Tähän TUOREITA näkökulmia kotihoito vs. päivähoito

!!!Vastakkainsasettelu on turhaa.

eli päivähoidon laatuun pitäisi alkaa kiinnittämään huomiota; pois valtaisat ryhmäkoot ja jättisuuret tarhat. Tilalle todellakin kodinomaisempaa ympäristöä ja enemmän huomiota yksittäiselle hoidettavalle.



Ja minusta kyllä pitäisi tukea hyvin pienten lasten (alle 1,5-vuotiaiden) kotihoitoa entisestään. Omat muksut eivät vielä tuohon ikään mennessä kunnolla kävelleet ja sanojakin oli hyvin vähän. Kakat ja pissat tulivat enimmäkseen vaippaan. En olisi voinut kuvitellakaan, että olisin pistänyt lapset tarhaan! Taloudellisesti on tehnyt tiukkaa, mutta entä sitten? 1,5 vuottakin on niin lyhyt aika, että sen kyllä kestää pienemmilläkin tuloilla - tosin tähän epäkohtaan juuri pitäisi yrittää saada korjausta, eli vanhempainrahaa lähemmäksi palkkatulojen tasoa ainakin tuon ajan.



Jos sitten joku halua laittaa 1,5-vuotiaan tarhaan, niin siellä pitäisi olla hyvinkin kodinomaiset olosuhteet vielä muutaman vuoden ajan ja paljon yksilöllisempää hoitoa. Laitostumaan lapsi ehtii myöhemminkin, koulussa viimeistään.

aikaisemmin töihin?

- asuminen on kallista, edullisia vaihtoehtoja esim. täällä pk-seudulla ei ole

- työsuhteet epävarmoja, vakituisia työsuhteita vähemmän

- nuorilla perheillä elin- ja tulotaso on kaiken kaikkiaan matalampi, töihin voi olla todellakin pakko palata



Varmasti joukkoon mahtuu elintason nostajiakin, mutta tällaiset pakottavat syyt jäävät vähemmälle huomiolle.



Samaa mieltä kuin edellä, että on epärealistista vaahdota juuri alle 3-vuotiaiden kotihoidosta. Paljon realistisempaa ja lasten kannalta hedelmällisempää olisi vouhkata suuremmasta kotihoidontuesta alle 1,5- tai alle 2-vuotiaita hoitaville. Tällä tarkoitan sitä, että kolme vuotta kotona ja useamman lapsen kanssa parhaassa tapauksessa tuplana tai triplana ei ole nykymaailmassa realistinen tavoite. Tärkeintä olisi, että mahdollisimman moni voisi halutessaan hoitaa niinkin pientä kuin alle 1,5-vuotiasta kotona.

Ja miksi pitäisikään kiinnostaa! Sen vuoksi luulen, ettei tämä keskustelu oikein kanna.

i).



Tuosta osa-aikaisuudesta olen hieman eri mieltä, että se olisi auttamattomasti taloudellisesti kannattamaton vaihtoehto. Teen itse osittain töitä ja uskon, että työntekemisen muotoa voitaisiin nimenomaan kehittää perheille edullisempaan suuntaan. Ja koskien siis yhtälailla isiä.



Luulen, että moni ei oikeasti ajattele vaihtoehtona, että tekisi työtä osa-aikaisesti tai muuttaisi työtapaansa niin, että osittainen vapaa olisi mahdollinen. Puhutaan vain aina joko kotiin jäämisestä tai töihinmenosta? Näistä välimuodoista hirveän paljon vähemmän, vaikka tässä tietoyhteiskunnassa erittäin monessa työssä olisi myös mahdollisuuksia uudenlaisiin järjestelyihin.

T. AP

Mutta kyllä ne käytännössä ovat monille aivan utopiaa. Tästä on joku tutkimuskin olemassa, olen joskus lehdestä lukenut, mutta en tiedä siitä tarkemmin.



Paljon on niitä, joille esim. osittainen hoitovapaa ei ole todellinen mahdollisuus. Minullakin oli aivan siinä ja siinä, kannattiko koko osittainen hoitovapaa. Samat työt tehtiin pienemmässä ajassa, se oli tosi rankkaa. Siitähän ei ole lain määräyksiä, miten osittaisen hoitovapaan pitäisi vaikuttaa työtehtävien määrään! Osittainen hoitovapaa on siksi monesti pelkkää hyväntekeväisyyttä työnantajaa kohtaan.



Kun miesten ja naisten palkkaerot pysyvät, ei ole toivoakaan miesten hoitovapaiden käytöstä. Tähän vaikuttavat minusta myös asenteet, niin miesten kuin naisten.



Kelan osittaisen hoitovapaan tuki on lähinnä naurettava veroineen, verohelpotuksia ei ole, päivähoitomaksuihin työaikalyhennykset vaikuttavat vain hoitoajan lyhentymisen kautta. Monilla hoitoaika ei edes lyhene niin, että se tuntuisi hoitomaksuissa.



Minusta ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa, että Suomessa tuettaisiin perheitä joustaviin työaikaratkaisuihin. On enemmän tuurista kiinni, onko niihin todellisia mahdollisuuksia.



T. AP

Onko tosiaan niin, että pelkkä kotihoito on autuaaksi tekevä asia? Eikö sillä kotihoidon laadulla ole mitään merkitystä? Entä muu perhe? Jos äiti tai isä on kotona nuorimmaisen kanssa, kunnes lapsi on 3-vuotias, niin pitääkö esim. muiden lasten luopua harrastuksistaan ja mahdollisesti opiskeluistaan kolmeksi vuodeksi? Ja mitä sen kolmen vuoden jälkeen? Onko kaikki sitten hyvin? Ei ole. Suomessa ei ole koskaan kotihoidettu lapsia näin paljon ja koskaan ei ole ollut näin paljon lastenpsykiatrisen hoidon tarvetta. Olen nähnyt tapauksia, joissa lapsi on kotihoidettu kolmivuotiaaksi ja sitten tyrkätään päivähoitoon 10 tunniksi / päivä viitenä päivänä viikossa. Ja sitten ihmetellään, miksi lapsi voi huonosti, vaikka hoidettiin kolmivuotiaaksi asti kotona. Kun ei se lapsen hoito katoa mihinkään kolmen vuoden jälkeen. Herranen aika, sehän on vasta alussa! Paremmin voi esim. lapsi, joka on tullut päivähoitoon 1,5-vuotiaana, mutta viettää tarhassa vain kolme päivää viikossa korkeintaan 6 h päivässä. Ei asiat aina ole niin yksioikoisia.

nostaa lapsilisiä ja jos päivähoitoon puututaan, antaa perheille palveluseteli, jonka voisi käyttää joko päivähoitoon tai kotihoitoon.



Päiväkotien ryhmäkoot ja hoidon taso paranisi, kun lapsia olisi tulossa vähemmän kotihoidon kannattaessa useimmillla.

+ yksi aina sama varahoitaja tarvittaessa kunnalla käytössä. Olennaista lapsen turvallisuudentunteelle on juuri tuttu hoitaja, johon lapsi voi luoda kiintymyssuhteen. Lisäksi pienen lapsen hoitopaikassa voisi olla lapsia max 4 kpl, jotta lapsi voi suoda ystävyyssuhteen näihin ja melutaso ja stressaavuus ei kävisi pienelle ihmiselle sietämättömäksi. Päivähoitopaikat, joissa on useita hoitajia samalle lapselle sekä paljon lapsia voitaisiin varata kokonaan yli kolme (kaksi) vuotiaille lapsille.



Osa-aikatyön tukemisen lisäksi vanhemmilla tulisi halutessaan olla oikeus olla pois kotoa sen kolme vuotta kokonaan ilman kodinhoidontukea.



Vanhempainvapaata sitä vastoin pitäisi pidentää yhteen vuoteen asti.



Nää olju

Aamuvuoro on siis joka kolmas viikko. Muuten on yö ja iltavuoroja ja silloin hoitopäivät jää vielä lyhyemmiksi. Viikonloput on vapaat.



Minä herään puoli viisi. Menen töihin kuuteen. Mies vie lapset seitsemältä hoitoon. Hoidossa lapset nukkuvat 2-3 tuntia. Haen heidät kahdelta. Hoitopäivä on seitsemän tuntia. Josta he nukkuvat miltei puolet. Nukkumaan he käyvät yhdeksän aikoihin. Kerkeän olemaan seitsemän tuntia heidän kanssaan. Ja yöt tietyssti. Mies kerkiää olemaan 5 tuntia.



Yhdessä ollessamme lapset ovat paljon sylissä ja saavat paljon haleja ja rakkautta. Jopa neuvolassa on kehuttu hyvää äiti-lapsi suhdetta. Käymme päivittäin ulkona ja lapset saavat osallistua ruuan laitttoon ja pyykinpesuun. Näemme myös paljon isovanhempia.



Lapset on kehittyneet normaalisti ja ovat onnellisia ehkä hieman vilkkaan puoleisia. ;)



Pystymme tarjoamaan lapsille

-Oman kodin

-Terveellisen/monipuolisen ruuan

-Ehjät ja siistit vaatteet.

-turvallisen auton

-rakastavan ja jaksavat vanhemmat (kumpikin kuormittuu töistä yhtä paljon)

-lomamatkoja (Kesäloma,talviloma +17 päivää.)

-Harrastuksen

-Ei tarvitse kuulla riitelyä rahasta.

-Eikä joka ostosta tarvitse miettiä kuukausia



Toinen vaihtoehto:

Minä kotona; olisi neljä tuntia enemmän hereillä olo aikaa lasten kanssa

Mies töissä pisemmät päivät.

Jne.



No ehkä olen sitten valinnut väärin?

Ei se, että henkilö tekee 6h:ssa 7.5h:n työt ole mitään työelämän joustoa! Pikemminkin siinä tapauksessa kannattaisi neuvotella, että tekee jatkossakin työtä sen 6h ja saa täyden palkan, koska todistettavasti pystyy hoitamaan 6h:ssa 7.5h: tunnin työt. :-)



Työelämän joustolla tarkoitan sitä, että henkilöllä olisi mahdollisuus muuttaa työtehtäviään esim. urakkatyyppisiksi, työajan joustoja tai esim. tehdä vastaavaa työtä oman yrityksen kautta, jolloin työnantajan kustannukset eivät nousisi, mutta henkilön käteen jäävä summa kyllä. Ja pelkkä etätyömahdollisuuskin auttaisi monessa perheessä, kun työmatkoihin käytetään kohtuuttomia aikoja esim. yli 1h joka päivä. Uudenlaisia ratkaisuja työelämässä pitäisi oikeasti miettiä ja panostaa niiden kehittämiseen. Vaihtoehdot eivät tarvitse olla joko tai, voi olla myös sekä että. =)