Perussuomalaisissa kuohuu Huhu: Teemu Keskisarja haastamassa Riikka Purraa puheenjohtajana
Puolueen heikko vaalimenestys kiristänyt tunnelmaa historioitsija Keskisarja nousemassa vaihtoehdoksi?
Perussuomalaisissa kuohuu kevään edetessä. Puolueen sisällä kiertävän huhun mukaan historioitsijana tunnettu kansanedustaja Teemu Keskisarja harkitsee vakavasti lähtevänsä haastamaan puolueen nykyisen puheenjohtajan Riikka Purran tämän kesän puoluekokouksessa.
Huhulle antaa painoarvoa pitkäaikainen perussuomalainen vaikuttaja Lassi Kaleva, joka otti kantaa aiheeseen Pirkkalaisessa 20.4. julkaistussa artikkelissa. Tieto Keskisarjan kiinnostuksesta puheenjohtajaksi on tervetullut, Kaleva sanoi ja lisäsi, että hän toivoo asiasta keskusteltavan avoimesti. (Pirkkalainen 20.4.2025)
Spekulaatiot mahdollisesta puheenjohtajavaihdoksesta ovat nousseet esiin puolueen heikon vaalimenestyksen myötä. Perussuomalaiset kärsivät selkeän tappion kevään kunta- ja aluevaaleissa, menettäen useita valtuustopaikkoja ympäri maan. Monien puolueaktiivien mielestä nykyjohto ei ole onnistunut pitämään äänestäjäkuntaa tyytyväisenä, ja puolueessa on alettu pohtia uuden suunnan ja mahdollisesti uuden johtajan tarvetta.
Keskisarja, joka nousi eduskuntaan vuoden 2023 vaaleissa, tunnetaan terävästä retoriikastaan ja provosoivasta tyylistään. Hän on koulutukseltaan filosofian tohtori ja historian dosentti, ja hänellä on laaja yleisö myös politiikan ulkopuolella. Hänen profiilinsa voisi houkutella sekä protestiäänestäjiä että sivistyneempää kansallismielistä äänestäjäkuntaa.
Perussuomalaiset ovat aiemminkin kokeneet jakautumista puolueen sisällä, tunnetuin esimerkki tästä oli vuoden 2017 puheenjohtajavaihdos, jolloin Jussi Halla-ahon valinta johti Timo Soinin ja useiden muiden lähtöön ja uuden Sininen tulevaisuus -puolueen perustamiseen. Tuo hajoaminen vaurioitti puoluetta hetkellisesti, mutta Halla-ahon kaudella PS nousi uudelleen suurten puolueiden joukkoon.
Kommentit (319)
Leppoisan huuruista pöhinää siis luvassa, kaljan hinta romahtaa 50 snt:iin/litra. Joka jaksaa, saa persusta itselleen kiltin örisevän maskotin eli ikioman kotipersun. Elää kaljalla ja makkaralla sukupuolesta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskisarjan puhetta olisi mukava kuulla useamminkin. Kannatan ministerivaihtoa!
Kyllä ehdottomasti. Soihtukulkueessa kohti pienpuoluestatusta! Samaan päätyisivät pullapitko-Riikankin kanssa, mutta näin saadaan parempia otsikoita 😇
Se 'lettiviineri' Purrelin päässä oli tosiaan melkoinen näky.
Muistutti sitä yhtä ukrainalaisnaispoliitikkoa, mutta vain etäisesti.
Rouva Purra voisi ottaa mallia Marion Rungin letitetystä hiustyylistä. (Vihje: Hymy 2/1967, kansikuva.)
Katsoin kuvan. Tyylikäs kampaus. Marionin yllättyneestä ilmeestä tuli mieleen Petteri Orpo.
Vierailija kirjoitti:
keskikalja on samanlainen öyhöttäjä kuin muutkin persut...taitaa olla valetohtori kaiken muun lisäksi....
Eikö se olekaan ihka aito perversiotieteiden tohtori?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On persuissa parempiakin vaihtoehtoja, kuten Sakari Puisto.
Tässä on kyllä hyödyntämätön valttikortti. Ihmettelen, että Puisto ei ole edennyt persuissa.
Kuuden L:n ylioppilas, joskin 30 vuoden takaa, mutta kuitenkin.
Mitähän tuo Puisto tekee persuissa? Ei näy paljoa julkisuudessa vaikka onkin selkeästi älykkäin persu. Luulisi että keskustakincoli tuommoiselle miehelle mieluisampi kuin öyhöpuolue jossa asioita ratkotaan pyssyillä ja vasaroilla.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin toivoisin Huhtasaaren paluuta. Hän oli fiksu ja puhui aina kiihkeästi omaa asiaansa. :D
Omaa asiaa niinku sen gradu :D
Riikka! Haluatko karahvin jotain?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
keskikalja on samanlainen öyhöttäjä kuin muutkin persut...taitaa olla valetohtori kaiken muun lisäksi....
Eikö se olekaan ihka aito perversiotieteiden tohtori?
Kyllä, eläimiin sekaantumisen tohtori. Kyllä persuissa riittää asiantuntemusta joka lähtöön!
Purra on hyvin hoitanut pestinsä ja tehnyt sen välttämättömän, mitä moni muu poliitikko ei uskaltaisi tehdä. Sääli, että yksin joutuu kantamaan seuraukset, joista kokoomus on eniten vastuussa. Purran kaltaista suoraselkäisyyttä ja munaa toivoisi muillakin poliitikoilla olevan. Luuserit valittaa, karavaani kulkee.
JES! Keskisarjasta Suomen kuningas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On persuissa parempiakin vaihtoehtoja, kuten Sakari Puisto.
Tässä on kyllä hyödyntämätön valttikortti. Ihmettelen, että Puisto ei ole edennyt persuissa.
Kuuden L:n ylioppilas, joskin 30 vuoden takaa, mutta kuitenkin.
Mitähän tuo Puisto tekee persuissa? Ei näy paljoa julkisuudessa vaikka onkin selkeästi älykkäin persu. Luulisi että keskustakincoli tuommoiselle miehelle mieluisampi kuin öyhöpuolue jossa asioita ratkotaan pyssyillä ja vasaroilla.
Sasse.
Vierailija kirjoitti:
Purra on hyvin hoitanut pestinsä ja tehnyt sen välttämättömän, mitä moni muu poliitikko ei uskaltaisi tehdä. Sääli, että yksin joutuu kantamaan seuraukset, joista kokoomus on eniten vastuussa. Purran kaltaista suoraselkäisyyttä ja munaa toivoisi muillakin poliitikoilla olevan. Luuserit valittaa, karavaani kulkee.
Suoraselkäisyyttä ja munaa: köyhiltä ei leikata, se ei meille käy.
Minä haluaisin kiittää Mestaritarta. Kaikesta.
Voi kauheeta, se Veskiharjahan on ihan pösilö, ei liene edes ihan terve (siis normaali)
Vierailija kirjoitti:
Ja käsi vaan käy....
Viittaatko nyt siihen että Keskisarja on käsienheiluttelun tohtori?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
keskikalja on samanlainen öyhöttäjä kuin muutkin persut...taitaa olla valetohtori kaiken muun lisäksi....
Eikö se olekaan ihka aito perversiotieteiden tohtori?
Kyllä, eläimiin sekaantumisen tohtori. Kyllä persuissa riittää asiantuntemusta joka lähtöön!
"Missä olette dipanneet makkaraa?"
-Kaikkialla.
"Tohtori siis! Paikka on teidän!"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Vai meinaa Keskikalja tällaista.
Keskikalja tai teuvo olisivat puolueen näköisiä puolueen johtajia.
Kannatan Teuvoa! Puolueen näköinen pomo!!!
Tai Jani Mäkelä! Tai Wille Rydman! Tai se kuntavaaliehdokas joka kähvelsi hyväntekeväisyysrahat omaan remonttiin. Näitähän riittää.
On aivan sataprosenttisen varmaa, että Purra valitaan kesän puoluekokouksessa uudelleen
PS:n puheenjohtajaksi.
Siitä ei ole epäilystäkään.
Purralla on edelleen vahva kannatus jäsenistön piirissä.
Ja olisihan se syvältä perseestä, mikäli kesken hallituskauden, puolue vaihtaisi puheenjohtajaa.
Jo tärkeän valtionvarainminusterin tehtävän takia.
Ja nyt jos koskaan, persut alkavat terävöittää toimintaansa hallituksessa. He ovat ilmoittaneet, että uutta ilmastolakia ei tehdä / hyväksytä tämän hallituksen aikana, PS ei siihen suostu.
Vierailija kirjoitti:
Voi kauheeta, se Veskiharjahan on ihan pösilö, ei liene edes ihan terve (siis normaali)
Niin siis persuhan se onkin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja käsi vaan käy....
Viittaatko nyt siihen että Keskisarja on käsienheiluttelun tohtori?
Kainalon tuulettamisen emeritus.
Rostilasta voisi olla ainesta, Keskisarjalla ei.