Salaa kuvia naisista?
Miehet, oletteko ottaneet naisista salaa kuvia? Kohdalleni on käynyt kaksi sellaista hetkeä, missä epäilen että kuvia olisi otettu. Ensimmäisen kerran eräs henkilö käveli minua puhelin kuvausasennossa vastaan, hetkeksi pysähtyi ja jatkoi matkaa. Toisessa tapauksessa nojasin keittiössä tasoon, taakseni käveli tyyppi puhelin kädessä, epäilen että otti kuvan. Voi olla että kuvittelen, mutta jokin noissa hetkissä on off miksi näin voisin ajatella. Eli kertokaa. Otatteko ja miksi otitte.
Kommentit (22)
Kukahan tyyppi siellä keittiössä voisi hiippailla?
Salaa kuvaaminen on sopimatonta, mutta sisko joka antaa tarkoituksella kuvata, myös ollessaan alasti, on todellinen aarre.
Vierailija kirjoitti:
Olet varmastikin kaunis pikkupeppuinen huoliteltu aistikas nainen. Sinusta kuvan ottamalla voi sitten haaveilla millaista seksi kanssasi olisi. Runkkaamiseen kuvia käytetään. Voi olla kiusallista mutta silti harmitonta, kunhan niitä ei julkaista tunnistettavasti missään.
Tuostahan voisi olla ärsyyntymisen ohella jopa ylpeä ja hyvillään. Tarkoittaa aika hyvää onnistumista ulkonäön ja seksikkyyden kannalta, jos päätyy kuvattavaksi
Mites ap suhtautuisit, jos joku vanhempi mies pysähtyisi kohdallasi ja ihan kohteliaasti pyytäisi lupaa ottaa susta kuvan?
Luultavasti aika moni kieltäisi, ettei saa kuvata
Kerran otin metron liukuportaissa kuvan edessäni olevan naisen lyhyen hameen alta. Halusin tietää, onko pikkarit vai onko liikenteessä kommandona. Oli pikkarit.
Kyllä mä kuvailen naisten perseitä.
Ei tarvitse olla edes vanhempi mies niin en antaisi ottaa kuvaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvitse olla edes vanhempi mies niin en antaisi ottaa kuvaa. Ap
Tässä ketjussahan on kattavaa selitystä tälle salakuvausilmiölle, peukuttelette asialle kummin päin vaan 🤷🏻 Jollei voi luvan kanssa kuvata, niin sitten näitä takapuolia kuvataan vaivihkaa ja huomaamatta. Miehet on persoja tällaisille silmäkaramelleille 😎
Joskus 18v olin kesätöissä pihanhoitohommissa. Leikkasin melko vilkkaan kadun varressa pihan syreenipensasta. Havahduin kun joku mies seisoi melko lähellä takanani ja tuijotteli puhelin kourassa, varmaan kuvasi. Sanoin jotain että lopeta, älä kuvaa tai mene pois tms. ja minulla oli kunnon isot puutarhasakset kädessä ja varmaan tarkoituksettomasti osoitin niitä häneen päin niin se mies katsoi vähän hämillään/säikähtäen ja meni pois. 😅 Olin/olen kyllä selkeästi ylipainoinen enkä mitenkään nätti (plus olin kyllä aika hikinen koska oli kuuma päivä ja suora auringonpaiste) niin vähän ihmettelin miksi kuvasi jos siis kuvasi. Olisihan se saattanut haluta vaikka kysyä tietäkin tai jotain muuta, mutta jäi vähän outo tunne siitä. Se mies ei puhunut mitään.
Teinikollina otin kuvia salaa kauniista luokkakaveritytöstä, johon olin ihan rakastunut. Nyt hävettää ja tulihan niille kuville runkattua, joista iso osa oli heilahtaneita ja sumeita, vain osa tytön vartaloa jne. Joskus sain ne enkelikasvotkin kuvaan.
Kuten sanottua häpeän itseäni.

Onko tuosta jo pitkäkin aika? 😊

7-9 vuotta
Up. Kerro jos olet ottanut. Tilanne missä ja miksi.
Alkaa nämä wanharouva Tyhjäpään avaukset nilkuttamaan samaa tuttua kehää.
Joo siis paljon paljon.
Harrastan tirkistelyä ihan tosissaan. On tullut paljon myöskin kuvattua!
no miksi näin teen?
Koska tykkään nähdä jotain mitä jokainen hiukan salaa.
Seksiäkin olen nähnyt. Syrjemmällä olevat omakotitalot ovat parhaita tirkistelylle. Siellä harvemmin verhot kiinni. Yleensä ajan pellon reunaan ja sieltä kaukoputkella!
Hyviä stringipeppuja on tullut nähty
Kuvaan kotonani kaikki panoni, näinä aikoina ei voi koskaan tietää, milloin joku nainen keksii syyttää jostain. Aika vaikeaa näin, kun voin videolla näyttää, kuinka nainen huutaa, anna sitä munaa, pane mua rajusti!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teinikollina otin kuvia salaa kauniista luokkakaveritytöstä, johon olin ihan rakastunut. Nyt hävettää ja tulihan niille kuville runkattua, joista iso osa oli heilahtaneita ja sumeita, vain osa tytön vartaloa jne. Joskus sain ne enkelikasvotkin kuvaan.
Kuten sanottua häpeän itseäni.
Onko tuosta jo pitkäkin aika? 😊
7-9 vuotta
Yritä päästä panemaan sitä luokkakaverityttöä nyt.
Vierailija kirjoitti:
Salaa kuvaaminen on sopimatonta, mutta sisko joka antaa tarkoituksella kuvata, myös ollessaan alasti, on todellinen aarre.
Ruotsissa
Ota itse kuvia ja laita Onlyfans tms. pystyyn niin rahhaa tulloo..