Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

ADHD-lasten vanhemmat:

20.03.2007 |

minkäikäisenä lapsenne on saanut diagnoosin? Mistä epäilykset heräsivät ja kuka epäili ensin (hoitaja, vanhemmat vai kuka?)? Miten hakeuduitte tutkimuksiin ja oliko niihin helppo päästä? Itselläni vahva epäilys nuorimmaisemme kohdalla ja mietin miten toimin jatkossa... Noita aiheeseen liittyviä tekstejä lukiessani, oli kuin oisin omastani lukenut, nyt vaan tarttis vinkkiä mikä ois seuraava liike?

Kommentit (6)

Vierailija
1/6 |
20.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä puheen puuttumisen vuoksi lähdettiin tutkimaan kaveria reilu 3v. Tällöin neuvolasta lähete foniatrille ja puh. terapeutille. Foniatri lähetti sitten myöhemmin jatkotutkimuksiin lasten neurologille. Diagnoosit elävät lapsen kehittyessä. Aluksi siin dg. dysfasia ja dyspraksia (3-4v). Sitten tuli lisäksi tarkkaavaisuus ja keskittymisvaikeus (4=>v). Kouluikään tultaessa dysfasia oli voitettu ongelma(?), ADHD selkeä ja nyt vuosi sitten saimme maininnan aspergerista (13v). Omat epäilyksemme heräsivät jo pojan ollessa 2v, kun oli sangen kömpelö ja puhe puuttui ja keskittymiskyky olematon.



Kannattaa luottaa omaan tuntemukseen ja hakeutua lääkäriin, jos asioista lukiessa tulee semmoinen tunne, ettei kaikki ole kunnossa. Jos olette neuvolan asiakkaita, niin sitten sitä kautta tai sitten kouluterveydenhuollon (lääkäri /psykologi?) lähettämänä keskussairaalan lastenneurologille. Tietysti voi hakeutua yksityiselle lastenneurologille, jos rahat riittää ja etenkin jos teillä on vakuutus. Sinnehän saa ajan ilman lähetettä. Yksityinenkin voi antaa lähetteen sitten keskussairaalaaan tarkempiin tutkimuksiin. Tarkemmat tutkimukset käsittävät lääkärin tarkastuksen, sekä mahdollisesti neuropsykologin, toimintaterapeutin, fysioterapeutin, puheterapeutin tutkimukset sekä labroja, EEG, magneettikuvauksen ja teidän vanhempien haastattelun lapsen historiasta ja nykyongelmista.

Vierailija
2/6 |
21.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Todellakin, olen vuoden miettinyt mikä mättää, kun poika ei ole missään suhteessa kuin perheemme muut lapset, vaikka kasvatus on kaikilla ollut sama=/ Poika alkoi puhumaan vasta täytettyään 3v, motorisesti on kyllä ollut taitava pienestä pitäen ja sen tosiaan huomaa....Tämä kun jo reilun vuoden ikäisenä kiipesi minne tahansa vaaroista piittaamatta. Tällä hetkellä ipana on 4,5v ja viimeinen puoli vuotta on ollut todella rankkaa aikaa, ipanalle kun on sama mitä sanoo tai puhuu, tämä ei tunnu kuuntelevan lainkaan ja on muutenkin kuin olisi ikänsä elänyt rajatta, vaikka meillä on melko tiukat kasvatusperiaatteet. Poika ei pysy edes ruokapöydässä aloillaan, heiluu, keikkuu ja juoksentelee mutta kaikkein ahdistavinta näin äidin näkökannalta on agressiivinen käytös, poika ratkoo kaikki pienimmätkin konfliktit nyrkein, eikä iskut ole mitään pieniä hipaisuja vaan mojottaa niin paljon kuin lähtee, eli rajoittaa kyllä meidän elämää sikäli, ettei juuri pienempien lasten kanssa uskalla olla tekemisissä=( Käytöksensä seuraukset ei aiheuta minkäänlaista muutosta , tuntuu ettei lapsi edes kuuntele mitä sanotaan, kuin seinille puhuisi. Ekaa kertaa kiinnitin pojan käyttäytymiseen huomiota tämän ollessa 2,5v, sit välissä oli tasaisempi kausi mut nyt lähtee mopo käsistä, eihän tätä uskalla päästää keskenään leikkimään kenenkään kanssa, neuvolassa puhuessani täti totesi vain, että nämä lapset tulee selviämään elämässään kun osaavat pitää puolensa! Minusta se ei ole vain puoliensa pitämistä...Meillä on kaikki 4 lasta syntyneet viiden vuoden sisään, ettei tämä ole edes mikään iltatähti mikä ois pilalle hemmoteltu, samalla linjalla ollaan oltu kaikkien lasten kanssa, mut tämä junnu rökittää isommatkin sisaruksensa ihan huoletta. Taidanpa ottaa luurin siis käteeni ja soittaa neuvolaan, vaatia jonkinlaisia tutkimuksia, oishan se kiva et lapsi tulis edes perheensä kanssa toimeen =)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/6 |
21.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kertomasi mukaan tarvitsette apua niin sinä ja miehesi kuin poikakin. Jos muksu on selkeästi erilainen tavoiltaan kuin sisaruksensa, vaikka kasvatus samanlainen, taitaa jotain olla nyt pielessä. Vaadi lähete eteenpäin jo teidän oman perheen jaksamisen vuoksi. Jos neuvolassa ovat vielä vastahankaan, niin soita paikkakuntasi perheneuvolaan. Sinne pitäisi päästä ihan itse soittamalla. Jonotusaika on tietysti vaihtelevan pitkä, mutta kerro tilanteen kriisiytyneen ja yritä saada kriisiaika. Sieltäkin on mahdollista saada lähete sitten lasten neurolle. Ainakin pääsisit itse keskustelemaan asiantuntijan kanssa ja jo se helpottaa kovasti.



Meillä oli myös mahtavia raivareita ennenkuin poika alkoi kommunikoida. Ekat sanat tuli vajaa 4v ja sitä ennen hänelle opetettiin viittomat. Käytin raivareihin apuna holding terapiaa. Siinä raivoavaa muksua pidetään sylissä kiinni niin pitkään kuin raivoa riittää. Mielellään kasvot kiinnipitäjää vasten. Jalkojen ja käsien liike estetään myös. Pikkuhiljaa raivon hellittäessä kiinnipitoa löysätään, kunnes istutaan nätisti ja raivosta ja sen syystä voi keskustella asiallisesti. Useimmillle ylilevottomillle lapsille holding on tehokas tapa rauhoittamiseen, mutta tietysti jotkut ei kestä sitä (meillä ei toimi kuopuksen kanssa, tosin eipä muutenkan suuremmin raivoa). Ideana on se että, kun lapsi ei osaa enään hallita itse omaa käytöstää, aikuinen antaa hänelle rajat. Missään nimessä lyömistä äitiä tai sisarta kohtaan ei saa hyväksyä. Meillä on tainnut pahimmillaan raivot kestää 20-30 min ja sen jälkeen sekä poika että äiti on lähtenyt suihkuun. ja raivarithan saattoivat syntyä ihan mitättömistä syistä.



Kerroit, ettei poikasi tunnu kuuntelevan puhetta. Miten hän ymmärtää tavalliset ikätasolleen sopivat ohjeet? Pystyykö noudattamaan enempää kuin yhtä ohjetta kerrallaan? Meillä pojan (murkku) huomio pitää ensin keskittää puhujaan, ennenkuin hän pystyy keskittymään puhuttavaan asiaan. Kuulossa itsessään ei mitään vikaa. Ohjeita voi antaa yksitelleen, vaikka 4v pikkuveli on pystynyt jo aikoja sitten noudattamaan ja muistamaan useamman ohjeen kerrallaan. Jos lapsesi puheen ymmärtämisessä on vaikeuksia (vaikka puhe muuten ikätasolla), ei ihme jos hän raivoaa, eihän hän edes ymmärrä mitä hänelle puhutaan. Onko lapsesi tuntoyliherkkä tai muu aistiyliherkkä? Välttääkö hän koskettelua tai hakeutuuko voimakkaisiin kosketuksiin? Hakeutuuko hän hakemaan paljon erilaisia liikeaisteja (keinut, karusellit jne), vai haluaako välttää niitä. Saako kovat äänet viemään kädet korville? Aistiyli- / aliherkkyydet ovat hyvin tavallisia ADHD lapsilla. Meillä poika on voimakkaasti tunto ja kuuloyliherkkä ja sen kanssa on vaan yritetty elää, tietysti lievää siedätyshoitoa käyttäen.



Koitahan pärjätä ja voimia sinulle haastavan lapsesi kanssa, toivottavasti saat jotain kautta apua.

Vierailija
4/6 |
21.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pojan kuulo on testattu ja normaaliksi todettu, joten " kuulemattomuus" ei johdu siitä, mutta jos tahdon kontaktin häneen , on ensin mentävä luokse ja joko käännettävä hänen kasvonsa puhujan suuntaan tai pysäytettävä koko mukelo olkapäistä kiinnipitäen ja erikseen yleensä kehotettava, että kuuntel, puhun sinulle. Erilaiset kehotukset ja ohjeet menee kyllä perille jos ne ovat selkeät ja toistettu mielellään muutamaan kertaan, silmästä silmään. Pojan puheessa ei enää ole ongelmia, ääntää oikein ja sanavarasto on laaja, saa itsensä ymmärretyksi, mutta meillä raivarit alkaa jotenkin erilaisista tilanteista, esim kieltäminen tai jonkin tekemisen estäminen tai vain vastaan väittäminen saa aikaan hepulin, pahimmillaan monta kertaa päivässä eikä raivolle tahdo tulla loppua=/ Holdingia on hänen kanssaan testattu aiemmin, mutta tuntuu vain pahentavan tilannetta, kun normaalisti raivari kestää 10-15min kerrallaan, holdingilla se venyi 45 minuuttiin ja sen jälkeen oli niin lapsi kuin aikuinenkin aivan loppu. Poika hakee selvästi kosketuskontaktia, tulee syliin, halailee yms mutta niin rajusti, että useimmiten hänet on laitettava muualle istumaan, mikä mielestäni tekee hallaa lapselle, aivan kuin häntä ei haluttais syliin=( vaikka niin mielelläni sylittelisin pienen poikani kanssa, keikkuminen ja heiluminen vaan saa aikaan jopa mustelmia=/ Jollain lailla tenava on kosketusherkkä, ei esim siedä lainkaan sitä, että muut menevät koskemaan häneen (siitäpä saa sitten nyrkkiä tms...), äänet ei niinkään tunnu vaikuttavan (tuliskin varmasti hulluksi kuusihenkisessä perheessä jossa ei juuri päiväsaikaan hiljaista ole). Ruokavaliolla olen huomannut olevan selkeä vaikutus, makea saa pojan hyppimään seinille ja kaikkea sokeripitoista yritetään siksi välttää, toki namipäivä on kuten muillakin mutta sit keksitään jotain puuhaa jossa saa agressioitaan kohdistaa turvalliseen riehumiseen. Siis tästä tulisi novelli jos alkaisin kirjoittaa kaiken missä poika eroaa sisaruksistaan, tiivistettynä voi sanoa, että : hyvin energinen, raju, äänekäs ja jakamattoman huomion vaativa pikkukaveri , vaikkakin osaa olla itse enkeli niin halutessaan, siksipä ei sellaiset ihmiset usko näitä juttuja jotka näkee häntä harvemmin, ne taas jotka on pojan kanssa päivittäin ovat (onneksi) olleet kanssani samoilla linjoilla =)

Vierailija
5/6 |
21.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

että poika nimenomaan hakeutuu kaikkiin tilanteisiin joissa vauhti on hurja, mieluiten mahdollisimman kieppuva ja mennään korkealle=/ Keinussa hän ottaa kamalat vauhdit, hyppii tolkuttoman korkealta (luulen et melko usein satuttaa itsensä vaikka kieltää sen) ja jo vauvana tää napero rakasti pää alaspäin roikottelemista ja erilaista viskelemistä esim. isänsä heitteli häntä ilmaan ja otti koppia jne, niitä ois pitänyt jatkaa ja jatkaa... naurulle ei ollut tulla loppua=) Totaalinen rasavilli, luulen et moni äiti puistossa ajattelee häntä katsosessan....

Vierailija
6/6 |
21.03.2007 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyviä neuvoa ja rohkaisua erityislapsen kanssa toimiseen on kirjassa:



Tahatonta tohellusta - sensoorisen integraation häiriö lapsen arkielämänssä; kirj. Carol Stock Kranowitz; PS-kustannus, opetus 2000 sarja.



Meillä myös mies heitteli poikaa korkealle ja roikotti jaloista, muita hirvitti, mutta poika kiljui innoissaan. Kuopus (tuntoaliherkkä) ei sitten siedä ko käsittelyä lainkaan.