Hylätyt haudat. Missä ei kukaan käy. Onko ne kivet olemassa jostain vanhasta rahasta??
Kommentit (5)
Joissain hautausmaissa osa haudoista on ns. "ikuisuussopimuksella", eli kerran ostettu, aina siinä. Hautahoitomaksut sun muut on lopuntein aika uusi konsepti. Oma sukuhautani on ollut sijoillaan jo liki 100 vuotta ja siitä on tasan kerran maksettu.
Hylättyjä hautoja ei pidetä loputtomasti.
Haurapaikan voi ostaa 25 vuodeksi. Sitten se pitää maksaa uudestaan.
Ellei hautapaikkaa uusita, se menetetään. Kivi poistetaan haudalta.
Ja hauta otetaan uudestaan käyttöön.
Toisin sanoen, entisten vainajien päälle haudataan uudet vainajat, ja heidän läheisensä hankkivat heille taas oman kiven.
Ikuisuushautoja ei oteta uudelleen käyttöön.
Asun vanhassa kaupungissa ja hautausmaalla on parisataa vuotta vanhoja hautoja, eiköhän näiden lapset ja lapsenlapset ole itsekin jo kuolleita ja ehkä ketään ei kiinnosta ylläpitää jotain iso-iso-iso-iso-jne-vanhempien hautoja. Ei niitä vanhoja hautoja oteta uudelleen käyttöön. Yhden hautauskappelin seurakunta otti hoidettavaksi kun kappeli alkoi rapistua ja ei löytynyt ketään joka olisi ottanut sen hoidettavaksi.
Ikuinen hautapaikka. Näitä oli aiemmin.