Lue keskustelun säännöt.
Joskus toivon, ettei lapseni olisi minun.
26.03.2025 |
En tarkoita että en rakastaisi häntä. Rakastan. Hän on hyvä, viisas ja kaunis. Mutta aina kun katson häntä, näen myös sen yhden yön, jonka äitinsä kanssa ei koskaan ollut tarkoitus olla muuta.
Olimme vain ystäviä. Kerran humalassa, vahinko. Yhtäkkiä vanhemmat. Hän halusi pitää lapsen. Minä en tiennyt mitä halusin.
Nyt elämme eri paikkakunnilla. Minä maksan, soitan, käyn. Hän kutsuu minua isiksi.
Mutta totuus on, että joskus ajattelen, että joku toinen olisi voinut olla hänen isänsä. Että elämäni olisi ollut toisenlainen, kevyempi, hiljaisempi.
Sitten tunnen itseni hirviöksi.
En ole koskaan sanonut tätä ääneen kenellekään. Nyt sanon.
Kommentit (22)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan miehet tämän asian suhteen aika erilaisessa asemassa kuin naiset. Naisilla on vahingon sattuessa vielä mahdollisuus päättää haluaako lapsen vai ei. Miehellä samaa mahdollisuutta ei ole, ovat täysin naisen päätöksen varassa. Toki mies voi huolehtia ehkäisystä, mutta niin voi nainekin ja naisella on tavallaan vielä yksi mahdollisuus enemmän vaikuttaa lapsen syntymään.
Yhden yön jutuista syntyneiden lasten kohdalla myös lapseen kiintyminen on luonnollisesti paljon vaikeampaa isällä, kun vauva ei voi olla vielä pitkiä aikoja pois ensisijaisen kiintymyksen kohteen luota. Toki roolit voivat mennä toisinkin päin, mutta edelleen asenteet ovat sellaisia, että oletus on, että vauva asuu äidin kanssa. Ja imetys toki myös pakottaa siihen.