealla, ettei jalat ylety polkimiin. Ja luulen, että pyörän hallitsemisessakin Santulla olisi suuria vaikeuksia. Taidammekin ostaa kolmipyöräisen, mutta emme ole löytäneet vielä sopivaa. Eilen oli kaupassa kiva punainen, mutta miehen mielestä punainen ei käy. Santtu perii aikanaan siskonsa isomman pyörän joka on myös punainen, että ehkä on ihan kiva jos oma eka fillari olisi poikien väriä.
Synttärijuhliin alustavasti ajatteli tehdä kakun jädestä (ensin ajattelin leipomon Puuha-Pete-kakkua, mutta se maksoi 70e, niin leipomoon jää), keksiä, jotain pullaa, kylmäsvulohi-tuorejuustorullia palttoonnappien päälle (siis niiiiin törkeän hyvää, että teen niitä ihan itseni vuoksi). Sitten leikkelen piparimuoteilla vaaleasta leivästä, juustosta, maksapasteijasta tms. kuvioita ja laitan niihin coctailtikulla päälle vielä kirsikkatomaattia, oliiveja ja sen sellaisia jutskia. Siis onkos ne sitten coctailpaloja? Varmaan vielä jotain karkkia ja sen sellaista pitäisi miettiä.
Synttäri poika itkee, joten tarttee mennä.
T. lappu & Santtu 22.3!!!!!!!!!!
ja muille synttärisankareille iloista 2-vuotispäivää!
Terhi&co
Pitäs mennä raivaamaan varastoa, saappaat ja ne kevätpuvut on siellä jossain perimmäisessä nurkassa.Kunhan tuo ukkokulta tulee kotia. Käytiin tyttöjen kanssa k-raudassa, jo toisen kerran ruukkunarsissit meni nenän edestä. Huomenna tulee niitä lisää, jos sitten saisimme parvekkeelle kukkia.
Maaleja/lakkaa katsoin sillä silmällä, että pitäs nuo ruokapöydät ja keittiön kulmahyllyt hioa ja lakata. Sekä makkarin kaksi lipastoa
maalata valkoisiksi. Kumma kun tuo mies ei vaan innostu näistä sisustusjutuista. Olisi niin kiva saada kaikki järjestykseen ja kuntoon.
Mimmi itkee ja kiukkuaa. Ei tiedä itsekään mille, vissiin suututtaa kun olen koneella. Ei siis mitään uutta. Nyt on tullut tavaksi, että menee siskoa mottasemaan,jos ei hyvällä saa huomiota, niin sitten pahalla..
Joten pitäneen lopettaa, ennen kuin kaikki huutaa =)
T
Tuulialle vastausta kesätapaamisehdotukseen. Mä kyllä olen koko kesän eli kesäkuun alusta (hm, koulun päättäjäiset joskus 3. päivä?)(kato, ei muista) ja töihin meen sit taas, kun koulut syksyllä alkaa. Toivottavasti menen! (tarkoittaa, että tunteja kertyy niin paljon, että kannattaa vielä ajella Järvenpäähän Helsingistä). Että mulle kyllä sopii tuo kesätapaaminen taas järjestää. Eri asia onkin sitten saadaanko sovittua hetki, joka sopii mahdollisimman monelle. Pippandiikö ehdotti kesäkuun tokaa viikkoa? Joo, sekin käy ainakin näin alustavasti. Ainut milloin ei (ehkä) käy, on heinäkuun puoliväli-loppu. Silloin saatan olla Helmin kanssa Kanadan reissulla. Kun siskon perhe sinne heinäkuun alussa muuttaa, niin saatamme olla heti menossa kyläilemään.
Mutta että heitelkääpä ehdotuksia ajasta, niin minä kyllä varaan taas kerhohuoneen ja hyvän sään.
Jep jep, se on taas meidän likka antibioottikuurilla. Vihdoinkin eilen sain aikaseksi viedä hänet lääkäriin, kun tuota kröhää ja nenän vuotamista on katseltu ja kuunneltu nyt parisen viikkoa. Ja mitäpäs muutakaan se lääkärsetä sieltä löysi kuin molemmista korvista tulehduksen. Kiva vaan, kun eipä ole Helmikään korviaan pahemmin valitellut. Yötkin nukutaan hyvin ja päiväunet. Tosin eilisilta meni vähän pitkäksi, kun tyttö ei meinannut rauhoittua unille (nukahti 21.00) ja aamu alkoikin (minulla jo klo. 6.30, kun Helmi räväytti meidän huoneeseen valot päälle. Mä kyllä vein hänet takaisin omaan sänkyyn ja hän myös ihme ja kumma nukahti uudestaan. Minä en...Eli nyt on 6h yöunien jälkeen tosi pirtsakka meininki. Plääääh...
Helmi jäi kotiin mummin hellään huomaan. Oli muuten hyvä, kun äitini eilen meille tuli, niin minä en sen jälkeen kelvannut mihinkään, vaan mummin piti tehdä kaikki (vaipanvaihto, vaatteiden vaihto, turvaistuimeen laitto ja poisotto jne.) Ja se myös siitä syöttämättömyyspäätöksestä. Mummi kun ei sulattanut ollenkaan ajatusta, vaan lappoi antaumuksella ruokaa likan suuhun. Ja Helmi SÖI! Sehän tässä just rasittavaa onkin, että kun minä tai iskä syötetään, niin ei varmaan syödä sen enempää kuin jos ei syötettäisi ollenkaan. Mutta mummon antamana kaikki maistuu paremmalta. Kiva juttu.
Mä en ihan oikeesti ole vielä päättänyt, mitä tarjoan sunnuntaina. Varmaan ainakin karjalanpiirakoita + munavoi, täytekakkua, kahvia, sokeria, kermaa...ehehhee... kertonee siitä, että suunnitelmat ovat vielä aivan levällään. Niin kun varmaan pitäsi tehdä jotain kunnon ruokaakin (luultavimmin jotain laatikkoruokaa. Kinkkukiusaus?) ja sallaadia. Meillä kun ei tuossa keskipäivällä ole koossa, kun pieni porukka. Iltapäivällä tulee sitten mun serkku avopuolisonsa kera. Eli heille laitettaan sitten pikkusuolasta ja kakkua. Ehkä vois jotain pullan puoltakin kehittää. Kaupan pakastealtaasta varmaan sekin. Kauhee kun oon laiska!! Siis ihan oikeesti tykkään himona kokkaamisesta ja varsinkin leipomisesta, mutta nyt iski joku saamattomuusvaihde päälle. Ja kun sielä pakastealtaasta löytyy nykyään niin hyviä tuotteita, etteivät todellakaan kalpene itsetehtyjen rinnalla. Muutenkaan en viitti kovin montaa sorttia tehdä, koska senhän tietää, ettei ne kaikki mene yhdellä kertaa ja arvatkaa kenelle ne roippeet jää syötäväksi? Heh, miulle, joka yritän pitää itseni erossa herkuista.
Mistä tulikin mieleeni, että oli taas eilen pv:ssä ja perhana! Oli 2 viikossa lähtenyt vain 600 g!! Tsiisus...Vähän masentaa. Vaikka toisaalta, miinustahan tuokin on. En vaan kyllä millään pääse tavoitteeseeni määräajassa. Tai jos nyt ottaisin tiukan linjan ja saisin pudotettua kilon viikossa, niin olisin kesäkuuhun mennessä 8 kg kevyempi. Mutta luulenpa, että tuo ei tule toteutumaan.
Kuulin eilen kahdet vauvauutiset! Pikkuserkkuni synnytti eilen esikoistytön ja serkkuni avovaimosta kuultiin raskautumisuutiset. Esikoinen heillekin tulossa. Oih ja voih! No, kesäkuussa näen sitten taas vastasyntyneen, kun sisko tulee katraineen Suomeen. Ja heinäkuussa ystäväpariskuntamme saa lapsen. Myymme muuten heille yhdistelmämme, joten sekin on taas yksi naula pikkukakkossuunnitelma-arkkuumme. Niin se vain taitaa olla, ettei meille enää toista tule. Tehdään nyt sitä surutyötä ja nautitaan vastavuoroisesti muiden pikkuisista. Piäskohän alkaa vierailemaan Kättärillä mukasukulaisena ihastelemassa pikkuihmisiä?
Jaahans. Taidan lopettaa. On aika läysää, kun kaseilla on tänään TET ja vain muutama oppilas on koulussa. Tietty heillekin on tunnit pidettävä, mutta ei ole sitä samaa hulinaa kuin normaalisti.
Moro!
lehtovi ja Helmi