Oikeiston osaamattomuus
Persujen mielestä tietenkin aariåikeistå rules mutta entäs ihmisten mielestä?
Minä olen sitä mieltä, että tärkeimmät, kuten vesi ja sähkö tulisi olla 100% valtion/kuntien hallussa.
Ne kuitenkin ovat kriittisiä kansan kannalta ja vapailla markkinoilla kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa niiden kanssa.
Olenko siis kommunisti, kun haluan pitää ohjat omissa käsissäni?
Onko oikeiston myydään halvalla kaikki ulkomaille agenda parempi? Jos on, niin kerrohan toki hyvin argumentoiden ja liitteineen miksi oikeiston aina siheuttamat lamat ja työttömyydet ovat sitä kuviteltua talousosaamista?
Kommentit (5)
Vasen puoli sitten avaa rahahanat ja syytää rahaa turhuuksien turhuuksiin.
Jopa "taloustieteen isä" Adam Smith jota oikeisto on usein siteerannut mutta harvoin lukenut oli sitä mieltä että on palveluita joita kuuluisa "näkymätön käsi" ei hoida. vaan joiden tulee olla yleisiä.
Smithin aikaan ei tannut olla esimerkiksi vesijohtoa saatika vesilaitostaa, mutta Smithin mukaan esimerkiksi armeija ja majakkalaitos oli sellaisia asioita joden hoitamiseen ei yksittäisellä taholla riitä insentiivi, vaan nämä kannatta valtion hoitaa.
Oikeiston osaamattomuus? Toimittajat palkitsi just vuoden parhaana jutun jossa toimittaja kysyy nimetyiltä taviksilta että miksi olet rasisti, ja se rasistisuus perustuu siis täysin siihen että toimittaja kutsuu näitä taviksia rasisteiksi.
Ei ihme ettei medialla mene hyvin kun ollaan noin pihalla siitä mitä on journalismi.
Vasemmisto voisi keskittyä arjen tavallisiin huoliin. Nyt lietsovat vihaa miehiä kohtaan, haluavat täyttää maan lukutaidottomalla porukalla ja ajavat myös wokea.
Harvinaisen huono ja taitamaton hallitus, ja yksi vähiten suosittuja. Marinin hallitus oli pätevä ja kaikkien aikaojn suoituiin.