Milloin olet viimeksi käynyt USAssa?
Minä kymmeniä vuosia sitten. Silloin siellä oli kiva käydä, mutta en tiedä, onko nyt muuttunut liikaa.
Kommentit (25)
Olisko ollut 2011, ei ole kiire takaisin.
Vuosi sitten helmikuussa. Sitä edellisen kerran kävin 2008. Ei minusta ollut muuttunut tuossa ajassa juurikaan turistille näkyvästi.
Ainoan kerran New Yorkissa 2008. Sen jälkeen on listalla ollut muita mielenkiintoisia kohteita.
Siitä on aikaa 40 vuotta aikaa, kun kävin Los Angelisissa, oli yhdustetty koulutus-työmatka.
Sittemmin en ole Amerikan mantereella vieraillut. Enkä näillä näkymin, vierale jatkossakaan.
Aloittaja ilmeisesti kuvittelee, että päivänpolitiikka muuttaa maata turistin silmissä jotenkin. No ei muuta.
2012 viimeksi. Oli melkoiset lamafiilikset vielä edellisen republikaanipuhalluksen jäljiltä.
1835 ja pyssyni paukkui,olin silloin sheriffinä.
USA on paras maa ikinä. Muuttaisin jos voisin. Käynyt 10 kertaa. 4kk asunutkin
Nyt joululomalla Nykissä. Edelliskertaan verrattuna USA on muuttunut suomalaiselle tosi kalliiksi paikaksi. Mutta on se maailman hienoin kaupunki silti!
2023 joulukuussa. Ei ollut merkittävää muutosta aikaisempaan. En ollut kauaa, vaihdoin konetta JFK:lla ja Miamissa. JFK oli kuten arvata saattaa aika kauhea. Ihmettelin että miten julkinen infra on USA:ssa päässyt rapautumaan näin paljon. Miami oli sentään ihan normaali kenttä.
Jos epäilyttää Trumpin valta ja sen vaikutus eurooppalaiseen matkailijaan niin sitä on helpointa ajatella yleisen totalitarismin historian kautta. Oli se mikä tahansa totalitaristinen järjestelmä niin on erittäin huonoa tuuria joutua sortojärjestelmän rattaisiin. Rajanylitys on se kriittisin paikka ja siellä huonolla tuurilla saatat joutua palaamaan kotiin tai ICE:n leirille. Riippuu aika paljon siitä mistä kohtaa on rajaa ylittämässä, onko se lentokenttä vai autolla Meksikon puolelta. Saksalaiset opiskelijathan joutuivat ICE:n leirille pariksiviikkoa kun erehtyivät käytmään Meksikossa muutaman päivän matkalla.
Vierailija kirjoitti:
Nyt joululomalla Nykissä. Edelliskertaan verrattuna USA on muuttunut suomalaiselle tosi kalliiksi paikaksi. Mutta on se maailman hienoin kaupunki silti!
Likainen sulatusuuni ei muuta.
90-luvun alussa. Oli kiva reissu. Nyt poistettu listalta, en halua tukea oranssia apinaa.
Tammikuussa olin New Yorkissa vielä ennen Trumpin kautta. Yhtä ihana kaupunki kuin ennenkin. Nyt täytyy pitää välivuosia ja matkustaa muualle.
Viime kesänä kaksi viikkoa Nykissä. Sitä ennen 2022 kaksi viikkoa etelässä, Floridassa, Georgiassa. Ihana maa.
Tänä vuonna just. Olin kuukauden läheisen luona. Ei ollut ongelmia rajalla, niinkuin peloteltiin.
1984. Silloin Madonna oli vasta nousussa ykköseksi.
Keväällä 2014. Joka vuosihan sinne pääsisi työn puitteissa, mutta ei ole enää sen jälkeen kiinnostanut lähteä.
Vierailija kirjoitti:
En usko että mielenterveyteni menee koskaan niin huonoksi että menisin.
Kun minä kävin 1980 -luvulla USA:ssa, silloin viisumihakemuksessa kysyttiin mielenterveysongelmista. Silloin minulla ei vielä ollut diagnooseja. Nyt en varmaan saisi viisumia, ainakaan niillä kriteereillä, mitä silloin oli.
En usko että mielenterveyteni menee koskaan niin huonoksi että menisin.