Eivätkö jotkut osaa keksiä mitään tekemistä itselleen tai osaa vain "olla"?
Ärsyttää kyselyt että "miten saat ajan kulumaan, mitä teet" yms. Mielestäni ihan ihmeellinen kysymys ja on niin paljon ajanvietettä että tuntuu ettei niitä edes "ehdi" tehdä kaikkia niin paljon kuin haluaisi, vaikka vapaa-aikaa on.
Tavallisiin kotitöihin ja ruuanlaittoon yms menee jo jonkun verran aikaa yms ja itsestä huolehtimiseenkin jo jonkin verran. Siihen päälle pakolliset toimet ja opiskelua/työtä ja harrastus sekä jakso jotakin, vähän kirjan lukemista tai elokuva niin ei siinä paljoa jää aikaa ihmetellä.
Kommentit (3)
Taitaa suurelta osin olla ero ekstroverttien ja introverttien välillä. Ei minulla introverttinä ole juuri koskaan tylsää. Parasta mitä tiedän on olla yksin kotona, kuin Mäkäläi Kulkin.
Tuollaisten kyselijät on sellaisia joilla ei ole mitään harrastuksia.
Tai kun olen vierestä seurannut uskon että esim sukulaiseni kysyy tätä kun ei itse aidosti keksi itselleen mitään tekemistä/ei halua tehdä oikein mitään. Katsoo telkkaria lähinnä.