Omat ratkaisut ja muiden ratkaisut ovat harvoin vertailukelpoisia

Välillä ärsyttää, kun käydään kädenvääntöä siitä, millaiset ratkaisut ovat ¿oikeita¿ muille ihmisille ja perheille. Yleensä ¿oikean¿ elämän taustaoletuksena on perhe, jossa on molemmat vanhemmat, joilla on molemmilla vakituinen työ, omistusasunto, jotka ovat terveitä ja joiden lapset ovat oikein ajoitettuja ja samoin perusterveitä. Ihanaa olisi, jos kaikki lapset saisivat syntyä ja kasvaa tällaisissa perheissä, mutta jokainenhan tietää, että näin ei ole. Monessa perheessä ei esim. ole mahdollista tehdä aidosti vapaata valintaa lasten kotihoidon ja oman ¿uran¿ välillä. Kaikenlaista voi tapahtua myös hyvin vastuullisille ja järkeville ihmisille:



Yllätysraskauksia sattuu, vaikka ehkäisystä olisikin huolehdittu. Jos ensimmäinen lapsi on yllätysvauva, taloudelliset resurssit ym. tuskin ovat ihanteelliset lapsiperheeksi ryhtymiselle.



Vanhempien parisuhde ei kestäkään. Avioerotilastot ovat varmaan kaikille tuttuja. Yksinhuoltajan on usein pakko lähteä tienaamaan ja valita jo alle 3-vuotiaille muu kuin kotihoito.



Nuorenakin voi jäädä leskeksi.



Vammaisia lapsia syntyy. Lapsen äidille tai isälle omaishoitajan työ saattaakin yllättäen olla se mielekkäin vaihtoehto.



Äidin tai isän terveys pettää. Kaikki sairaudet eivät aina näy ulospäin.



Vanhemmat ovat pätkätöissä/työttöminä/työttömyysuhan alaisina. Esim. perheessä, jossa isä on määräaikainen, äiti ei kenties uskalla kieltäytyä tarjotusta työstä, vaikka lapset olisi vietävä hoitoon pieninäkin.



Jokainen varmaan keksii lisää esimerkkejä siitä, mitä kaikkea lapsiperheessä voi sattua. En todellakaan toivo kenellekään mitään pahaa, mutta haluaisin, että onnekkaat ja hyväosaiset joskus pysähtyisivät miettimään ennen kuin ryntäävät tuomitsemaan toisten valintoja.