Lue keskustelun säännöt.
Entisen kumppanin ikävöinti
04.05.2025 |
Viikonloppuna taas huomasin, etten ole valmis liikkumaan kotia ja lähikauppaa pidemmälle. Kaupungissa päivällä käydessä vaan hain katseellani häntä ihmisistä vaikkei hän edes siellä liiku, tuskallista nähdä pariskuntia yhdessä, katosin taas pääni sisään ja vaan tunsin ihan pohjatonta yksinäisyyttä. Kotiin palatessa kaikki mielikuvat hänestä mielessä ja purskahdin itkuun ennen kotiovelle ehtimistä.
Ei, hän ei ole kuollut, mutta hän on nykyään toisen oma ja minä onneton edelleen kaipaan niin kovaa että joka paikkaan sattuu, vielä kahden vuoden jälkeen.
Tuleekohan minusta eläjää enää koskaan.
Kommentit (13)
Tahtoisin vaan käpertyä hänen syliinsä niinkuin ennen ja nukahtaa siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kuin kauan suhteenne jatkui? Koitatko päästä eroon ikävästä ja onko ikävä päivittäistä?
Samoin. Välillä se iskee, vaikka järjellä ymmärrän, että juttu oli tuhoon tuomittu.
Jos vuosikaudet ikävöi entistä, nyt jo toisen kanssa elämäänsä jatkanutta ihmistä, on syytä hakea ammattiapua.
Elämä valuu hukkaan, vaikka voisi mennä eteenpäin ja tuoda iloa itselle ja muille.
Jos on omilla teoillaan aiheuttanut eron (=on tuskaa tuolle, jota nyt niin kaipaa), pitää ottaa opikseen.
Vierailija kirjoitti:
Jos vuosikaudet ikävöi entistä, nyt jo toisen kanssa elämäänsä jatkanutta ihmistä, on syytä hakea ammattiapua.
Elämä valuu hukkaan, vaikka voisi mennä eteenpäin ja tuoda iloa itselle ja muille.
Jos on omilla teoillaan aiheuttanut eron (=on tuskaa tuolle, jota nyt niin kaipaa), pitää ottaa opikseen.
Moni ei ota opikseen. Sama kaava toistuu kerta toisensa jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos vuosikaudet ikävöi entistä, nyt jo toisen kanssa elämäänsä jatkanutta ihmistä, on syytä hakea ammattiapua.
Elämä valuu hukkaan, vaikka voisi mennä eteenpäin ja tuoda iloa itselle ja muille.
Jos on omilla teoillaan aiheuttanut eron (=on tuskaa tuolle, jota nyt niin kaipaa), pitää ottaa opikseen.
Terapiaan menin jo puolitoista vuotta sitten mutta eipä siitä ole hyötyä ollut. Ei nyt varsinaisesti helpottanut oloa toteamuksesi, että elämä valuu hukkaan, tiedän sen varsin hyvin itsekin. Tunteet ja ikävä eivät vaan ole tahdonalaisia, valitettavasti.
En ole aiheuttanut eroa vaan hän valitsi toisen, en ollut riittävä sitten kumminkaan.
Enkä tullut hakemaan ratkaisuja tai tuomitsemista tällä kirjoituksellani, halusin vaan purkaa tuntojani ja ehkä kuulla vertaiskokemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Ap kuin kauan suhteenne jatkui? Koitatko päästä eroon ikävästä ja onko ikävä päivittäistä?
Ei se pitkä suhde ollut, puolitoista vuotta vain. Pitkistä suhteista ei ole koskaan jäänyt tällaista kaipuuta jälkeen. Ikävä on päivittäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama juttu. Neljän vuoden jälkeen. Ja omaatuhmyyttäni aiheutin eron.
Sen saa minkä ansaitsee.
Minä olisin 35 vuoden eron jälkeen valmis ihan heti, niin että polvet notkahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kyllä aika erikoiselta, tuntuu, että ongelma on nyt muualla, ja nousee vain pintaan kaipauksen tunteina. Itselläni oli tuota ennen paljonkin. Haaveilin jostain ihastuksista ja ikävöin. Elin jossain fantasiamaailmassa ja koin riittämättömyyttä. Laitoin elämäni ja itseni kuntoon ja jo loppui ikävöinnit. Nyt olen pitkässä parisuhteessa.
Minä jätin entisen kumppanini ja hän pyysi minua puolen vuoden kuluttua takaisin. Silloin en osannut ajatella, että tulisin. Vasta vuoden kuluttua erosta aloin ymmärtää, kuinka paljon hyvää suhteessamme oli. Nyt erosta on kaksi vuotta, ja jos hän nyt pyytäisi minua vielä takaisin niin luulen, että ainakin tosissani yrittäisin vielä. Itse en kuitenkaan kehtaa ottaa yhteyttä, sen verran hävettää ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä jätin entisen kumppanini ja hän pyysi minua puolen vuoden kuluttua takaisin. Silloin en osannut ajatella, että tulisin. Vasta vuoden kuluttua erosta aloin ymmärtää, kuinka paljon hyvää suhteessamme oli. Nyt erosta on kaksi vuotta, ja jos hän nyt pyytäisi minua vielä takaisin niin luulen, että ainakin tosissani yrittäisin vielä. Itse en kuitenkaan kehtaa ottaa yhteyttä, sen verran hävettää ero.
Älä häpeän vuoksi jätä ottamatta yhteyttä.
Sama juttu. Neljän vuoden jälkeen. Ja omaatuhmyyttäni aiheutin eron.